elämä waikeeta...usein

[taustalla]

kyllä ihmisen elämä on vaikeata. jos olisin tiennyt kuinka paljon parisuhde ottaa ja paljonko pitää tehdä töitä sen eteen olisin pysynyt sinkkuna. toisen naama puolin ja toisin ei vain aina miellytä ja yhteiset jutut on kortilla. kauheeta yrittämistä ja typerää kiukuttelua kompromisseja puolin ja toisin. parisuhde alkaa jossain vaiheessa muistuttaa kuin kaks kaveria olis yhdessa. tai että olisin äiti miehelleni tai mies isäni...vaikee selittää mut joskus tuntuu tuolta. mies on toisinaan liiankin ymmärtäväinen ja sopeutuvainen, että tuntuu lähes miellyttämiseltä. lapsetkin toisinaan syö suhdetta ja vaikee lähtee kaksistaan mihinkään. ja joskus miettii että tässäkö tää oli, ja tämmösenäkö se jatkuu. kun ei koko ajan jaksa olla suoritus päällä ja kaikki ei jaksa kiinnostaa. ei kotityöt ei mies, eikä koko perhe-elämä. nyt on tämmöinen kausi. missä se mieletön rakastumisen tunne ja halu ola toisen lähellä. tai keksiä suhteeseen virikkeitä. tai tehdä mitä vaan milloin vaan ihan spontaanisti, nyt kun kaikki voimat menee siihen että sais järjestettyy yhdessä jotain hauskaa..niin pilalle menee...ääh onko muita ketkä miettii näin synkkiä. erota en haluais ja mies on huipputyyppi ja ihana lasten isä, mutta tylsää on vain niin että..

 

[Anni]

Samma här... Suhteen arkipäiväistymistä en ole koskaan pelännyt, mutta kyllä suhteen silti pitäs edes hatarasti muistuttaa parisuhdetta - ei äiti-poika tai kaverijuttua... Yksin ei jaksa yrittää ylläreitä tehä. Tosin olen ollut suhteessa, jossa ylläreitä sateli. Joka pv sain lahjan tai kukkia ainakin... Suutelua ja seksiä oli kerrankin tarpeeksi, mutta siinä taasen meni jo yli homma... Tosin mikä ettei niin vois olla jos asiat muuten olis natsannu