elämä kahdessa suhteessa

[mirelle]

Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut tilanteestani ja saanut ryöppyjä niskaani. Siitä huolimatta uskallan taas pistää itseni ruodittavaksi.

Olen naimisissa ja ihan tyytyväinen. Kai? En tiedä, olenko? Olenhan antautunut rakkausuhteeseen toisen miehen kanssa, joka eli myös parisuhteessa, nykyään yksin. Tapaamme viikoittain ja teemme yhteisiä retkiä ja nautin niistä koko sydämestäni.Hän on löytänyt minusta sen puolen, joka on ollut kätkössä.

Oma mieheni on myös mukava, huomaavainen ja ihan hyvä tyyppi. Itse asiassa jossain suhteessa hän ja hän muistuttavat toisiaan ja jossain suhteessa taas eivät. Minusta on alkanut tuntua että mieheni vaistoaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Tuntuu jotenkin epäaidolta suunnitella yhteistä tulevaisuutta: kesä, syksyn matka on jo tilattu etc.

Pian minun on tehtävä päätös, mitä haluan. Sen olen luvannut rakastetulleni, joka yllättäen jäi sinkuksi.

Haluaisin keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

 

[Aina Yksin]

Sama tilanne oli minulla. Aviomieheni mukava, kaikki ihan ok. Talo, lapset... Aloitin suhteen toisen miehen kanssa. Jossain vaiheessa aviomies vaistosi ettei kaikki ole ok. En voinut kertoa totuutta vaan välttelin häntä. Avioero tuli. Suhde toisen miehen kanssa jatkui. Toinen mies tahollaan naimisissa myös, aikoi erota. Odotin ja odotin, muttei eronnut. Nyt olen yksin. Valintani tein... Kadunko? En tiedä...

 

[niinpä]

Jos ei teillä ole lapsia, niin tämä on vain kolmen aikuisen ihmisen ympyrä. Jos teillä kuitenkin on lapsia, niin silloin ota vastuu heistä ja miehestäsi. Unohda siis muut.

Muista myös, mitä alttarilla lupasit ja mitä miehesi tuntisi, jos saisi tietää toisesta. Katso asioita siis HÄNEN silmillään eli KATSO HÄNTÄ SILMIIN ja KOE ""hänet"". Jos sydämesi kuitenkin kääntyy toisen miehen puoleen, niin ole kuitenkin REHELLINEN itsellesi ja miehille ja ota riski ja EROA.

Näin aiheutat vaan kipua ja tuskaa kaikille ja voi olla, että lopulta menetät molemmat ja olet yksin. Ymmärrän, että omatuntosi soimaa, kun suunnittelet aviomiehesi kanssa - joka on luvannut rakastaa SINUA niin myötä- kuin vastamäessä - esim. yhteistä lomamatkaa, YHTEISILLÄ rahoilla ehkä. Olethan kunnollinen suomalainen nainen.

Älä pelaa kahden sydämellä (ja rahoilla), vaan ota vastuu elämästäsi. Tunnusta aviokriisisi itsellesi ja miehellesi - koittakaa yhdessä joko pelastaa suhde ... tai sitten eroatte. Sen jälkeen olet vapaa sitoutumaan toiseen mieheen. Ennen sitä et ole ja kidutat ja petät KAIKKIA - myös itseäsi!!

 

[Kukka]

Hyvä Mirelle,
kuinka tuttu tarinasi onkaan ja kuinka surullinen. Teitpä minkä päätöksen tahansa, niin aina joku kärsii. Siis tee päätös pian, en osaa sanoa mitä, mutta tee se pian. Sen päätöksen jälkeen joka tapauksessa on edessä paljon tuskaa, surua ja itkua. Kahden miehen kanssa ei voi elää samassa elmässä.

Et suinkaan ole ensimmäinen, jolle näin on käynyt. Ja et ehkä ymmärrä vielä, kuinka paljon loukkaat miestäsi, joudut sen joka tapauksessa tavalla tai toisella jonain päivänä kohtaamaan. Ja sitten itketään.

 

[niinpä]

Oman elämänviisaan, rakkaan isäni lohdutus ""varhaiskeski-ikäiselle"" tyttärelleen kriisin, surun ja tuskan keskellä: ""Ei koskaan päällekkäin, peräkkäin jos on tullakseen ... tämän lienee nyt oppinut"". Onneksi se helvetti nyt ohi (ollut jo vuosia) ja kaikki hyvin elämässäni ... kivulla koettuna mutta REHELLISESTI.

 

[mirelle]

Kiitos rakkaat naiset mielipiteistänne. Viisaita kirjoitatte. Olen samaa mieltä, että näin en voi jatkaa. Mitä ja milloin teen, sitä en tiedä vielä. Olen kai pelkuri.Se kai lienee inhimillistä.

Tiedän, että on itsepetosta uskotella itselleen, etten halua loukata miestäni, sillä teen sitä koko ajan. Totta on myös, että minulla on yhä lämpimiä tunteita kohtaan. Olen välillä ihan poikki - henkisesti ja fyysisesti. Tilannettani helpottaa se, että Hänelle voin purkaa sydämeni. Hän ei painosta minua ja sanonut hyväksyvänsä päätökseni, oli se mikä tahansa. Niin paljon hän rakastaa minua. Kun olen hönen kanssaan, se tuntuu niin oikealta ja tunnen itseni onnelliseksi ja levolliseksi.

Se että olen mennyt ainutkertaiseen liittoon, ei ratkaisuani helpommaksi. Avioliittomme ei ole mikään taloudellinen liitto, joten raha eikä omaisuus pidättele minua.

Ehkä pitäisi ottaa tuumaustauko.

 

[niinpä]

Siis kuka on Hän? ... miehesi? ... eli Hän tietää tilanteesi ja odottaa??

 

[niinpä]

jos ""Hän"" on rakastajasi, niin tulet vielä hämmästymään tulevia tunnepuuskia. Ota aikalisä ja hoida nyt rehellisesti avioliittosi miehesi kanssa johonkin pisteeseen ... ja silloin et puhu mitään asioitasi kenellekään muulle kuin miehellesi. ""Hän"" ei ole psykiatrisi/avioliittoneuvojasi!!

 

[niinpä]

""Kun rakkaus loppuu, niin ymmärrys loppuu. Kun ymmärrys loppuu, niin rakkaus loppuu"".

Johonkin suuntaan sen joudut nyt elämään.

 

[mirelle]

Hän on rakastettuni, ei mieheni. Tarkoitan, että hänen kanssaan voin olla surullinen (aidosti) ja hän tietää mistä suru on peräisin. En missään nimessä pidä häntä psykiatrianani enkä neuvojana. Enkä kerro hänelle mieheni ja minun hank.kohtaisesti asioista.
Helpotta kun voin lausua ääneen mistä pahaoloni johtuu.

Tilanne on kuitenkin kestämätön ja ehkä pitäisi pitää paussi hänen kanssaan.Ehkä.

 

[niinpä]

Tuo sanavalintasi kuvaa hyvin tunnetilojasi: ""Hän"" = rakastettusi vaikka todellisuudessa hän on rakastaja (jos teillä on seksisuhde). Miehesi ei ole kirjoituksissasi aviomies, joka normaalisti tarkoittaa, että aviomiehen pitäisi olla normaalisti tuota kaikkea sinulle eli aviomies, rakastettu ja paras ystäväsi, jolle voit puhua/jakaa kaikki syvimmätkin tunteesi: surusi, ilosi, pelkosi ...

... nyt tukeudut toiseen ihmiseen ja annat hänelle sen, mikä kuuluisi aviomiehellesi. Kysy itseltäsi miksi?? Annatko nyt aviomiehellesi mitään mahdollisuutta suhteessanne? ... ansaitsisiko hän? ... tämän tarkoituksena ei ole johdatella sinua mihinkään päätöksiin, vaan herätellä vaan ajatuksia. Elettyä elämää.

 

[Mirelle]

Onhan tilanne ongelmallinen, sen ei käy kieltäminen. Ja myös välillä myös hyvin ahdistava. En halua puolustautua, mutta enhän voi miehelleni kertoa siitä surusta, joka aiheutuu kahdessa suhteessa elämisestä. En ainakaan vielä. Tarvitsen aikaa, ehkä pitäisi matkustaa viikoksi jonnekin.

Mieheni ansaitsee paremman kohtelun, sen myönnän.Tiedän, että joko kerron hänelle, että haluan asua yksikseni tai lopetan toisen suhteen.Sitä, etä minulla on suhde, en varmaankaan kerro. En halua loukata häntä enempää. Olen hyvin horjuvainen sen suhteen mitä minun pitäisi tehdä. TARVITSEN AIKAA JA VARMUUTTA!

Kiitos teille kirjoittajille. OLen saanut uusia ajatuksia. Eivät ne minua mairittelevia ole, mutta ihmisyyttä kunnioittavia.

 

[niinpä]

Hyvä ajatus - voimia sinulle - toivottavasti asiasi päättyvät hyvin. Hyvää kesää.

 

[Kukka]

Ajatuksesi erilleen muutosta saattaisi olla hyvä. Mutta varaudu sitten myös ensimmäinsen asteen kuulusteluun, kuka se mies on, vakoiluun, kännykän ja s-postin tutkimiseen. Kaikkeen, mitä sanot, että miehesi ei ikinä tekisi. Voi muuten tehdäkin. On hyvä ajatus yrittää säästää hänet tiedolta toisesta miehestä, jos se vain onnistuu. Mahdollisen eron aikana sinun tulisi saada itsellesi varmuus, mitä oikeaswti haluat elämäsltäsi. Tässä voi myös käydä niin, että molemmat miehet ovat yxkax hävinneet läheltäsi. Varaudu henkisesti kaikkiin vaihtoehtoihin.

 

[mies]

No itsekäs ainakin olet. Tarvitaan hyvin tunteetonta toimintaa omaa puolisoa kohtaan, kun häntä pettää. Ja toisaalta, ""ah olen niin ihana ihminen"". Onpa vaikea tilanne, kun ei voi kaikkea pitää. Eikä varsinkaan omaa miestä, kun hän saa tietää. Ja rakastaja on sinkku. Onko vapaille markkinoille jäänyt sinkku jättänyt kokeilematta poikamiesaikoja?
Aika paljon kysymyksiä, ja vastaukset tulet kokeilemaan käytännössä. Onpa hieno suhde ja antoisa!

 

[Matkalainen]

Tilanteensi on hieman samankaltainen kuin itselläni. Kirjoitinkin tarinani tänne joitain vuosia sitten ja sain myös kovin sekalaista palautetta, kuten asiaan kuuluukin. Olen mies ja matkustan työni vuoksi paljon. Matkapäiviä kertyy siinä 150 ja matkustan pääosin samaan paikkaan.

Tällä palstalla joku kysyi, että voiko mies rakastaa kahta naista ja vastasin omaan kokemukseen perustuen, että kyllä voi. Minulla kun on kaksi naista, vaimoni Suomessa ja toinen nainen siellä minne matkustan. Lisäksi minulla on yhteisiä lapsia kummankin naisen kanssa ja koti kahdessa eri maassa.

Suomalainen perheeni ei tiedä ulkomaalaisesta perheestäni, mutta ulkomaan perhe tietää Suomalaisesta ja ainakin jollain tavalla hyväksyvät tilanteen. Tätä on jatkunut jo pitkään, sen verran pitkään, että vanhempi avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsistani täyttää pian viisi.

Tähän tilanteeseen ajauduttiin kun avioliitossani oli jo pidempään jatkunut kriisi ja ajauduin työmatkalla vieraan naisen syliin. Suhde jatkui ja eräänä aurinkoisena aamuna rakastajattereni kertoi olevansa raskaana. Hän pelkäsi, että jätän hänet tai vaadin syntyvää lasta itselleni. Tilannetta helpotti hieman, kun olin jo aiemmin hankkinut asunnon, jossa rakastajani asui ja asuu edelleen. Toinen lapsi hankittiin tietoisesti.

Aluksi tunsin paljonkin tunnontuskia, mutta nyt vuosien jälkeen tähän alkaa tottua. Minun kannaltani tilannne on hyvä ja toimiva, mutta eihän tämä ihan normaalia ole tai reiluakaan. Tosin näin molemmilla naisilla on mies ja kaikilla lapsillani isä. Vaimoni on suunnilleen saman ikäinen kuin itse olen, mutta rakastajani on noin 17 Vuotta itseäni nuorempi.

 

[Anna miehellesi mahdollisuus]

Jokseenkin narsistista ajatusvirtaa.

Jos sinä päätät jatkaa miehesi kanssa eloa ja myöhemmin paljastuu ( kuten yleensä jossain vaiheessa ) tämä sotkusi, pystytkö sisäistämään miksi miehesi suuttuu?

- tai miehesi on pettänyt sinua, pystytkö antamaan anteeksi?

Jo vastaamalla näihin pariin kysymykseen, antavat kuvan sinusta, ehkä jopa itsellesikin.

 

[niinpä]

Ei tuo mitään narsismia välttämättä ole vaan ihan tavallista ihmisyyttä. Minusta Ap on jo ihan hyvillä jäljillä, kun on lähtenyt asiaa pohtimaan mutta silti lähtisin siitä rehellisyydestä eli asiat selväksi oman miehen kanssa. Pidemmän päälle ei mikään suhde toimi, jollei se perustu rehellisyydelle ja siksi myös vaikeat asiat käsiteltävä joko yhdessä kaksin tai pariterapiassa, parisuhdeleirillä ...

Jos ap taas eroaa, niin yksin muutto on suotavaa (asumusero) ja sitten käydään se eroprosessi läpi eli lopetetaan se suhde ja sitten ollaan valmiita muihin ihmissuhteisiin. Yksinkin ihmisen pitää osata olla, koska sittenkin olemme täällä elämässä yksin - vaikkakin toistemme kanssa.

 

[sini]

Sitä mä en vaan ymmärtä, että miten matkalainen sinun vaimosi ei tiedä mistään mitään. Hallelujaa, että sulla on toisen naisen kanssa lapsiakin ja toinen ei edes epäile mitään?En oikeesti käsitä miten se on mahdollista? Enkä sitä, että ihmiset eivät voi keskustella toistensa kanssa kaikista asioista ja tajua sitä, että miten pahalta se toisesta tuntuu kun kaiken kertoo aivan liian myöhään?Niin, tai sitten jättää kokonaan kertomatta.

 

[niinpä]

Eihän tuossa Ap ole mikään tunteeton vaan täynnä erilaisia tunnemyrskyjä: surua, ahdistusta, iloa, intohimoa?, syyllisyyttä, vapaudentunnetta, pelkoa, rakkautta .....

Ap:lle sanoisin vielä, että kun en tiedä ikääsi enkä elämänkokemuksiasi, niin joskus ihminen vaan etsii itseään tuolla tavalla - niin fyysistä kuin psyykkistä itseään. Se kuuluu ihmisen kehitykseen. Jos sinulla ei ole lapsia, niin sekin vaihe voi olla edessä ja siksi ehkä mietit valintojasi ja elämääsi. Silloin ihmisen pitää etsiä itsensä ja se tehdään yleensä myös terapian avulla.

 

[Jenni]

Luulenpa, että AP:n suhde on vain arkipäiväistynyt. Ehkäpä suhdetta ei ole muistettu tarpeeksi hoitaa, joten glamour, ripaus romantiikkaa ja hellyyttä on unohtunut. Kotipeli toimii ja pyörii vanhaan tapaan, mutta kun ihminen on sellainen, että kyllästyminen iskee nopeasti ja sitä kaipaa säpinää vaikka sitten se kuinka olisi turmiollista itselle/suhteelle.

Uuden suhteen etsiminen on helppoa (ainakin naiselle). Siitä saa taas lisää virtaa ja energiaa, kun on ehtinyt unohtaa vanhassa suhteessa sen alkuajan ihanuuden. Kuitenkin se uusikin suhde arkipäiväistyy, kun aika kuluu.

Luulen, että AP:llä on vielä hyviä tunteitakin jäljellä miestä kohtaan. Ongelma lienee siinä, että keskusteluyhteyden löytäminen tuottaa ongelmia. Ehkä hän ei osaa tai uskalla ottaa ""kissaa pöydälle"" ja kertoa, että on tyytymätön parisuhteeseen ja siihen, että kaikesta on tullut arkipäiväistä ja tylsää. Pitäisi osata VAATIA, että nyt pitää ottaa aikalisä ja hakea muutosta. Voisi olla kaiken itsekkyyden keskellä myös hyvä kysyä mieheltä, että mitä hän avioliitostaan on mieltä ja mitä hän haluaa vaimoltaan.

Jos keskustelu on vaikeaa, silloin voi hakeutua parisuhdeterapiaan (yleensä niihin on jonoa) joko yksityiselle puolelle tai seurakunnan vetämille parisuhdeleireille tms, jossa muiden esimerkeistä saa apua sekä asiantunteva keskustelun ohjaaja osaa tuoda uusia näkökulmia.

Älä tee hätiköityjä päätöksiä. Minusta olet kuitenkin sen verran velkaa miehellesi, että edes yrität keskustella hänen kanssaan ja kokeilla, josko sitä kipinää ja tunteiden paloa saataisi uudelleen herätettyä henkiin. Jos eroatte, varmasti jäisit kaipaamaan jotakin hänestä, eikö niin?

 

[mies]

Aika hyvä keino tutkia rakastajaa, on sanoa hänelle, että minulla on aamupahoinvointia. Jos miestäkin alkaa oksettaa ja hän menee valkoiseksi, niin tiedät että olet esine hänelle ja silloin kannattaa palata nöyränä oman miehen kainaloon tai erota ja elää yksin.

 

[Mirelle]

Kiitos asiallisista ja rankoistakin kommenteista. Uskottomuus herättää monenlaisia tunteita, ymmärrettävistä syistä. Viime sunnuntain hesarissa oli Pentti Holapan ja nuoren miehen ystävyydestä juttu, jossa nuori mies kysyy, miten voi luottaa, jos toinen pettää, johon Holappa vastaa että jaksaa uskoa, että toinen rakastaa kaikesta huolimatta. Minusta siinä on paljon elämän viisautta ja sain siitä paljon voimia ja myös varmuutta ratkaista oma tilanteeni suuntaan tai toiseen.

On totta, että minulla on lämpimiä tunteita miestäni kohtaan, mikä ei ole aivan yhdentekevä. Me keskustelemme kyllä asioista - paitsi ei tästä suhteestani,josta hän ei tiedä - riitelemme, pyydämme anteeksi, halaamme jne. Rakastettuni (en halua käyttää sanaa rakastaja, koska Hän on PALJON muutakin) antaa minulle aikaa eikä painosta. Onhan hän itsekin ollut aviossa ja tietää, että avioliitto ei ole vain kahden kauppa. (Hänen puolisonsa kuoli auto-onnettomuudessa joulukuussa) Suhteemme oli alkanut puoli vuotta aiemmin, hyvin pitkälle hänen aktiivisuutensa vuoksi, mutta minä vastasin enkä missään nimessä sysää vastuuta hänelle. Tätä taustaa vastaan rakastettuni ymmärtää tilanteeni oikein hyvin eikä aseta minulle ehtoja...on myös mahdollista että minä jään avioliittooni ja hän on luvannut hyväksyä sitä.

Olen kuitenkin päättänyt - otan tietoisen riskin - että lähden Hänen kanssaan viikon matkalle ja sinä aikana kuulostelen itseäni. Loppukesäöstä teen parin viikon matkan mieheni kanssa, menemme paikkaan josta molemmat pidämme.

Sen tiedän,etten halua jatkaa elämääni kahdessa suhteessa, en kykene siihen. Tiedän myös, että miehelleni minun lähteminen yhteisestä kodista voi olla suuri pettymys ja jopa isku vasten kasvoja...en tiedä kestänkö nähdä rakkaan ihmisen tuskan 15 vuoden avioliittovuoden jälkeen.

Ratkaisu häämöttää.

O

 

[niinpä]

sillä, mitä toinen ""sanoo/lupaa"" ja miten asiat lopulta elämässä menee ... niin EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ - ""Siperia opettaa"" - koita jaksaa. Ihmisen elämä on herkkä kuin ""munan kuori"" - ihminen päättää, Jumala säätää.

 

[mies]

""että lähden Hänen kanssaan viikon matkalle ja sinä aikana kuulostelen itseäni. Loppukesäöstä teen parin viikon matkan mieheni kanssa, menemme paikkaan josta molemmat pidämme. ""
Voin kertoa, että et saa totuutta tietää matkoilla, vaikka kuinka kuulostelisit. Miksi et tee päätöstä, että menet teatteriin ja kuulostelet siellä itseäsi ja sitten teet seuraavana päivänä päätöksen loppuelämästäsi. Tai sitten menet kävelylle ja jos tuntuu kivalta, niin eroa.
Et taida itse huomata lainkaan, että napsit rusinoita pullasta ja kivaa on. Sinulla on jalat tukevasti ilmassa.

Mieti kuinka paljon suhteesta on jännitystä ja uutuudenviehätystä. Entä sitten kun on arki. Mistä joudut luopumaan ja mitä joudut sietämään verrattuna tähän hetkeen. Aktiivinen pettäminen on aina merkki luonteesta. Ihminen on aina parhaimmillaan uudessa seurassa. Mikä on lopputulos kolmen vuoden päästä uuden miehen kanssa? Veikkaan, että silloinkin eletään arkea, syödään , nukutaan , käydään töissä. Mikä on niin ylivertaista siinä arjessa, että kannattaa särkeä miehesi sydän ja luottamus saadaksesi tilalle toisen miehen uusine tapoineen, ja mikä takaa, että sinun toiveitaisi kuunnellaan vielä silloinkin, etkä ole muuttanut yhteen pikkulapsen kanssa?