Elokuiset 2024

vierailija
En ehkä tuosta ihan liikaa huolestuisi, vaikka ymmärrän kyllä fiilikset ja itsekin olen noita viivoja tässä kytännyt. Mutta eikös hormoni tuplaannu aina 1,5-2vrk välein, joten ei tuohon väliin ole välttämättä edes ehtinyt sellaista hormonin määrän kasvua, joka vielä testissä näkyisi. Ja muutenkin ennen kuukautisten oletettua alkua hormonimäärät voi olla vielä niin pieniä, ettei viivat siitä kovasti tummemmiksi muutukaan. Mulla ainakin oli viime viikolla viivat vielä aika tasaisen haaleita (mutta selkeitä kyllä silti), eikä sellaista selkeää tummumista voinut havaita - toki tein kätevästi myös erilaisia testejä eri aikaan päivästä, että niiden tulkitseminen ja vertaaminen on aika mahdotonta Tänään olikin sit viikonlopun testaustauon jälkeen selkeästi tummempi viiva vastassa.

Toivotaan, että siellä kaikki menee hyvin!
Kiitos rohkaisevista sanoista ja tsemppiä ja onnea matkaan myös sinne!❤
 
Tervetuloa mukaan uusille ❤

On kyllä niin lieväoireinen alkuraskaus, että pelot on kyllä läsnä ihan eri tavalla kuin esikoisesta. Ajoittain olen täysin varma, ettei siellä ketään ole ja kesken menee. Välillä taas pienet nippailut ja ällötykset nostaa toiveet siitä, että kyllä se tästä. Tänään palellut hirveästi ja olo ollut hieman ällö, mutta ei mitään kovin suurta. Välillä jopa täysin unohtaa raskauden, viikonloppuna melkein söinkin kielelttyjä juustoja kun asiaa ei meinaa muistaa. 😅
 
  • Tykkää
Reactions: Jonna_83
Tervetuloa mukaan uusille ❤

On kyllä niin lieväoireinen alkuraskaus, että pelot on kyllä läsnä ihan eri tavalla kuin esikoisesta. Ajoittain olen täysin varma, ettei siellä ketään ole ja kesken menee. Välillä taas pienet nippailut ja ällötykset nostaa toiveet siitä, että kyllä se tästä. Tänään palellut hirveästi ja olo ollut hieman ällö, mutta ei mitään kovin suurta. Välillä jopa täysin unohtaa raskauden, viikonloppuna melkein söinkin kielelttyjä juustoja kun asiaa ei meinaa muistaa. 😅
No sama täällä, tissit vaa vähän arat mut muuten tuntuu et ei oo oikee mitään.

Kai se siitä😁

Huomen aamulla soitan neuvolaan ekaa aikaa🥳🥰
 
Ei oo mitään erityisen oireista täälläkään, mutta edellisen raskauden pahoinvoinnit on kyllä niin hyvässä muistissa, etten varsinaisesti odota niitä takaisin.. Ennen plussaa oli muutamia kummallisuuksia, joista tämän arvasin, kuten se, että heräsin yhtenä yönä jäätävään nälkään ja sama tapahtui yhtenä aamuna (ei koskaan normaalisti). Lisäksi joskus kiinnittymisen aikoihin/jälkeen mulla oli yhtenä päivänä yhtäkkiä aivan puskista tosi kova vatsakramppi joka kesti ehkä vajaat pari tuntia ja katosi yhtä äkkiä. Lämmöt myös koholla.

Nyt oireina on lähinnä nuha ilman muuta flunssaa sekä ajoittainen palelu ja toisaalta hikoilu :D Välillä iltapäivisin iltaisin on etovaa oloa, muttei joka päivä. Ja sit välillä tuolla toki nippailee, viiltelee ja jomottaa satunnaisesti. Rinnoissa ei tunnu oikeastaan mitään, mutta mä toisaalta imetin vielä raskautuessa, eikä rinnoissa oo ollut mitään tuntemuksia synnytyksen jälkeisissä normaalikierroissakaan. Katsotaan mitä tuleman pitää.
 
Mullakaan ei vielä mitään oireita, mutta aikaista onkin (4+1). Pientä turvotusta ja painetta alavatsalla.

Oletteko vielä kertoneet kellekään?
Muutama ystävä, jotka tiesi vauvatoiveesta ja sittemmin hoidoista, tietää. Omille vanhemmille haluan kertoa kasvotusten, eli se menee sitten varmaan johonkin aika lähelle nt-ultraa, koska meillä on välimatkaa eikä varmaan ennen tammikuun loppua ehditä nähdä 😊 Miehen vanhemmille kerrotaan varmaan samoihin aikoihin.
 
  • Tykkää
Reactions: meinaas
Mullakaan ei vielä mitään oireita, mutta aikaista onkin (4+1). Pientä turvotusta ja painetta alavatsalla.

Oletteko vielä kertoneet kellekään?
Yhdelle kaverille vaan ,joka tiesi jo vauvahaaveesta. Muille kerrotaan sitten vasta ekan ultran jälkeen.

Tänään soitin neuvolaan ja sain ajan 2.1🥰 Neuvolan tädin laskurilla tuli päiviä 4+4 vaikka useempi raskaus laskuri ja preglife näyttää 4+6..
 
  • Tykkää
Reactions: meinaas
No sama täällä, tissit vaa vähän arat mut muuten tuntuu et ei oo oikee mitään.

Kai se siitä

Huomen aamulla soitan neuvolaan ekaa aikaa
Hei sama täällä! Rinnat kipeät ja väsyttää, mutta rajummat oireet oli edellisessä raskaudessa pari vuotta sitten! Vähän selllanen olo et onko siellä kohdussa ketään. Onneksi pääsee alkuraskauden ultraan parin vko päästä🥰😨
 
Me on kerrottu muutamalle ystävälle ja miehen veljen perheelle, kun oltiin heidän kanssa viikonloppuna reissussa. Kaikki on nyt menneet vähän sillä periaatteella, että se on siinä hetkessä helpottanut elämää, mutta kaikki on myös sellaisia, joille ei tunnu epämukavalta kertoa mahdollisista huonoista uutisista, jos kaikki ei menisikään hyvin. Se on ollut periaate myös edellisessä raskaudessa, että niille voi kertoa, kenen kanssA haluaisi jakaa myös kurjempia uutisia. Mutta ei oo kyllä ajatus sen laajemmin nyt. Ehkä sit varhaisultran jälkeen vanhemmille.

Täällä kuukautisten perusteella LA olisi 2.8. ja nyt menossa 5+4, mutta se ei pidä paikkaansa, koska mulla pidempi kierto. En ihan tosiaan bongannut tällä kertaa ovulaatiota, mutta arvelen, että LA olisi 7.-8.8. Aikaan, eli nyt olisi 4+5 tai 4+6. Parin viikon päästä lauantaina olisi tosiaan varhaisultra. Meillä sai varattua ajan neuvolaan itse netistä, niin varasin senkin jo tammikuun alkuun, kun sai vielä meidän tutulle terveydenhoitajalle ☺ Saahan sen sit peruttua, jos tarvitsee. Ja meille odotetaan tosiaan toista lasta, esikoinen on syntynyt syksyllä 22, eli on nyt päälle vuoden ikäinen.
 
Joo täälä kans pari päivää ollu aika oireetonta. Mut oon nyt syöny tiheämmin niin uskon et sen takia äklötys pysyny poissa. Tissit on kyl ollu kipeät ja raskaan oloset edelleen, joten toivotaan et kaikki hyvin.

Soittelin neuvolaan ja sain eka ajan 20.12. Mulla edelliset menkat ollu 18.10, mut kierto ollu 35-37 päivää niin sen perusteella LA ois 1.8. Mut sempä näkee nyt sit ekan ultran aikaan mihin asettuu.

Oon kertonu ite yhelle kaverille ja siskolle. Vanhemmille aattelin kertoa ko nähdään vkl. Itellä on kans aina ollu silleen et oon kertonu aika alussa jo. Jos menee kesken niin sit kerrotaan siitä kans. Mun mielestä keskenmenoista pitäski puhua enemmän ko niin moni niitä kumminki kokee. Mut tietenki kaikki tekee niinkö itelle tuntuu hyvälle.

Tervetuloa kaikille uusille ja tarrasukkia ❤
 
🌻 ELOKUISET 2024 🌻

Kopioi, ja lisää oma laskettu aikasi listaan. Voit myös halutessasi kertoa iän, monesko lapsi sekä tulevan synnytyssairaalan.

Esimerkki:
@nimimerkki • ikä • monesko lapsi • sairaala

1.8.


2.8.


3.8.


4.8.


5.8.

@pikkuhaave • 26v • 2.


6.8.


7.8.


8.8.


9.8.


10.8.


11.8.


12.8.

@eniramainen / 33v. / 2. / HUS

13.8.


14.8.

@Jonna_83 / 40v. / 4. / Lohja


15.8.


16.8.


17.8.


18.8.


19.8.


20.8.


21.8.


22 8.


23.8.


24.8.


25.8.


26.8.


27.8.


28.8.


29.8.


30.8.


31.8.
 
🌻 ELOKUISET 2024 🌻

Kopioi, ja lisää oma laskettu aikasi listaan. Voit myös halutessasi kertoa iän, monesko lapsi sekä tulevan synnytyssairaalan.

Esimerkki:
@nimimerkki • ikä • monesko lapsi • sairaala

1.8.


2.8.


3.8.
@Memata / 38v / 3.


4.8.


5.8.

@pikkuhaave • 26v • 2.


6.8.


7.8.


8.8.


9.8.


10.8.


11.8.


12.8.

@eniramainen / 33v. / 2. / HUS

13.8.


14.8.

@Jonna_83 / 40v. / 4. / Lohja


15.8.


16.8.


17.8.


18.8.


19.8.


20.8.


21.8.


22 8.


23.8.


24.8.


25.8.


26.8.


27.8.


28.8.


29.8.


30.8.


31.8.
 
Täälläkin ollaan mukana. 😊 Olin jo ihan varma ja sopeutunut ajatukseen, että tämä juna meni jo, mutta niin sitä vain täällä taas ollaan. 😁 Otin kierukan pois pari kuukautta sitten ja sen jälkeen tuli ihan selkeät raskausoireet useamman viikon ajan. Testit näytti kuitenkin negaa. Lopulta ne menkat kuitenkin tuli viikon myöhässä.
Siitä alkoikin kuitenkin yritys ja nähtävästi heti tärppäsi. Oli jo ennen ovulaatiota kovasti oireita, tunsin oviksen ja sitten siitä alkoi heti taas oireet, jomottelua ja ällötystä. Tein testin hieman ennen menkkojen alkua ja sain selvän, mutta hailakan viivan. Sen jälkeen olen vain enemmänkin tunnustellut kehoa. Nyt jäätävä flunssa ja ainoastaan rinnat tosi arat ja turvonneet. 😊 Nyt 5+4 ja eilen tuli vähän rusehtavaa vuotoa, eli seuraillaan, mitä tapahtuu.. 🙄
 
🌻 ELOKUISET 2024 🌻

Kopioi, ja lisää oma laskettu aikasi listaan. Voit myös halutessasi kertoa iän, monesko lapsi sekä tulevan synnytyssairaalan.

Esimerkki:
@nimimerkki • ikä • monesko lapsi • sairaala

1.8.


2.8.


3.8.
@Memata / 38v / 3.


4.8.


5.8.

@pikkuhaave • 26v • 2.


6.8.


7.8.


8.8.
@tesssa__ / 34v./3.


9.8.


10.8.


11.8.


12.8.

@eniramainen / 33v. / 2. / HUS

13.8.


14.8.

@Jonna_83 / 40v. / 4. / Lohja


15.8.


16.8.


17.8.


18.8.


19.8.


20.8.


21.8.


22 8.


23.8.


24.8.


25.8.


26.8.


27.8.


28.8.


29.8.


30.8.


31.8.
 
Viimeksi muokattu:
Varsin vähäoireisena mennään täällä edelleen. Nenä on joka aamu tukossa, mikä oli myös ekassa raskaudessa koko ekan kolmanneksen ja viime yönä herätessä huomasin tosi voimakkaan metallin maun suussa. Välillä etoo vähän, jos ehtii tulla nälkä. Mutta muuten ei juuri mitään ihmeitä.

Oon tehnyt edelleen testejä välillä, kun vaikea luottaa tähän oikein. Mutta kai se on uskottava, tänään jo oma viiva hyvin selkeästi kontrollia vahvempi. Parhaan arvioni mukaan tänään siis tosiaan 5+1 tai 5+2 ja viikon päästä lauantaina olis varattuna varhaisultra. Toivottavasti se ei liian aikaisin.
 
Varsin vähäoireisena mennään täällä edelleen. Nenä on joka aamu tukossa, mikä oli myös ekassa raskaudessa koko ekan kolmanneksen ja viime yönä herätessä huomasin tosi voimakkaan metallin maun suussa. Välillä etoo vähän, jos ehtii tulla nälkä. Mutta muuten ei juuri mitään ihmeitä.

Oon tehnyt edelleen testejä välillä, kun vaikea luottaa tähän oikein. Mutta kai se on uskottava, tänään jo oma viiva hyvin selkeästi kontrollia vahvempi. Parhaan arvioni mukaan tänään siis tosiaan 5+1 tai 5+2 ja viikon päästä lauantaina olis varattuna varhaisultra. Toivottavasti se ei liian aikaisin.
Mää kanssa tein tänään vielä cb digiviikko testin ja 3+ näytti😁🥰 tänään terkan mukaan 5+0, preglife kyl näyttää samoil tiedoilla 5+2..

Laskin että oon tehny nyt sitten 4testiä ekan plussan jälkeen🤣

Ittellä kans aika mietoja oireita vielä,että rinnat vähän arat, palelee varsinkin iltasin ja sit kans nopeesti tulee paha olo jos on nälkä.
 
Eilen oli lähes oireeton koko päivä, mut tänään taas alkanut nippailut. Tuntuu myös, kun olis ilmapallo alavatsalla. 😅 Kai tämä oireiden vaihtelu on nimenomaan hyvä merkki, mut eilen taas miehelle itkin miksi ei voi olla sellaista testiä olemassa, joka kertoo suoraan onko kaikki hyvin vai ei. 😂
 
  • Tykkää
Reactions: Jonna_83
Kiva kuulla teidän oireista!
Täällä olis oman arvion mukaan 4+6. Väsyttää tosi paljon, tissit kipeät, vatsaa turvottaa ja pulssi hakkaa. Leposyke on reippaasti noussut. Vielä ei pahoinvoinnista merkkiä. Jos syömisestä aikaa, tulee semmonen huimaava heikotusolo, mutta ei pahoinvointia. Saaattaa tietty vielä alkaa myöhemmin. Mä päätin että säästän rahani enkä enää testaa. Meen sitten varhaisultraan jo alle 2 viikon päästä.❤
 
  • Rakkaus
Reactions: mamarski
Me mennään kans viikon päästä varhaisultraan ihan yksityiselle. Ei täällä julkisella sellaista edes olisikaan, ellei toki varmaan olisi joku perusteltu syy, että itse se on maksettava, jos sinne haluaa. Ihan ymmärrettävää sinänsä, oman mielenrauhan takiahan sinne mennään - ei sillä mitään lääketieteellistä tarkoitusta oikein taida olla, kun ei näillä aikaisilla viikoilla kuitenkaan mitään voi tehdä, jos joku olisikin hassusti. Viikolla 12 täällä on vasta eka ultra neuvolan lähetteellä.
 
Mulla on keskiviikkona omakustanteinen varhaisultra kun en malta odottaa edes sinne julkisen ultraan.

Mut tänään taas tosi oireeton päivä, eli samalla myös oon ollu ihan huolesta soikeena.
mulla kaks oireetonta raskautta takana (-15 ja -22) eli oireettomuudesta ei voi liikoja tehdä johtopäätöksiä 🥰 jos en olisi tehnyt testiä niin tyyliin viikoille 14-16 oltais menty kummassakin ilman epäilystä mistään 😅
 

Yhteistyössä