Elämäsi suurin suru

[vieras]

Minulla yhden lapseni vammaisuus. On vaikea hyväksyä, että viaton lapsi ei saanut olla terve...

 

[neiti Dina]

mulla ei oikein oo mitään niin suuria. :ashamed: jos ihan nimenomaan surusta puhutaan. Ehkä isän kohtalo nyt tällä hetkellä.

 

[vieras]

Oman lapsen kuolema kohtuun

 

[Kutistunut]

Keskenmeno. Kymmenen päivän päästä siitä on vuosi aikaa :'(

 

[Joku toinen]

Lapseni parantumaton sairaus, toisen lapsen vammaisuus ja raskauden keskeytys, ihan hirveää

 

[kurjaa :(]

Lapseni parantumaton sairaus, toisen lapsen vammaisuus ja raskauden keskeytys, ihan hirveää

Jaksamisia! *halaus*

 

[Snif]

Isän neliraajahalvaus ja kykynemättömyys puheen tuottoon, itki vain...9kk tällaista ja sitten kuolema vain 52-vuotiaana.
Ikävä on vieläkin suuri.

 

[ap]

Lapseni parantumaton sairaus, toisen lapsen vammaisuus ja raskauden keskeytys, ihan hirveää

Jaksamista sinulle

 

[ex-tiinemamma]

12 vuoden lapsettomuus ja keskenmeno..

 

[mun muru]

Näitä lukiessa niin en sano.. Mikä vain noista olisi 10 kertaa kauheampaa kuin olen kokenut..

Voimia kaikille!

 

[Empuuu]

Keskenmeno, olen onneksi vättynyt suuremmilta suruilta, vaikka olihan tuossakin tarpeeksi.

 

[vieras]

Äidin kuolema rintasyöpään 52 vuotiaana.

 

[tasamaan tallaaja]

Ensimmäinen mieheni kuolema 28 vuotiaana.
Veljeni kuolema 44 vuotiaana.

 

[äiti ja 2 lasta]

Anopin kuolema alle 70 kymppisenä ja isäni halvaus alle 60 kymppisenä....

 

[ss]

äitini kuolema 57 vuotiaana (7kk sitten) parantumattomaan sairauteen

 

[vieras]

Lukuisten erittäin läheisien ihmisien kuolemat, mielensairaudet ja vammautumat. Niitä oli jo aikamoinen määrä teini-ikääni ehtiessäni eikä tahti ole hiipunut vuosien varrella. Silti nykyään ajattelen että kaikista kauheinta olisi jos lapsillemme tapahtuisi jotain peruuttamatonta... toisaalta taas, ehkä selviäisin niistäkin kokemukseni varjolla...

 

[kummi]

Elämäni suurin suru on ollut kummilapseni menettäminen 2,5 vuotiaana. Hän kuoli äkillisesti aivokalvon tulehdukseen... itselläni ei vielä silloin ollut omia lapsia ja hän oli minulle erityisen tärkeä.. en ole paljoa joutunut surua kohtaamaan, ei edes sukulaisistani ole kukaan kuollut... tuntui todella traagiselta olla lapsen hautajaisissa..

 

[Keittiönoita]

On vasta edessä. Menetin kyllä avopuolisoni 3 viikkoa ennenkuin synnytin vammaisen esikoiseni - ja paljon surua, murhetta ja kärsimystä on tullut senkin jälkeen - , mutta uskon vahvasti siihen, että elämäni suurin suru on vielä edessä. Se suru, mikä lamauttaa ja lopulta tappaa.

 

[Suzyanne]

Munasarjojen menettäminen kasvainten takia, lapsettomana 25-vuotiaana.

 

[Nadia]

Veljeni 85% vammautuminen 12-vuotiaana. Ero, joka ei kestänyt kauaa, mutta oli henkisesti kauheinta mitä olen koskaan kokenut!

 

[bbb]

Minulla yhden lapseni vammaisuus. On vaikea hyväksyä, että viaton lapsi ei saanut olla terve...

voimia mutta muista ettei lapsi sitä sure..

 

[Sprite]

:'( Kamalia olette joutuneet kokemaan.

Oma suurin suru tähän mennessä on isoisäni sairastuminen vatsasyöpään ja diagnoosin jälkeen nopea poismeno. Hyvä kyllä, ettei joutunut kärsimään pidempään, mutta ikävä on kova. Oli mulle hirmu tärkeä ihminen :heart:

 

[anna]

Äidin kuolema 40 vuotiaana vaikeaan sairauteen, olin 16 itse. Pikkuveljeni mielisairaus, on nytkin hoidossa, pelkään että tekee itsemurhan.

 

[tytär]

Isän kuolema jouluaattona v.1992

 

[qwerty]

vuosien lapsettomuus

isäni kuolema