Elämäsi vaikein tilanne?

Siinähän se tulikin, eli mikä on ollut elämäsi vaikein tilanne ja miten siitä olet selviytynyt?

Itse uin korviani myöten pissassa, osittain omasta syystä, osittain jonkun muun syystä ja tuntuu, että täältä ei oo enää asiaa takas ylös. Toivoisin jotakin tahtoboostia, jos voin lukea, että vaikeaa se on ollut muillakin, mutta kaikesta selviää.

Ja kiitos jo kaikista sitä-itteensä-niskaan -kommenteista ja tiedoksi, että ei tunnu enää missään. Heitelkää sitä jonkun semmosen niskaan, joka siitä jaksaa välittää.

 

Olla ottamatta yhteyttä entiseen ystävään, joka loukkas mua ja mun perhettä todella pahasti juoruillaan ja "avautumisillaan!"
Ikävä riivaa, mutta en anna anteeksi ja en näe yhteistä tulevaisuudessa. Olen pettynyt, katkera ja vihainen edelleen! Eli kysymykseen vastaus; Kääntää selkäni ystävälle ja PITÄÄ se käännettynä!

 

Elämäni vaikein tilanne tuli kun äitini sairasti syöpää ja hänen lääkärinsä ei äidille puhunut totta loppuvaiheessa. Miettiä että vaatiako lääkärin sanomaan totuus vai antaa äidin olla siinä uskossa että hoitoja jatketaan muutaman viikon päästä.

 

Joka päivä miettiä jatkanko tätä itseni kiduttamista ja hidasta itsemurhaa, vai välitänkö itsestäni ja tulevaisuudestani tarpeeksi lopettaakseni. En enää tiedä, enkä enää oikein välitä.

 

Järjissään pysyminen pitkittyneessä vaikeassa tilanteessa vailla ulospääsyä.

 

Niitä on oikeastaan kaksi.Pojan onnettomuus reilu vuosi sitten.Ei ollut aluksi varmaa seiviääkö edes :'( . Toinen on tsunami.Siitä en sen enempää sano: / Itku tulee välillä vieläkin.

 

Aika lailla perusdraamaa vuosien varrella ollut niin rakkaus- kuin työelämässäkin, jälkikäteen ajateltuna ei ole kuitenkaan vielä ikinä ollut mitään niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Rakkaat ihmiset ovat kaikki vielä elossa ja terveitä, se on ainoa millä on väliä. Tunnen suurta kiitollisuutta elämää kohtaan.

 

Vähällä olen päässyt, vaikein paikka on ollut synnytystavan valinta kahdesta huonosta vaihtoehdosta. Kahdesti. Ekalla kerralla tehtiin sen hetkisillä tiedoilla paras mahdollinen päätös, joka jälkikäteen ajateltuna oli väärä, mutta onneksi seuraukset kohdistuivat lähinnä minuun eikä vauvaan. Tokalla kerralla... kuka tietää kumpi vaihtoehto olisi ollut parempi mutta kaikki meni lopulta ok. Näiden päätösten seurauksena lapsiluku on nyt tässä, mikä on vähän sääli, haaveilin useammasta... Mutta kukapa tietää olisiko niitä siunaantunut muutenkaan ja ollaan kiitollisia siitä mitä on saatu.

 

Joka päivä miettiä jatkanko tätä itseni kiduttamista ja hidasta itsemurhaa, vai välitänkö itsestäni ja tulevaisuudestani tarpeeksi lopettaakseni. En enää tiedä, enkä enää oikein välitä.

Samma här..

 

Syksy 1994, rv 24 vauva kuoli kohtuun ja jouduin synnyttämään sen. Kyllä se mulle oli lapsen kuolema vaikka sikiöstä puhuttiin. Ajan kanssa vähän helpotti ja 1995 syntyi vielä terve tyttö mutta monesti käy mielessä millaisia ne kaikki neljä olisivat nyt tai olisiko tää nuorin koskaan edes syntynyt

 

Isoveljen äkillinen kuolema. Se oli kova paikka. Siinä kalpeni oma avioero yms. Aikaa on jo kohta 7v ja vieläkin välillä iskee epäusko, että miten terve mies voi kuolla yllättäen sairauteen. Paljon olen muutakin kokenut elämässäni, mutta tuo on ollut se kovin paikka, varmasti koska kuolema on niin lopullista ja siihen ei osannut varautua mitenkään.

 

Ihan hirvittävän vaikeita asioita en ole onneksi elämässäni joutunut kokemaan, mutta krooninen unettomuus lapsena ja teini-iässä on ollut sellainen kokemus, että ellei "hoitokeinoa" olisi löytynyt, en varmaankaan olisi enää tässä. Se oli silloin elämää, mutta olen ihmeissäni, että selvisin siitä.

 

Olen elänyt melko pumpulissa, näköjään.
Kymmenen vuotta takaperin oma sairastuminen varmaan ollut vaikein paikka, mutta näköjään siitäkin selvisin. Nyt epäily uudesta sairaudesta, mutta ainakaan vielä tämä ei tunnu niin ylitsepääsemättömältä.

 

Lapsen kuolema. Jotenkin siitäkin vaan päivä kerrallaan selvisi, vaikka aluksi luuli ettei millään eikä koskaan...

 

tieto miehen syövästä.

 

Ero ja sen jälkeinen velkaantuminen, en tiedä onko tästä suosta poispääsyä kun menee kotikin alta

 

Vaimo läks toisen miehen matkaan.

 

2vaikeaa tilannetta, ensin isän sairastuminen ja kuoleminen syöpään alle 2 vuotta sitten ja nyt vähän aikaa sitten äidin kuoleminen syöpään.
Päivä kerrallaan eletään, välillä surraan ja välillä nauretaan.

 

äitini tapaturmainen kuolema on tähän astisen elämäni vaikein asia. en sitä koskaan tule hyväksymään enkä ymmärtämään, mutta hiljalleen olen oppinut sen asian kanssa elämään. toiseksi vaikein asia on ollut oma avioero ja jääminen pienten lasten yksinhuoltajaksi.

 

nro 19 lisää, että milemmista selvisin eteenpäin elämällä minuutin, tunnin, päivä, viikon, kuukauden kerrallaan. tekemällä hiljaa pieniä suunnitelmia tulevasta...

 

28 vuotta kestävä helvetti.

 

Kun selvisi täysin kuin salama kirkkaalta taivaalta, että lapsi sairastaa harvinaista neurologista sairautta.

Ero kakkossijalla.

Äidin vakava kuolemaan johtava sairas kolmossijalla.

 

Elämäni vaikein tilanne on ollut, kun hyvästelin rakkaan mummini kuolinvuoteellaan. Toiseksi pahin tilanne oli, kun jouduin viemään rakkaan lemmikkini lopetettavaksi.

Tiedän, että olen päässyt suhteellisen helpolla vielä toistaiseksi tässä elämässä.

 

Kaksi keskenmenoa neljän kuukauden välein.*Ekan jälkeen vielä ajattelin, että semmoinen tapahtuu jokaiselle naiselle joskus, mut toisen jälkeen oli kyl tosi vaikeeta enkä pystynyt ajattelemaankaan raskauden yrittämistä. Seuraavasta kierrosta (n. 3kk:n päästä) tulin kuitenkin raskaaksi ja ihana esikoisemme syntyi.

 

Isän sairastuminen ja kuolema. Sisaren vakavat sairaudet, teho-osastoaikoineen.