V
vierailija
Vieras
Olen 53-vuotias mieshenkilö ja olen muutamassa paikassa kertonut suuresta epätyytyväisyydestäni elämääni. Miehiltä tulee jonkun verran vertaistukea, mutta aika usein
Tilanteeni:
Työ: Olen vakaassa työssä, joka on aika alakanttiin siihen nähden, mitä ehkä joskus olisin kuvitellut. Mitään mahdollisuuksia ei ole edetä, eikä oikein haluakaan enää tällä iällä. Mitään toista tyätä en voi saada, ainakaan lähellekkään samalla palkkatasolla. Tienaan tästä vähän alta 4000 € bruttona.
Parisuhde: Naimisissa 20 vuotta, meillä 2 lasta, nuorempi 12v. Lisäksi mulla edellisestä avioliitosta 25v tytär. En koskaan ollut vaimooni oikein ihastunut, mutta avioeron jälkeen hän oli periaatteessa jotain paljon parempaa kuin olisin kuvitellut saavani. Olin kuiteskin tuossa vaiheessa aika surkeessa tilanteessa. Vaimo on fiksu ja kaunis, mutta jostain syystä seksuaalisesti emme koskaan ole olleet match. Seksi on suoraan sanoen aina ollut paskaa. Kai se on minussakin iso vika, mutta minkäs teet. On mulla ollut pari syrjähyppyäkin, mutta nykyään minusta ei ole niihinkään.
Terveys: Olen ylipainoinen ja paskassa kunnossa. Polvet ja muut paikat tohjona. Kaikki tekeminen on tuskaa. Työssä ei hirveesti haittaa, koska toimistotyö
Talous: No tää on kunnossa, vaikka isolla kädellä nää enrgiakriisti ja korkojen nousut iskikin. Eli ei oo oo omaisuutta, mutta ei taloudellista hätääkään. Laina tulee maksatteua eläkkeeseen mennessä ja siitä jää käteen kämppä semmosella alueella, jossa niiden hinnat laskeneet.
Joka paikassa toiteteaan, että suhteesta pitää lähteä jos ei seksi toimi. Itte antanut periksi. En oo mikään adonis, joka vetäis naisia puoleen. Peniskin on pienenpuoleinen. Joka sanoo, että asialla ei ole merkitystä, puhuu paskaa. Lisäksi mulle tehty semmoinen leikkaus alapäässä, joka laskenut huomattavasti omaa seksuaalista nautintoa. Eli tämä "virtsarakon halkaisuleikkaus".
Se on muuten semmoinen kusetus, että oksat pois. Lääkärit vakuttelee, että ei mitään haittoja mutta PASKAN MARJAT. Ainakin minun tapauksessa orgasmin taso laski todella paljon - vituttaa ihan mahdottomasti. Ei edes oma kiva ole enää kivaa. Tuossa leikkauksessa siemensyöksy suuntautuu virtsarakkoon. En olisi voinut kuvitella, että sen jälkeen orgasmi menettää niin paljon tehoa. Puhumattakaan siemnesyöksyn muusta merkityksestä - ei sillä että lapsia enää haluaisin.
Sanokaapa mitä tässä voisi tehdä.
Vaimo sinällään on jo muutenkin kieltäytynyt seksistä, koska vaihdevuodet. Mutta eipä sitä se ole koskaan kauheesti muutenkaan kiinnostanut. Toki ennen aina sai kun halus, mutta semmoista lahnailua se oli että oksat pois. Hän ei ole koskaan saanut orgasmia välisessämme seksissä, kertonee aika paljon.
Ensimmäinen vaimoni muuten sai "aina" - että pelkästään minusta se ei ole kiinni. No se olikin melkein nymfomaani, mutta se onkin toinen tarina. Eipä ole hänenkään elämä hyvin mennyt - mutta seksuaalisesti se on ääripää minusta.