S
sekaisin
Vieras
Tuntuu että elämä valuu hukkaan. Töitä ei ole.. Etsin kyllä kokoajan aktiivisesti mutta näin pienessä kunnassa on vaikea löytää mitään.. Naapuri kunnissa joka paikka on osa-aika työtä siinä kun maksaa bensakulut ja lastenhoito kulut niin käteen jää vähemmän kuin työttömänä. Olen päättänyt ainakin töiden osalta etten enää lähde oman kunnan ulkopuolelle ellei kyseessä ole kokopäivätyö. Osa-aikaisen työn voin hyvinkin ottaa jos sijaitsee omassa kunnassa.
Ammatinvaihto on käynyt mielessä varsinkin nyt kun on haku aika meneillään.. Mutta tässäkin tökkää se ettei meidän kunnassa ole kuin ammattikoulu jossa ei edes mahdollista opiskella kaikkia linjoja. Naapuri kunnassa sitten isompi ammattikoulu ja ammattikorkea. Mutta siinä taas tulee vastaan se välimatka ja bensakulut. Mä en jaksa kituuttaa pienellä rahalla kun olen tehnyt sitä siitä päivästä lähtien kun olin 19v ja muutin pois kotoa.
Lisäks mä haluan olla lähellä lapsia. Mies on töissä toisella paikkakunnalla niin olis tosi ikävää jos minäkin olisin yhtä kaukana jos jotain sattuisi. Meillä kun ei ole ketään muuta joka vois tulla sitte apuun.
Muutto pois täältä ei tule kyseeseen. Tai no jos muutan joudun eroamaan miehestä.
Äh mä en jaksa enää kirjoittaa kaikkea tänne mitä mun mielessä pyörii nyt...
On niin monta solmua ja ongelmaa ja mutta....
Mutta nyt on vaan iso tyhjyys mulla ei oo mitään merkitystä kenellekkään paitsi lapsille... miehellekin oon vain ilmaa...