Elatusmaksu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti kyselee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti kyselee

Vieras
En nyt tiedä onko tämä oikea palsta kysellä tällaista, mutta itselläni kuitenkin on se tilanne, että meillä on 2 pientä lasta ja avioero vireillä. Mies on ehdottanut 130 euron elatusmaksua per lapsi kuussa. Tiedän että tuohon maksun suuruuteen vaikuttavat monet asiat mutta olisi kiva kuulla millaisia elatusmaksuja muut saavat. Tuon 130 euroahan käsittääkseni saa kaikki vaikka miehelle määrättäisiinkin pienempi summa. Eikös sen erotuksen saa aina kunnalta? Korjatkaa jos olen väärässä.

Miehen bruttotulot ovat noin 2000 euroa kuussa, ehkä yleensä jopa vähän alle. Itse olen nyt hoitovapaalla, töissä ollessani palkkani on samaa luokkaa kuin miehenkin.

Ja jottei nyt jäisi mitään väärinkaäsityksiä, en ole mitenkään rahastamssa miestäni vaan haluan vai sen minkä miehen kuuluu maksaa ja haluan että lasten kanssa pärjätään. Lapset tulevat olemaan isänsä luona 1-2 arki-iltaa viikossa + joka toinen viikonloppu. Tosin eivät vielä, kun nuorempi vasta 10 kk.

Tiedän että lastenvalvojalla lasketaan nuo elatusmaksut, mutta jotain osviittaa olisi kiva saada ennen sitä tapaamista...

Kiitos.
 
Enemmän asiaa on tuossa Perhe>Yksinhuoltajuus -palstalla näistä asioista. Mutu-tuntumalla sanoisin, että miehelläsi on niin pieni palkka, että tuo 130 e/lapsi on hänelle aika kova summa maksettavaksi, joten tuskin sitä ainakaan kauheasti korotettaisi. Sitä paitsi tuskin sinäkään kotiäitinä ikuisesti olet.

Pelkkä tulo ei vaikuta, vaan elatussumma lasketaan nimenomaan nettotuloista, joista vähennetään esim. tulonhankkimiskulut (esim. työmatkakulut), asumiskulut, ruokailu, normaalit kulut kuten puhelin, sanomalehti, tv-lupa jne.
 
Meillä mies on maksanut aina sen 130€/kk, tulot aikalailla samat. Tuo summa on alin maksu työssä käyvälle. Työttömille ja opiskelijoille eri laskutapa ja kunnalta loput.

Se miten paljon lapsi on kummankin luona ei vaikuta maksuun. Meillä tosin yhdessä vaiheessa sovittiin (mies ja exänsä) että puolitettiin se maksu eli maksoi 65€. Tämä siksi että lapsi oli melkein koko ajan meillä ja ex sai silti kaikki rahat eli lapsilisät yms. Tämä sopimus allekirjoitettiin sossussa ja aina ne jaksoi siellä ihmetellä miksi summa on niin pieni =).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä näin:
Meillä mies on maksanut aina sen 130€/kk, tulot aikalailla samat. Tuo summa on alin maksu työssä käyvälle. Työttömille ja opiskelijoille eri laskutapa ja kunnalta loput.

Se miten paljon lapsi on kummankin luona ei vaikuta maksuun. Meillä tosin yhdessä vaiheessa sovittiin (mies ja exänsä) että puolitettiin se maksu eli maksoi 65€. Tämä siksi että lapsi oli melkein koko ajan meillä ja ex sai silti kaikki rahat eli lapsilisät yms. Tämä sopimus allekirjoitettiin sossussa ja aina ne jaksoi siellä ihmetellä miksi summa on niin pieni =).

Osteleeko miehesi lisäksi vielä lapsille jotain? Siis tuon elatusmaksun lisäksi? Mieheni nimittäin sanoi että jos hän maksaa tuon 130 euroa niin voi sitten vielä ostella lapsille kaikenlaista (toki tiedän että hän voi jättää ostamatta, siitähän on vain hänen sanansa). Mutta siis oli sitä mieltä että jos hänelle määrätään kohtuuttoman suuri summa (hänellä on velkoja joita ei laskennassa huomioida), niin sitten hän ei osta kyllä enää lapsille mitään ylimääräistä kun hänelle tulee maksuvaikeuksia.

Varmaan pääsisin helpoimmalla kun suostuihin vain tuohon 130 euroaan, koska tuskin se siis laskettamalla olisi kovinkaan paljon suurempi...
 
mun mielestä taas tottakai kannattaa laskettaa, niinhän se kaiketi menee että katsotaan mitkä ne lasten kulut on ja ne sitten pitäisi puoliksi maksaa. Eihän se raha ole tulossa sinulle vaan nimenomaan teidän yhteisten lapsien tarpeista huolehtimiseen. onhan miehesi tähänkin asti osansa maksanut miksi ei sitten eron jälkeen, ja nyt oletan että suhtkoht sovussa eroatte. turha nöyryys pois ja otat sen mikä teille kuuluu.
 
Meillä avoeron aikaan mies makso 200€, mutta meillä olikin sillon vaan yksi lapsi. Tulot hänellä oli sillon 1700€/kk. Sossussa täti sanoi sillon, että pystyy maksamaan enemmän, kun sen 130€, vaikka oli oma asuntoki maksettavana. Mies saa kuitenkin verotuksessa osan takasin. Meillä siis mies ite suostu maksamaan noinkin paljon. Mulla kun ei sillon ollu muuta kun kotihoidontuki, asumistuki ja lapsilisä tuloinani.

Velat on hänen oma ongelma. Musta ainakin kannattaa laskettaa, mikä summa teille kuuluu. Voimia eroprosessiin!
 
Me ollaan aina ostettu kaikki lapsille eli äitinsä luota ei ole tullut mitään ja vielä sinnekin on pitänyt antaa esim vaatetta kun kulkee liian pienissä tms.

Kannattaa se laskettaa, kyllä meilläkin on laskettu sossulaskurilla (tai mikähän se oli =D) mutta kun lapsia on enemmän kuin yksi niin pitää suhteuttaa siihen. Laskettaessa tuli minimisumma, pitäähän yhteisetkin lapset huomioida eli kaikki elatusvelvollisuus. Kahdesta kun maksaa niin tuskin summa tuosta kuitenkaan paljoa kasvaa mutta vähän voi tietty muuttua.
 

Similar threads

V
Viestiä
11
Luettu
718
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä