Moi vaan kaikki!
En oo nyt tosiaan täällä aikoihin käynyt. Viimesimmäksi silloin 31.7, kun mietiskelin että pitäskö soittaa äippäpolille, kun en tuntenut vauvan liikkeitä. No, minähän soitin sinne ja sille reissulle jäätiin ja tänään kotiuduttiin.
Voisin nyt koittaa lyhyesti ja mahdollisimman tiiviisti kertoa meidän
synnytystarinan.
Eli perjantaina 31.7 n. klo 19 mentiin äitiyspolille, kun olin huolissani siitä etten tuntenut kunnolla vauvan liikkeitä. Tunsin ihan satunnaisia sillon tällön, mutta en sitä vaadittavaa 10 per tunti.
Aluksihan epäröin kovastikin mennä tai edes soittaa sinne, mutta mies melkein pakotti mut sinne.
No, siellä sitten mut laitettiin sydän- ja supistuskäyrälle. Olin siinä puoli tuntia, jonka aikana tuli yksi pieni supistus. Tän supistuksen aikana vauvan syke laski vähän, mutta siitä ei sen kummemmin välitetty.
Menin sitten vielä lääkärille, joka ultrasi ja totesi kaiken olevan ok, lapsivettä normaalisti jne. ja samalla arvio vauvan sen hetken painoksi 3600g.
Lääkäri kuitenkin halusi vielä teettää mulla sellasen "nipple-testin" eli laitetaan mut uudestaan syke-ja supistuskäyrälle ja samalla sain sitten hieroa nännejä.
Ja tän testin jälkeen sitte voitas lähtee kotia.
Naureskeltiin miehen kaa siinä vaan, että kaikkeen sitä ihminen joutuukin.
No minähän siinä sitten hieroskelin nännejä jo jonkin aikaa, kun kätilö tuli tsekkaan tilanteen. Heti, kun se tuli niin sen ilmeestä näki, että nyt on jotain häikkää. Se soitti kiireesti lääkärille tilanteesta ja tuumas vaan mulle, että: " ei tuollasilla käyrillä kotiin lähdetä vaan synnytyssaliin."
Olin vähän että mitä häh..kun oltiin just puhuttu kotiin lähdöstä. Eikä mulla ollu mukana mitään muuta tavaroitakaan, kun kännykkä ja neuvolakortti.
No lääkäri tuli sitten paikalle ja totesi saman eli joka supistuksen aikana vauvan sydänäänet laskee huomattavan alas, jonnekin noin 80. Sitten ne vaan kiireesti toi mulle sairaalakamat ja sitten mentiin jo saliin.
Synnytyssalissa mulle laitettiin tippa ja katetri ja sanottiin että pitää olla syömättä, jos vaikka joudutaan tekemään sektio. Niin ja tokihan mut laitettiin taas sydän-ja supparikäyrille, kun niitä seurattiin siinä.
Me sitten miehen kanssa kuunneltiin ralliradiota siinä se yö. Mies nukkui säkkituolissa ja mä tosi epämukavassa synnytyspedissä. Sain nukuttua ehkä tunnin, mies paljon paremmin.
Kätilöt kävi aina välillä paikalla ja lääkäri antoi tiedon, että ei ruveta yötä vasten mitään tekemään, että sitten aamulla katotaan mikä tilanne.
Sen yön aikana mua rupes jo supistelemaan n. 10 min välein. Ei ollu vielä kauhean kipeitä.
Aamua kohden supistukset koveni ja alkoi olla jo tosi kipeitä. Miehen tuki oli tässä vaiheessa enempi ku tarpeen, ku sattu niin maan perkuleesti.
Ja mies näki jo niistä käyristä, että miten vauvan syke laskee aina kun mua supistaa.
Lääkäri kävi sitten kattomassa mun kohdunsuuta ja olin 3cm auki. Lääkäri tässä vaiheessa mietti, että puhkaseeko multa kalvot vai laitetaanko oksitosiini-tippa, jotta saatas oikeen voimakkaita supistuksia, jotta nähdään vauvan reaktiot.
Lääkäri oli jo puhkasemassa kalvoja, kun sitten päätykin oksitosiiniin. Sain sitten sen tipan ja annostusta nostetiin pikkuhiljaa vaan kovemmaksi ja kovemmaksi. Kovimpien suppareitten aikaan oli kyllä melkosta he*vettiä. Ja miehelle kirosin sitä, että kun ne supparit oli vielä ns. keinotekosesti tehty oikeen kovaksi
Vihdoin ja viimein ne oli saanut rääkättyä mua( ja vauvaa) tarpeeksi ja tajusivat, että alateitse synnytys ois todellakin liian suuri rasite vauvan sydämelle ja päädyttiin kiireelliseen sektioon. Ei siis hätäsektioon. Tästä päätöksestä meni noin puoli tuntia, kun olin leikkaussalissa.
Kaikki tapahtui aivan mielettömän nopeesti, ihmisiä pyöri ympärillä ja mulle työnnettiin yhtä sun toista letkua ja laitetta ja happimaskia ja kaikkee. Olin ihan pää sekasin siinä.
Ja kaiken muun lisäksi mies ei saanut tulla saliin ees mukaan
Mua ei oo ikinä leikattu eikä oikeen puudutettukaan ja olin tosi peloissani siitä mitä tapahtuu. Tosi kivasti kyllä mulle kerrottiin asioiden kulusta ja näin, mutta silti olin ihan paniikissa.
Se puutuminen oli vaan jotenkin kauheeta :'( Se puudute nous mulla vielä melkein tisseihin asti!! Se oli vaan niin järkyttävää, kun en tuntenu itteeni alavartalosta ollenkaan.
Ja sitten kun kuitenkin kuuli kaiken mitä ne duunaa mahalle ja pienestihän siinä tunteekin.
Sain jonkunlaisen paniikkikohtauksenkin siellä.
No sitten vauva syntyi, kuulin vaan, että poika ja sitä nopeesti mulle näytettiin ja vietiin sitten isukin hoitoon.
Tästä alkoi niin pitkät minuutit! Se että kohtu aseteltiin paikoilleen ja putsattiin ja istukka irrotettiin ja maha laitettiin kiinni jne. Tosi inhottavaa
Kyselin vaan kokoajan, että kestääkö vielä kauan. Sitten meinasin oksentaakin siellä, kun teki niin pahaa.
No tämän jälkeen mut vietiin heräämöön jossa olin reilun tunnin. Siellä olokin oli tosi tuskaista, kun mua tärisytti ihan kamalasti vaikka sain sellasen lämpöpeiton päälleni.
Ja sitten se puutumisen tunne oli edelleen kauhee. Odotin vaan kokoajan että alkaisin tuntemaan jotain muutakin kun oman pääni.
Jotenkin siinä sitten kuitenkin sinnittelin, vaikka olin varma kuolevani
Sitten se ihana hetki koitti ja kätilö haki mut osastolle, jossa näin vihdoin vauvan ja miehen :heart: Voi sitä onnen tunnetta. Mies oli hoivannut vauvaa, pessyt ja pukenut jne.
Osastolle mut tuotiin siis joskus n. klo 13.30 (kai) ja sen koko päivän jouduin viettämään sängyssä, kun maha ja haava oli niin kipeenä. Oli tuskaa, kun ei voinut kantaa vauvaa tai imettää eikä mitään. Mies hoiti kaikki hommat erittäin upeesti =) Siis vaipaanvaihdot, pesut yms.
Seuraavana päivänä sitten jo päätin, että minähän en täällä sängyssä makaa ja aloin jo liikkumaan pikkuhiljaa, kävin suihkussa jne. Tämä varmasti edesauttoi mun pikaista toipumista, etten jäänyt sinne sängynpohjalle vaikka tekikin tosi kipeetä.
Särkylääkkeitä sain onneks paljon.
Imetin sillon myös ekaa kertaa ja maitoa tuli hyvin. Ja maito on maistunut pojalle hyvin onneksi =)
Osastolla olin siis lauantaista tiistaihin. Sain lähteä jo tänään pois, kun olin palautunut niin hyvin ja haava on kunnossa. Edelleenkin toi on kipee, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa.
Kätilöt ihmettelivätkin sitä, miten nopeasti palauduin sektiosta. Niitten mielestä ois voinut luulla mun synnyttäneen alateitse
Kotona sujuu tosi hyvin, mies hoitaa poikaa tosi paljon ja tosi hyvin. Liekö se vaikuttaa, kun oli pojan kanssa ekat hetket ihan kaksin eikä ollu äiti mukana kuvioissa.
Poika painoi syntyessään
3140g ja oli 49cm, päänympärys 36cm.
Eli meille tuli paljon luultua pienempi vauva. Mun kaikki mitathan on kulkenut aina yläkäyrillä, mutta niihin nyt ei aina voi luottaa.
Ai niin ja vielä piti lisätä, että sektiossa lääkäri oli huomannut että mulla ei ollut kohdussa lapsivettä ollenkaan
Lääkäri sitten kysyikin maanantaina(kun käytiin synnytystä läpi) että olinko huomannut jossain vaiheessa lapsivesien menneen, mutta en kyllä ollut huomannut. En pienintäkään merkkiä :/
Silloin edellispäivänä ultrassa lapsivettä oli normaalisti...en sitten tiiä. Mutta kuitenkin, tämä kai oli suurin syy siihen, miksi ne sykkeet laski supistusten aikana.
Tuossa oli nyt lyhykäisyydessään jotain. (Tai no siis yritin kirjottaa lyhyesti, mut aika pitkä teksti tuli) Ja vaikka se sektio ei mulle kauheen positiivinen kokemus ollutkaan, niin pääasia että lapsi oli terve!
Ja olen ikionnellinen siitä, että mies ( ja jotkut täällä 2+:lla) kehoittivat mua menemään perjantaina sinne äippäpolille. En tiiä miten ois käynyt jos ei oltas menty!
Pelottaa jo ajatellakin.
En oo nyt kerennyt lukea teidän kuulumisia, enkä ees tiedä ketkä kaikki muut on saaneet vauvoja, mutta luen nyt kuulumiset läpi ja
onnittelut jo nyt niille jotka ovat vauvan saaneet :flower:
Ja muutenkin enempi oon käynyt Facebookin elokuisten ryhmässä päivittämässä tietoja/kuulumisia.
Niin ja multa saa kyllä kysyä jotain jos tossa mun tarinassa jäi joku mietittään...
outiko ja pienimies 3vrk
