Minun mieheni maksaa kahdesta lapsesta n. 190 euroa per lapsi eli 380 euroa kuukaudessa.
Mieheni kuukausitulot n. 6000 euron luokkaa, eli erittäin hyvät.Tosin iso asuntolaina, vaikka asunto ei nyt mitenkään erityinen olekaan, ei siis hulppea tai ylimääräistä tilaa. Mieheni nettoansiot menevät lainan lyhennykseen, laskuihin ja ruoka yms. menoihin. Itse omistan asunnosta vain murto-osan; onpahan mieheni lapsilla sitten enemmän perittävää.
Mieheni lapset ovat n. puolet ajasta meillä ja puolet äidillään.
Ex vaimo sai eron yhteydessä n. 150 000 euroa, no mieheni rahoja. Ex vaimo oli jo silloin uudelle miehelle raskaana, ei kuin uutta taloa rakentamaan ja rahat hunningolle.
Ex vaimolla nyt kaksi lasta uuden miehen kanssa. Asuvat hulppeassa talossa, eikä rahaa tunnun olevan ylimääräistä. Elatusmaksut eivät tunnu edes suuntautuvan mieheni lapsiin, miksi siis pitäisi maksaa lisää? Jotta turvataan perheen eläminen ylisuuressa, uudessa talossa, kalliilla alueella, vaikka lapsille kelpaisi ihan tavallinenkin.
Minä ja mieheni teemme kovasti töitä, meilläkin kaksi lasta, joiden menot maksan itse suurimmaksi osin.
Ex vaimo haastaa jatkuvasti riitaa. Ylimääräistä rahaa pitäisi saada siihen ja tähän. Äiti päättää ja rahastaa. Ei halua muuten sopia asioista eikä kertoa meille mitään. Uhkaillaan että jos ei tule rahaa siihen ja tähän, niin sitten lapset eivät saa mennä sinne ja tänne yms.
Mutta kun Suomen kaltaisen verotuksen maassa, ei hyvin tienaavien tilanne ole aina niin hyvä, kun mitä bruttotulojen perusteella voisi ajatella. Ja voidaanko olettaa, että mieheni elättää koko ex-vaimonsa uuden perheen, kun kumpikaan vanhemmista ei käy siellä töissä???