Elämä haisee!

[AikaHyväMutsi]

En tosiaan tajua, miksi olen jaksanut antaa anteeksi miehelle näin pitkään. En mäkään ole mikään ihannevaimoke, mutta sentään olen hoitanut lapset ja kodin ja kaikki.
Yhteistä lasta ei mies halunnut, ja kun tulin raskaaksi ja menetin lapsen, mies painui viikoksi muualle. Eikä ilmoittanut missä on ja milloin tulee.
Aina, kun miehen lapsi on äidillään, mies häipyy. Siis mun lapset ei merkitse mitään.
Tai häipyy siltikin, vaikka hänen lapsensa olis meillä.
En ikinä saa rohkeutta erota.
En jaksa heitä. Toivottavasti joskus tajuan, että mun tarvii jaksaa vain itseäni ja omia lapsiani!

 

[vieras]

niin haisee... Sympatiat ja tsemppiä sinne! Itsellä vähän samansuuntainen tilanne.

 

[äiti täälläkin]

Pistä suhteen plussat ja miinukset paperille, samoin yksinelämisen. Punnitse vaihtoehdot ja toimi sen mukaan. Kuuntele hetki myös sydäntäsi.

 

[Neiti Narina]

:hug: Hei ei sun tarvii kaikkee ja jaksaa ja sietää,eikä sun lastenkaan :hug:

 

[vieras]

MITÄÄN ei ole pakko kestää,mitä ei itse halua.Nostakaa kytkintä,jos puhe ei tehoa.

 

[Keittiönoita]

Pistä suhteen plussat ja miinukset paperille, samoin yksinelämisen. Punnitse vaihtoehdot ja toimi sen mukaan. Kuuntele hetki myös sydäntäsi.

Juuri näin =) Suurista asioista päättämiseen tarvitaan aina voimaa, mutta sitä voimaa saa myös siitä, kun huomaa, miten paljon sillä päätöksellä saa ja miten vähän loppujen lopuksi menettää. Kun sen päätöksen lopulta saa tehtyä, olo on huojentunut ja tuntuu, kuin pitkästä aikaa saisi kunnolla hengitettyä raitista ilmaa. Voimia ap:lle :hug:

 

[AikaHyväMutsi]

Mä olen ollut ennenkin yh. Ei se kivaa ollut, mut jaksoin. Nyt mietin neljättä vuotta, yhden hemmetin ukon vuoksi, mitä tehdä.
Meidän suhde alkoi niin, että annoin miehelle anteeksi sen, kun harrasti seksiä kahden yh äidin kans vuoropäivinä! Koomillista, eikö olekin?