Olimme taas rouvan kanssa laittamssa saarrta ja huvilaa kesäkuntoon. Eilinen meni siivoillessa ja kunnostellessa, saunoessa ja iltarauhasta nauttiessa. tänä aamuna oli sitten vuorossa juomaveden haku lähisaaren lähteestä.
Mikä aamu! Taivas kirkas, järvi peilityyni, täysi hiljaisuus lukuunottamatta lintujen laulua rannoilla, käen kaukaista kukuntaa ja joutsenten joikumista lähilahdelta. Järvessä heijastuksena kaikki puhkeavan vihreyden sävyt. Soutuvene lipuu melkein airoa ilmassa liikuttamalla äänettömästi halki lahtien ja salmien.
Tuli vain sellainen haltioituminen, että oli melkein pakko itkeä. Kaiken ihanuuden ylenpalttisuus melkein pakahdutti. Tuntui suorastaan, että jos tätä onnentäyteyttä kestää vielä joku minuutti, niin sydän pysähtyy. Ehkäpä minulle aikanaan suodaan juuri tuollainen lähtö...
Voi miten paljon, ylenpalttisesti, maailmassa on tarjolla iloa, jonka saa ihan ilmaiseksi, silkkana antina ja armona, ei tarvitse kuin ottaa vastaan. Ja kaikki ihan viatonta ja syytöntä, puhdasta. Ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa mistään, mikään ei ole keltään pois.
Tuommoisen kokemuksen jälkeen tuntee jaksavana niin työssä, arjessa kuin parisuhteessakin ihan uusin eväin.
Kyllä elämä voi olla ihanaa.
