Elokuiset2021

Voi, onnea molemmille!! :love: Vitsit mä niin toivon, että pääsisin tänne jännittämään elokuuta. Tein kahtena peräkkäisinä päivinä testit, mutta molemmissa oli tosiaan vaan haaleat viivat. Vaikkakin ihan kunnolla nähtävissä, mutta alko kyllä huolestuttamaan ja jotenki semmonen tunne ettei nyt olla kovin tukevasti raskaana.
Odottelen nyt ensiviikkoon, ja jos ei siihen mennessä menkat ala niin testailen uudestaan. :)
 
Vau, täällähän oli jo elokuisten ketju! Tein itse positiivisen testin tänään ja oman kierron perusteella LA olisi 1.-3.8. mailla. Tämä olisi toinen lapsi meille ja kun esikoinenkin meni hieman lasketun yli niin veikkaan, että kyllä tämä elokuinen on.

Huh miten ihanaa, kiitollisuutta ja kauhua mieli täynnä samaan aikaan. Tosi varhaista tietenkään vielä sanoa mitään varmaksi, mutta on silti kiva tulla fiilistelemään raskautta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa jo tässä vaiheessa, kun en itse ainakaan uskalla vielä kertoa asiasta juuri omaa perhettä laajemmalle.

Toivon matkassa pysyviä pienokaisia ja keskusteluja hyvässä hengessä kaikille elokuisten odottajille! ❤ Mua kiinnostais kans suljetumpi fb-ryhmä, mut vasta sit kun ollaan vähän turvallisemmilla vesillä raskauden jatkumisen kanssa.
 
vierailija
Voi, onnea molemmille!! Vitsit mä niin toivon, että pääsisin tänne jännittämään elokuuta. Tein kahtena peräkkäisinä päivinä testit, mutta molemmissa oli tosiaan vaan haaleat viivat. Vaikkakin ihan kunnolla nähtävissä, mutta alko kyllä huolestuttamaan ja jotenki semmonen tunne ettei nyt olla kovin tukevasti raskaana.
Odottelen nyt ensiviikkoon, ja jos ei siihen mennessä menkat ala niin testailen uudestaan.
Koska sulla pitäis menkat alkaa, vai onko jo myöhässä? Eiköhän se sieltä rupea vahvistumaan

Mä en varmaan jaksa luoda omia tunnuksia, mut koitan kuitata omat viestini nimimerkillä
-poppis
 
Vau, täällähän oli jo elokuisten ketju! Tein itse positiivisen testin tänään ja oman kierron perusteella LA olisi 1.-3.8. mailla. Tämä olisi toinen lapsi meille ja kun esikoinenkin meni hieman lasketun yli niin veikkaan, että kyllä tämä elokuinen on.

Huh miten ihanaa, kiitollisuutta ja kauhua mieli täynnä samaan aikaan. Tosi varhaista tietenkään vielä sanoa mitään varmaksi, mutta on silti kiva tulla fiilistelemään raskautta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa jo tässä vaiheessa, kun en itse ainakaan uskalla vielä kertoa asiasta juuri omaa perhettä laajemmalle.

Toivon matkassa pysyviä pienokaisia ja keskusteluja hyvässä hengessä kaikille elokuisten odottajille! Mua kiinnostais kans suljetumpi fb-ryhmä, mut vasta sit kun ollaan vähän turvallisemmilla vesillä raskauden jatkumisen kanssa.
Onnea myös sinulle! <3 onko teillä minkä ikäinen esikoinen?
Jos ensiviikolla olen (edelleen?) raskaana niin liittyisin jo silloin suljettuun fb ryhmään! Meillä oli aiemmasta lapsesta tehty ryhmä heti plussauksen jälkeen ja oli kyllä ihan superihana jännittää alkuajatkin yhdessä ja vertaistuki oli kyllä silloin tärkeää.
 
Koska sulla pitäis menkat alkaa, vai onko jo myöhässä? Eiköhän se sieltä rupea vahvistumaan

Mä en varmaan jaksa luoda omia tunnuksia, mut koitan kuitata omat viestini nimimerkillä
-poppis
Tänään olisi pitänyt alkaa, mutta saattaa heitellä parilla päivällä. Mutta mulla lyhyt luteaalivaihe niin ovulaatiosta oli suurinpiirtein 10-11pv testin tehdessä. En tikuta tms niin ei tarkkaa tietoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Brunet82
No kyllä mä nyt kuitenkin loin itselleni profiilin eli poppis täällä kirjoittelee. Ja aiemmat vierailijan tekstit myös mun, eli laskettu on todnäk 7.8. ja tänään plussasin. Meillä on kaksi aiempaa, jotan tämä raskaus olisi nyt kolmas lapsi.

Minä myös voisin kyllä liittyä salaiseen faceryhmään jo nyt tai ainakin muutaman viikon sisään, jos vaan se sitten tosiaan on salainen, ettei kukaan kaveri tai ulkopuolinen näe, että olen kyseisen ryhmän jäsen kahdesta aiemmasta olen myös vastaavaan liittynyt heti alussa, ja ovat olleet kyllä ainutlaatuisia keskusteluryhmiä
 
  • Tykkää
Reactions: Brunet82
Moikka ❤ Mä varovasti kurkistan tänne jo kun sain tänään plussat testeihin 10 kuukauden yrityksen jälkeen ja oon niiiiiiiin sekaisin❤ Vielä odottelen vahvistumista mutta eilisestä oli jo selkeästi vahvemmat. Menkkojen pitäis alkaa vasta viikonlopun aikana...... toivottavasti tämä ei tiedä huonoa onnea kun olen näin hätäinen❤ Minulla 2 poikaa ennestään 7 ja 15 vuotiaat. Miehellä 10 v tytär. Tämä ihana tähti olisi ensimmäinen yhteinen❤ Olen jo 37 vuotias joten vähän on ahdistanut loppuuko aika kesken..... huh huh olen aivan sekaisin..... Laskettu aika olisi näillä tiedoilla 10.8 :love:
 
Tänään testasin hailakan plussan ja oottelen Vahvistuuko viiva muutamassa päivässä. Otettu tää kuukausi täysin rennosti ja poistin viime menkkoje aikaan flo sovelluksenkin niin en oo nyt ollu yhtään perillä missä vaiheessa kuuta tapahtuu mitäkin mut sen tiiän et nyt on kp32-33/28
Ennestään on -14syntynyt tyttö ja tätä ollaan nyt yritetty 8kk. Oon myös kiinnostunu fb ryhmästä jos lähtee viivat vahvistuun eikä menkat ala.
 
  • Tykkää
Reactions: Brunet82
Moikka! Varovasti täällä jo käyn kurkkimassa. Taustaa sen verran että meillä on -18 syntynyt esikoinen ja toista ei pitänyt tulla. Ensimmäinen yritys kesti pitkään ja sisälsi kkm ja kemiallisia joten se jätti ison jäljen. Oltiin aloittamassa jo hoitoja. Tällä kertaa annettiin lupa toiselle raskaudelle vähän varovasti ja että saa tulla jos on tullakseen, max vuoden ajaksi. En voi käsittää että näin kävi meille, mutta ensimmäisestä kierrosta tärppäsi. Olin valmistautunut odottamaan plussaa vähintään vuoden. La olisi nyt pienellä 8.8.2021.
 
Kiitos @Poppana_ ! Meillä on esikoinen nyt 2-vuotias, mutta ehtii täyttää 3 ennen pikkusisaruksen syntymää.

Nyt kun mietin tarkemmin niin taisi esikoisenkin odotusajan fb-ryhmä olla perustettu jo aika varhain, mutta itse vaan uskalsin liittyä sinne vasta ekan ultran jälkeen silloin Ehkä luottavaisempi mieli tästä alusta tällä kertaa, kun kuitenkin jo kerran on kokenut sen, kun kaikki menee hyvin ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Brunet82
Meillä esikoinen on elokuinen vuosimalli 2013, eli ekaluokkalainen nyt. Nuorempi on 5. Kolmannesta ollaan haaveiltu (erityisesti minä) jo pitkään, mutta aika ei ole ollut sopiva. Nyt alunperin oli ajatus jättää ehkäisy pois ensi kesänä, mutta tässä kierrossa teimmekin aika spontaanin päätöksen ja annoimme vauvalle luvan tulla. Ja yllätys oli aikamoinen, kun kerrasta tärppäsi.

Tein eilen iltapäivällä tavallisen testin, johon tuli hailakka haamu. Mies toi töistä tullessaan clearbluen viikkonäytöllisen testin, jonka vielä illalla tein ja se ilmoitti, että raskana 1-2 viikkoa. Viikonloppuna ajattelin tehdä jompana kumpana aamuna myös tavallisen testin, niin näkee vähän onko viiva vahvistunut.
 
  • Tykkää
Reactions: Brunet82
vierailija
Heippa Elokuiset kanssasisaret! Tänään olis pitänyt alkaa kuukautiset, mutta r-testiin piirtyi selkeä viiva❤ Testailin jo viime to ihan just ja just silmällä erotettavan haamun, mutta pessimistinä en uskaltanut herätellä vielä sen perusteella mitään toiveita! Alussa toki vielä ollaan, nyt olis rv 4+0 ja omien laskujen mukaan laskettu aika olisi 8.8. Kunpa pysyisi matkassa, olisi ihanaa päästä jakamaan näitä uusia ja jännittäviä asioita täällä teidän kanssa! Kyseessä meillä siis esikoinen rekisteröidyn ehkä myöhemmin jos matka jatkuu hyvin, ja facebook-ryhmä kiinnostaisi myös. Tsemppiä kaikille näihin ekoihin viikkoihin❤
 
Huomenta, tässä mennyt muutama päivä sulatellessa asiaa ja vieläkin mutta kyllä mä nyt päätin alkaa nauttimaan tästä alkaneesta raskaudesta tapahtui mitä tapahtui❤ Tiedän tämän olevan meille viimeinen kerta joten nyt vaan rennosti mennään❤ Olen niin super onnellinen että en käsitä ❤ Haluaisin mukaan myös siihen FB ryhmään
 
maikkis_
Hei kaikille! Minäkin varovaisesti liityn mukaan, menkkojen pitäisi alkaa joskus tässä alkuviikosta ja olen testaillut nyt parina päivänä melko selkeät haamut. Toivotaan että menkat nyt pysyykin poissa ja viiva vahvistuu. LA olisi jossain 10. päivän paikkeilla.

Ennestään kaksi lasta, nuorempikin jo useamman vuoden. Miten se tuntuukin että unohtanut kaiken raskaudesta
 
  • Tykkää
Reactions: talvilintu

Yhteistyössä