Kiva kun tulee uusia naamoja mukaan :wave:
Täällä sataa taas lunta...blaah..sais jo riittää kun sitä kuitenkin on ihan tarpeeksi jo. Meillä kun vielä joutuu kasaamaan kolatut lumet tonne alapihalle niin se on taas toukokuu ennenkuin se kasa on sulanut. :kieh:.
Perjantaina onneksi päästiin pitkästä aikaa kärryilemään oikein kunnolla. Nyt mentiinkin ekan kerran pelkässä ratasosassa, eli vaunukopasta luovuttiin kun pojalla alkoi olla niin ahdasta. Ostin rattaisiin sellaisen lämpöpussin ja hyvin ukko tarkeni. Pidin vielä ihan makuuasennossa mutta kovasti oli ihmeissään kun näki paremmin kuin kopsassa ollessaan. Yleensä nukkuu koko kauppareissun ajan, nyt piti tillittää hereillä ja heti jos äiti yritti laittaa harsoa eteen tuulensuojaksi niin älähdettiin :heart: On se vaan mainio pakkaus.
Minä nyt sitten ilmoitin töihin tulevani takaisin vuonna 2013. Pidän ensin äippäloman jälkeen 14 päivää viimevuotisia kesälomia ja sitten jään hoitovapaalle. Kaikki tämän vuoden lomat jääkin mukavasti sinne talteen, kun hoitovapaalta ei lomaa kerry. . Toisaalta hirvittää kuinka tiukulle talous menee, toisaalta olo on nyt tosi helpottunut kun päätös on tehty ja voi vaan keskittyä kesän odotukseen
Onko teillä muilla neuvola vielä joka kuukausi? Mie olin ihan puulla päähän lyöty kun viimeksi neuvolassa täti sanoi että seuraava kerta onkin vasta 8kk kohdalla. Olishan se ollu kiva saada viralliset mitat myös 7kk kohdalta.
Kiinteiden syöminen jatkuu meillä mukavasti, tosin nuo puurot välillä tuppaa menemään kaikkialle muualle kuin suuhun. Aamulla syödään kaurapuuroa soseella höystennynä ja iltapuurona on tällä hetkellä banaanipuuro. Pojan suosikki tuntuu olevan sellainen luomu spelttipuuro, en nyt muista merkkiä mutta sitä ei joka kaupassa ole. Vähän olen neuroottinen noiden puurojen suhteen, meidän yhdestä Piltti Hedelmäpuuro paketista löytyi tässä taannoin ötököitä. :$. Paketti oli avaamaton, joten eivät meidän kaapista sinne olleet kyllä tupsahtaneet. Laitoin palautetta, pyysivät muutaman päivän pakastamisen jälkeen lähettämään paketin tuotevalvontaan jossa tutkivat asiaa ja palaavat sitten. Luultavasti ne oli riisihäröjä koska puurossa oli riisijauhetta. Toki ymmärrän että näitä sattuu, enkä nyt odota mitään järjettömiä korvauksia, mutta harmittaahan se kun koko paketti menee hukkaan. Onneksi en ehtinyt pojalle syöttää puuroa.
Nyt pitäisi pikkuhiljaa pakata pesue autoon ja lähteä mummolaan laskiaisrokalle. Välillä naurattaa kun tää meidän lähtö on yhtä härdelliä vaikka ei oo kun yksi lapsi ja koira..mitähän se sitten olis jo muksuja olis enemmän..