Alexia
Mitenköhän tämän parhaiten aloittaisi?
Olen ollut 4 vuotta (siitä 3 vuotta kihloissa) yhdessä aivan ihanan miehen kanssa.
Onhan tässä ollut omat alamäkensä ja ylämäkensä, niinkuin kaikissa terveissä suhteissa onkin, mutta nyt on tullut sellainen ongelma eteen, etten tiedä miten tähän suhtautuisi.
Tiedän myöskin sen, etten ratkaisuani varmasti tee sen perusteella mitä tähän mahdollisesti vastaatte (te jotka vaivaudutte), mutta helpottaisi ehkä tähän ahdistukseen kuulla muidenkin ihmisten kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta.
Tosiaan, olemme onnellisesti olleet yhdessä neljä vuotta. Yhteinen asunto, lemmikkejä, kaikennäköistä. Eikä rakkautemme juuri pahempia kolhuja ole kärsinyt. Ei vieläkään. Ongelma on nyt siinä, että en tunne sopeutuvani sittenkään tähän ""perheurautuneeseen"" elämään. Haluan oman vapauteni. Mennä ja tulla silloin kun minulle sopii, olematta kenellekään ""tilivelvollinen"". Joku tässä vaiheessa varmasti tokaisee, että 'no hitto, nytkö sä sen hoksasit, neljän vuoden jälkeen?'...No sepä tässä itseänikin vaivaa. Tähän asti olenkin ollut ihan tyytyväinen elämääni, nyt vaan tuntuu jotain puuttuvan. Se vapaus.
Jotkuthan ratkaisevat tämän asian sillä, että menevät ja pettävät. Helpompi tapa ratkaista ""ongelma"", ei tarvitse luopua siitä mitä on, ja pääsee vähän hakemaan sitä ""vapautta"".
Ei siitä tässä ei ole kyse. En kaipaa uutta miestä, en uutta suhdetta. Enkä aio missään tilanteessa tai tapauksessa pettää miestäni. Vaan ne omat vapaat kädet, tekemään mikä milloinkin tuntuu hyvältä.
En uskonut, kun ensimmäisen kerran tulin näihin aatoksiin, että asia aiheuttaisi näinkin kovaa ahdistusta.
Rakastan miestäni kovasti, enkä missään nimessä haluaisi jättää kaikkea tätä mitä olemme yhdessä vaalineet taakseni.
Senpä takia ratkaisu on entistä vaikeampi.
Kertokaa siis te, jotka olette joutuneet tällaisen tilanteen eteen, miten olette selvinneet.....
Olen ollut 4 vuotta (siitä 3 vuotta kihloissa) yhdessä aivan ihanan miehen kanssa.
Onhan tässä ollut omat alamäkensä ja ylämäkensä, niinkuin kaikissa terveissä suhteissa onkin, mutta nyt on tullut sellainen ongelma eteen, etten tiedä miten tähän suhtautuisi.
Tiedän myöskin sen, etten ratkaisuani varmasti tee sen perusteella mitä tähän mahdollisesti vastaatte (te jotka vaivaudutte), mutta helpottaisi ehkä tähän ahdistukseen kuulla muidenkin ihmisten kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta.
Tosiaan, olemme onnellisesti olleet yhdessä neljä vuotta. Yhteinen asunto, lemmikkejä, kaikennäköistä. Eikä rakkautemme juuri pahempia kolhuja ole kärsinyt. Ei vieläkään. Ongelma on nyt siinä, että en tunne sopeutuvani sittenkään tähän ""perheurautuneeseen"" elämään. Haluan oman vapauteni. Mennä ja tulla silloin kun minulle sopii, olematta kenellekään ""tilivelvollinen"". Joku tässä vaiheessa varmasti tokaisee, että 'no hitto, nytkö sä sen hoksasit, neljän vuoden jälkeen?'...No sepä tässä itseänikin vaivaa. Tähän asti olenkin ollut ihan tyytyväinen elämääni, nyt vaan tuntuu jotain puuttuvan. Se vapaus.
Jotkuthan ratkaisevat tämän asian sillä, että menevät ja pettävät. Helpompi tapa ratkaista ""ongelma"", ei tarvitse luopua siitä mitä on, ja pääsee vähän hakemaan sitä ""vapautta"".
Ei siitä tässä ei ole kyse. En kaipaa uutta miestä, en uutta suhdetta. Enkä aio missään tilanteessa tai tapauksessa pettää miestäni. Vaan ne omat vapaat kädet, tekemään mikä milloinkin tuntuu hyvältä.
En uskonut, kun ensimmäisen kerran tulin näihin aatoksiin, että asia aiheuttaisi näinkin kovaa ahdistusta.
Rakastan miestäni kovasti, enkä missään nimessä haluaisi jättää kaikkea tätä mitä olemme yhdessä vaalineet taakseni.
Senpä takia ratkaisu on entistä vaikeampi.
Kertokaa siis te, jotka olette joutuneet tällaisen tilanteen eteen, miten olette selvinneet.....