Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Koskee taajama-aluetta. Niin koiraa kuin kissaakin saa pitää irti, koiralla aika rajoitettu (pesimisaika kiinnipitoa).Lain mukaan myös kissat on pidettävä kytkettyinä ulkona.
Pääsee meillä koirakin vapaaksi. Riistavietti on kova, joskin ei tuo muita tapa kuin supia. Mut ei niiden lihaa sen kummemmin syö.Edelleenkään en voi käsittää, miten joku voi ajatella kissan kuuluvan vapaana luontoon mutta koiran ei.
Yhtälailla ne on vangittuina ihmisen lemmikiksi ja yhtälailla se koirakin kävisti mieluusti omilla reissuillaan ulkoilemassa, jos siihen annetaan mahdollisuus.
Joku ihan tosissaan kehtaa väittää että on kissan kidutusta, kun se ei saa leikkiä aidolla hiirenraadolla vaan lelulla tai ei pääse metsästämään omaa ruokaansa.
Miksi ette päästä koiraa metsästämään omaa ruokaansa?
Pääsee meillä koirakin vapaaksi. Riistavietti on kova, joskin ei tuo muita tapa kuin supia. Mut ei niiden lihaa sen kummemmin syö.
Muistahan sitten että koiraa ja kissaa ei voi verrata. Polveutuvat täysin erilaisista eläimistä. Ei peuraa ja norsuakaan kai voi käytöksellätään verrata? Taas kerran tyypillinen luonnosta vieraantuneen kommentti...
Täällä menee pieniä koululaisia kävellen ja osa pelkää koiria. Meillä ei ole isoa koiraa mutta olisi vastuutonta päästää joku sakemanni tai isompi koira vapaaksi.Edelleenkään en voi käsittää, miten joku voi ajatella kissan kuuluvan vapaana luontoon mutta koiran ei.
Yhtälailla ne on vangittuina ihmisen lemmikiksi ja yhtälailla se koirakin kävisti mieluusti omilla reissuillaan ulkoilemassa, jos siihen annetaan mahdollisuus.
Joku ihan tosissaan kehtaa väittää että on kissan kidutusta, kun se ei saa leikkiä aidolla hiirenraadolla vaan lelulla tai ei pääse metsästämään omaa ruokaansa.
Miksi ette päästä koiraa metsästämään omaa ruokaansa?
Täällä menee pieniä koululaisia kävellen ja osa pelkää koiria. Meillä ei ole isoa koiraa mutta olisi vastuutonta päästää joku sakemanni tai isompi koira vapaaksi.
Sen sijaan en tunne lasta joka pelkäisi kävellessä kissoja...
Ja oikeasti, mulla on kokemusta metsästysvietillä varustetusta ja karkailevasta koirasta jota haettiin monien kilometrien päästä, kerrankin räksytti yhden okt:n pihassa yön ajam oravia ym.
Kissat sentäs tulee takaisin.
Jaa-a, ehti yhden päivän aikana 8-9 km päähän, meille soitettiin kaulapannassa olevan puh.nron avulla että "täällä on yks läkähtynyt koira, tuutteko hakemaan."Olis se koirakin tullut viimestään seuraavana päivänä takaisin.
Jaa-a, ehti yhden päivän aikana 8-9 km päähän, meille soitettiin kaulapannassa olevan puh.nron avulla että "täällä on yks läkähtynyt koira, tuutteko hakemaan."Olisi varmaan jatkanut ellei kunto olisi pettänyt.
Täällä menee pieniä koululaisia kävellen ja osa pelkää koiria. Meillä ei ole isoa koiraa mutta olisi vastuutonta päästää joku sakemanni tai isompi koira vapaaksi.
Sen sijaan en tunne lasta joka pelkäisi kävellessä kissoja...
Ja oikeasti, mulla on kokemusta metsästysvietillä varustetusta ja karkailevasta koirasta jota haettiin monien kilometrien päästä, kerrankin räksytti yhden okt:n pihassa yön ajan oravia ym.
Kissat sentäs tulee takaisin.
Edelleenkään en voi käsittää, miten joku voi ajatella kissan kuuluvan vapaana luontoon mutta koiran ei.
Yhtälailla ne on vangittuina ihmisen lemmikiksi ja yhtälailla se koirakin kävisti mieluusti omilla reissuillaan ulkoilemassa, jos siihen annetaan mahdollisuus.
Joku ihan tosissaan kehtaa väittää että on kissan kidutusta, kun se ei saa leikkiä aidolla hiirenraadolla vaan lelulla tai ei pääse metsästämään omaa ruokaansa.
Miksi ette päästä koiraa metsästämään omaa ruokaansa?
Juurikin näin. Talon ympäristössä asustavilta hiiriltä/myyriltä/rotilta puuttuu luontainen vihollinen koska esmes pöllöt nyt vaan ei saalista mieluusti asutuksen keskellä. Myrkyn käyttäminen rottien tai hiirien kannan rajoittamisessa on kyseenalaista koska se myrkkyä väkisin joutuu myös muiden eläinten "käsiin"
Minä tunnen monia lapsia ja aikuisia jotka pelkäävät kissoja.
Toki kissat ovat pienempiä ja lähtökohtaisesti välttelevät vieraita ihmisiä kulkiessaan vapaana, mutta kyllä niitä monet pelkää silti.
.
Kaupunkilaiset niitä tyhmimpiä eläimenomistajia on. Heillä,ei ole mitää tajua eläimen luontaisista piirteistä vaan mukauttavat eläimen ihmisrn tarpeiden mukaiseksi, ja mielestään ihmisenä tietävät mikä eläimellevparasta.Kissanomistajat nyt on keskimäärin niitä kaikkein tyhmimpiä ja vastuuntunnottomimpia kaikista lemmikkien pitäjistä.
Siis kissa tappaa AINA kun on mahdollisuus. Koirista monet ei, ne vaan katselee villieläimiä ja niiden poikasia lähietäisyydeltä.
Mulla on ollut 3 eri rodun koiraa. Eka vinttikoira mm vainusi telkänpoikien taapertavan mökin pihalla emon perässä. Se vaan nuuski. Toka oli susikoira, ei tehnyt pahaa kellekään. Kolmas oli metsästyskoiraksi jalostettu terrieri.
Yhden myyrän se kaivoi maasta ja tappoinkun vainusi sen. Sitten tuli fasaaneja ruokinnalle ja naapurin kanojakin välillä pihaan. Erittäin jyrkkä ei tehosi heti. Nyt se katselee vaan, kun ne tepastelee vaan metrien päässä kuonosta
Ja siksi on ihan hullua, että koirilla on pakollinen kiinnipitoaika (hyvä asia kuitenkin), mutta tappokonekissoilla ei!!!!
Kyllähän varsinkin pikkulintujen suurin "uhka" on räjähdysmäisesti kasvanut supikanta ja joillain alueilla minkitkin (nämä jotka eläinsuojelijat älypäissään on luontoon vapauttanut ).Toi on täysin totta.
Kissa on "kotiutunut" ihmisympäristöön ja viihtyy ihmisen seurassa.
Rotat, hiiret ja myyrät viihtyvät ihmisen läheisyydessä turhankin hyvin. Koska ihmisen läheisyydestä löytyy ravintoa ja ihminen tosiaan karkottaa kaikki muut saalistavat pedot.
Kissan "huono puoli" on siinä, että sitä ei voi kouluttaa tappamaan vain haittaeläimiä vaan se tappaa valikoimatta kaiken minkä käpäliinsä saa. Mikä tekee siitä todella tehokkaan.
Mutta asiaa voi miettiä sitenkin, että vain tyhmä lintu tekee pesän kissan reviirille kissan ulottuviin.
Räkättirastas on ihan menestyksellisesti pesinyt kymmenmetrisen kuusen latvassa ja vienyt marjat pensaista vaikka tontilla on päivystänyt kolme helvetin pätevää navettakissaa. Semmoisia joista yks hyvin ylpeänä toi portaille saaliina kanahaukan.
Otetaampa pieni kertaus biologiaan. Koira on eläin joka pohjautuu suteen. Susi taas on vahvasti laumaeläin, jolle laumahierarkkia on tuttu. Toisin sanoen koira on laumaeläin ja sitä kautta sopeutuu ihmiseen lauman johtavana hahmona.Koira saa kulkea 24/7 vapaana?
Vähän epäilen.
Kyllä meilläkin koira pääsee metsälenkeillä vapaana juoksemaan, mutta onhan se nyt ihan eri asia kuin päästää koira vapauteen vankeudesta.
Vankeuttahan se on, lemmikkikoiran elämä.
Ei sillä ole vapautta tulla ja mennä, päästä ulos aina halutessaan tai metsästää omaa ruokaansa ja liikkua koiralaumassa.
Onks luvat kondiksessa?onx kissas kadonnu ?
se saattaa pukata hormaan just ny lähimetässä
täällä ei kissat kauaa kuseksi lasten hiekkalaatikkoon ja tapa huvikseen jänönpoikia ja pikkulintuja ruokinnalla jne
loukulla on tullut poistettua hurja määrä näitä tappajia vuosien saatossa
Otetaampa pieni kertaus biologiaan. Koira on eläin joka pohjautuu suteen. Susi taas on vahvasti laumaeläin, jolle laumahierarkkia on tuttu. Toisin sanoen koira on laumaeläin ja sitä kautta sopeutuu ihmiseen lauman johtavana hahmona.
Kissa, no ei varmasn tarvitse sanoa kuuluu kissaeläimiin. Meille tutumpina ilves ja metsäkissa. Kumpikaan näistä kissaeläimistä ei ole laumaeläimiä pääluonteeltaan vaan itsenäisesti eläviä lajeja. Eiköhän silloin ole selkeää ettei maatiaiskissakaan ole varsinaisesti laumautuva, vaikka perso tietenkin on ihmisen huolenpidolle (helppo ruoka, lämpö).
Ei nyt siis vertailla näitä kahta lajia kovinkaan paljoa. Sama kuin vertailisi lemmikkirottaa ja koiraa.
Onks luvat kondiksessa?
Kannattaa keskittää supien loukutukseen. Tekee paljon pahempaa jälkee. Toki villintyneet maatiaisetkin sopii poistaa luonnosta. Paskan takia ei kuitenkasn mitään kannata poistas, kaikki eläimet paskoo, vallankin ne pupuset pitkin pihoja ja mantuja. Linnuista nyt puhumattakaan....
ihan kuule omalla luvalla ja tiedän että pitäis olla metsästyskortti
näillä mennään, tiedätkös sä yhtää luvan hankkinutta metsästäjää joka olis 100% lainkuuliainen? No et, ei sellaisia ole!!! Kännääviä rikollisia suurin osa kyllä
ja juu kyllä mä poistan supejakin, harmi vaan että ne on kissoja fixumpia, ei aikuiset oikein mene loukkuun, nuoret vaan
paska hajoaa luontoon, mutta kuukkeloi mitä pöpöjä kissat levittää, hiekkalaatikossa se paska ei hajoa. Se kun ei kuulu luontoon eikä mun pihalle, ni siinä on tarpeeksi syytä poistaa ne päiviltä ja varsinkin kissan tehokkuus tappaa huvikseen luontoon kuuluvia lajeja
omituisia päiväunia sullakin. kännäävät metsästäjät on nykyaikana kitketty porukoista pois.o et, ei sellaisia ole!!! Kännääviä rikollisia suurin osa kyllä
omituisia päiväunia sullakin. kännäävät metsästäjät on nykyaikana kitketty porukoista pois.
Kyllä sinä se tavallinen tollo olet. Sinä se huviksesi tapat ja viisveisaat pelisäännöistä. No tulee se kerta kun jäät kiinni ja aseet lähtee, jos nyt sulla niihinkää lupaa. Ilmeisesti vielä vieraiden mailla.ihan kuule omalla luvalla ja tiedän että pitäis olla metsästyskortti
näillä mennään, tiedätkös sä yhtää luvan hankkinutta metsästäjää joka olis 100% lainkuuliainen? No et, ei sellaisia ole!!! Kännääviä rikollisia suurin osa kyllä
ja juu kyllä mä poistan supejakin, harmi vaan että ne on kissoja fixumpia, ei aikuiset oikein mene loukkuun, nuoret vaan
paska hajoaa luontoon, mutta kuukkeloi mitä pöpöjä kissat levittää, hiekkalaatikossa se paska ei hajoa. Se kun ei kuulu luontoon eikä mun pihalle, ni siinä on tarpeeksi syytä poistaa ne päiviltä ja varsinkin kissan tehokkuus tappaa huvikseen luontoon kuuluvia lajeja
Juuriki näin. Yksittäisiä ääliöitä toki on, niitä muka metsästäjiä jotka käy korkeintaan sorsan aloituksessa. Mutta meil päin valvojatkun puuttuu noiden satunnaisten touhuihin.omituisia päiväunia sullakin. kännäävät metsästäjät on nykyaikana kitketty porukoista pois.