Olisi ihana saada lapset edes hetkeksi johonkin.

[QUOTE="vieras";25681266]Mitäs jos soittaisit johonkin perheeseen "jossa käytte kylässä", kertoisit tilanteen ja kysyisit suoraan?

Ihmiset uskaltavat nykyään niin harvoin näyttää, että tilanne on paha, voimat ovat lopussa ja että tarvitsisin apua. Olisitko sinä niin vahva ja rohkea väsymyksesi keskelläkin että rohkaistuisit rikkomaan tuon itsellisyyden kehän?

Joskus voi käydä niin, että nimenomaan näistä halkeamista, repeämistä ja väsymyksen hetkistä, jotka uskaltaa tunnustaa, voi versoa hyvin kaunis ystävyys.[/QUOTE]

Kaunis ajatus, mutta kun ei ole mahdollista.


Joku kyseli sosiaalisista kontakteista. MEillä käy vieraita ja käydään itsekin kyläilemässä.

Kun asuu kylässä, jossa on kerran viikossa seurakunnan perhekerho, ja keskustaan 15km matkaa (Kiitos kuntaliitosten kaikki palvelut kaukana), niin on aika rankkaa myöskään vapaapäivänä rikkoa lasten päivärytmi sen takia että 45min ehdittäisiin olemaan kerhossa kun jo pitäisi olla kotona laittamassa päiväunille. Kyllä, nämä nukkuvat vielä päiväunet...

 

Avioliitossa ollessani lasten isän kanssa emme päässeet kahdeksan vuoden aikana, kuin kaksi kertaa kahdestaan ilman lapsia minnekkään, yksin en päässyt enkä ole päässyt kertaakaan vuosien aikana. Sukulaiset ja kummit eivät kuka mistäkin syystä milloinkin voineet lapsia hoitoon ottaa. Erosimme mieheni kanssa ja nyt ei pidä lasten isäkään yhteyttä lapsiin. (tosin hyvä niin, hänen ainoa keino tavata lapsia ovat valvotut tapaamiset)
Vielä emme ole mitään konkreettista apua saaneet, mutta apua on jossain vaiheessa tulossa ja myös se osoittaa, että tunnelin päässä on valoa ja apua tulossa/olemme saaneet äänemme kuuluviin.
Omia sukulaisia minulla ei ole ja ne miehen sukulaisista, jotka pitävät yhteyttä on se negatiivista yhteydenpitoa...soittellaan kännissä ja haukutaan minua.
Työkaverit ovat ainoa henkireikä ja muutama kauempana asuva tosiystävä, jotka tsemppaavat todella paljon minua, ilman heitä en jaksaisi. Pelkkä henkinen tsemppaus ei tosin loputtomiin kanna, vaan pitäisi saada niitä hengähdystaukoja.
Minä olen ollut "entisen mieheni käytöksen vuoksi" nyt lastensuojelun asiakkaana, jonka vuoksi olen saanut/joutunut ravaamaan milloin missäkin istunnossa ja palaverissa *huoh*, välillä tuntuu todella raskaalle pelkkä arjen pyörittäminen, siihen ei kaipaisi mitään jatkuvia tapaamisia jonkun viranomaisen kanssa, vaikka tiedän heidän yrittävän auttaa meitä.

 

Avioliitossa ollessani lasten isän kanssa emme päässeet kahdeksan vuoden aikana, kuin kaksi kertaa kahdestaan ilman lapsia minnekkään, yksin en päässyt enkä ole päässyt kertaakaan vuosien aikana. Sukulaiset ja kummit eivät kuka mistäkin syystä milloinkin voineet lapsia hoitoon ottaa. Erosimme mieheni kanssa ja nyt ei pidä lasten isäkään yhteyttä lapsiin. (tosin hyvä niin, hänen ainoa keino tavata lapsia ovat valvotut tapaamiset)
Vielä emme ole mitään konkreettista apua saaneet, mutta apua on jossain vaiheessa tulossa ja myös se osoittaa, että tunnelin päässä on valoa ja apua tulossa/olemme saaneet äänemme kuuluviin.
Omia sukulaisia minulla ei ole ja ne miehen sukulaisista, jotka pitävät yhteyttä on se negatiivista yhteydenpitoa...soittellaan kännissä ja haukutaan minua.
Työkaverit ovat ainoa henkireikä ja muutama kauempana asuva tosiystävä, jotka tsemppaavat todella paljon minua, ilman heitä en jaksaisi. Pelkkä henkinen tsemppaus ei tosin loputtomiin kanna, vaan pitäisi saada niitä hengähdystaukoja.
Minä olen ollut "entisen mieheni käytöksen vuoksi" nyt lastensuojelun asiakkaana, jonka vuoksi olen saanut/joutunut ravaamaan milloin missäkin istunnossa ja palaverissa *huoh*, välillä tuntuu todella raskaalle pelkkä arjen pyörittäminen, siihen ei kaipaisi mitään jatkuvia tapaamisia jonkun viranomaisen kanssa, vaikka tiedän heidän yrittävän auttaa meitä.

Tähän vielä lisään, että meille on onneksi apua tulossa ja se auttaa jaksamaan/jatkamaan! Valoa on näkyvissä tunnellin päässä ja toivoisin, että muutkin ottaisivat rohkeasti yhteyttä lastensuojeluun. Eivät he ole mitään pahoja mörköjä, jotka samantein huostaanottavat lapsenne, vaan minunkin lastensuojelutyöntekijä on todella sydämellinen ihminen ja tosissaan haluaa auttaa.

 

Laita paikallisen lukion/ammattikoulun/ruokakaupan ilmoitustaululle lappu, jossa etsit lapsenvahtia. Varmasti löytyy.