Elämää suuritarpeisen(ko) vauvan kanssa (väsyneen äidin vuodatusta)

Meillä on reilut 6kk ikäinen ihana ja temperamenttinen tyttölapsi :heart: . Kun nauraa, niin nauraa sydämensä kyllyydestä ja kun itkee, niin itkee sielunsa pohjasta asti. Seuraa ja viihdettä haluaa koko ajan ja on ollut sylivauva laitokselta asti. Siellä jo itkettiin ja itkettiin, kunnes kätilöt toivat pullolla lisämaitoa ja otin vauvan viereen samaan sänkyyn nukkumaan. Eipä siinä olisi huonetoveritkaan vauvoineen saaneet nukuttua Kotona jatkettiin sylittelyä, koska vauva oli itkuinen ja masuvaivainen. Ihan koliikista ei nyt onneksi puhuta, mutta ei oltu kaukanakaan. Neuvolasta sanottiin, että vauvathan itkevät ja ovat vatsavaivaisia, kyllä se siitä helpottaa. Ehkä itkua tosiaan on nykyisin vähemmän, mutta ainakaan ne masuvaivat eivät ole minnekään hävinneet.

Nyt tilanne on sellainen ettei viihdy yksin yhtään. Hetkeksi saatan saada tytön sitteriin lelun kanssa, että pääsen itse käymään vessassa tai heittämään leipäpalasen suuhuni. Pääsääntöisesti ei viihdy lattialla, sitterissä eikä sängyssä, ei auta laulut eikä lelut. Yleensä haluaa koko ajan olla sylissä, eikä usein ole täysin tyytyväinen siinäkään. Liikettä pitää olla koko ajan, paikoilleen ei jäädä tuhertamaan. Ei tule kuuloonkaan, että istuttaisiin lattialla ja luettaisiin yhdessä kirjaa, kirja lentää heti kaakkoon ja tulee itku. Kantorepussa viihtyy kohtuudella, jos pysyn liikkeellä. On oppinut kääntymään selältä mahalleen (ja halutessaan takaisin), mutta ei vielä pääse itse liikkeelle. Kiukku on siis melkoinen, kun yritän laittaa hetkeksi matolle touhuamaan.

Päiväunet otetaan vaunuissa tai sylissä tissi suussa, sänkyyn ei jää nukkumaan. Jos nukahtaa syliin, ja nostan sänkyyn, silmät rävähtävät välittömästi ammoisen auki ja tulee itku. Vaunuissa viihtyy (onneksi), ainakin uniajan, mutta torkut kestävät kerrallaan 30-45 min. Samoin herää alle 5 min, kun vaunut pysähtyvät. Olen kokeillut jatkaa lenkkiä pidempään, että nukahtaisi uudelleen - ei onnistu. Olen saanut useilta neuvoja, että lepää silloin, kun lapsikin lepää niin jaksat paremmin. Kaunis ajatus, mutta ei onnistu tämän lapsen kanssa

Yöt nukutaan perhepedissä, muutoin en saisi itse nukuttua sitä vähääkään. Helpottaa, kun ei yöimetykselle tarvitse nousta sängystä. Tyttökin nukkuu rauhallisemmin, kun olen vieressä. Tämä järjestely sopii meidän perheelle ja olen ajatellut jatkaa sitä niin kauan kuin imetän. Mutta usein saan kommentteja, että itsepähän olen tyttöni vaikeaksi opettanut - mitäs pidän koko ajan sylissä ja nukutan vieressä. Tunnen syyllisyyttä, onko vika todellakin minussa? Olenko niin huono äiti? Luulin tekeväni oikein, kun lohdutin kivusta itkevää lapsukaistani. Tuntuu, ettei kukaan ymmärrä tätä tilannetta. Ystävilläni ja sukulaisillani homma on ilmeisesti mennyt oikein, heidän lapset viihdyttävät itse itseään, touhuavat omissa oloissaan eivätkä itke maailman tuskaa.

Rakastan tätä tyttöäni yli kaiken! Mutta välillä olen niiiiin väsynyt tähän show-elämään. En jaksaisi olla koko ajan liikenteessä :/ Liki yhdeksän kiloisen kokopäiväinen kantaminen käy enemmän kuin työstä. Mieheni tekee 10h työpäivää, usein iltapäivät menee jo minuutteja laskiessa, milloin isä tulee kotiin, että saan lapsen hetkeksi pois käsistäni :ashamed: Ja siitäkin syystä tunnen olevani huono äiti. Onneksi ihana mieheni auttaa mahdollisuuksiensa mukaan, mutta kyllähän hänkin tarvitsisi omaa aikaa.

Ja pelkään tulevaisuutta, millainen tyrannityttö meillä kasvaa? Millaisia raivokohtauksia tulee aina, kun asiat eivät mene mieleisesti? Tuleeko tyttärestäni muiden kiusaaja ja alistaja? Vikahan loppujen lopuksi on aina äidissä

 

Tuo kuulostaa niin tutulta! :hug: En nyt oikein vielä tulevaisuudesta osaa paljoa sanoa kun meilläkin vasta vähän yli vuoden ikäinen... :/

 

:hug: :hug:
En usko että olet tyttöäsi vaativaksi "opettanut".

Kai lapsilla vaan on niin erilaiset tempperamentit? Ja ihan ymmärrettävää sekin on että haluaa välillä lapsen pois sylistään ja omat kädet ihan omaan käyttöön.
Jaksamista! :hug:

 

jaksu :hug: sinne.
meillä esikoinen oli samanlainen tapaus,esimmäiset kolme kuukautta mentiin nukkumaan yhden,kahden tai kolmen aikaan.tissiraivareita sai jatkuvakseen ja imettämistä stressasin hirveästi julkisilla paikoilla.ilmavaivoja oli paljon (olin imetysdietillä ja huomasin myöhemmin, että maitotuotteet aiheutti masuvaivaa,vieläkin on pojalla laktoositon ruokavalio)

sain huhtikuussa toisen lapsen ja ja oli ihan äimänä kuinka helppo vauva voi olla.ei masuvaivaa, rintakin maistui alkuun hyvin,oloonsa paljon tyytyväisempi kuin esikoinen, elikkäs vauva kohtaistahan tuo.
esikoista on pienestä pitäen täytynyt nukuttamalla nukuttaa (vieläkin menee vähintään 40 minuuttia ja ikää 1v 10kk), kuopus taas nukahtelee itsekseenkin.

 

Et ole lastasi syliin opettanut tai tehnyt itse mitään väärin!! Mun tyttökin, nyt 4 kk on vähän samantyyppinen vauva. Tosin nyt alkanut viihtyä paremmin itsekseen lattiallakin ainakin joinakin päivinä. Tempperamenttinen tyttö on meillä molemmilla ja se on hyvä asia. Jos jaksaa itse tukea ja ohjata tempperamenttiä, vaikka se on raskasta, niin myöhemmin elämässä on lapsella helpompaa, kun itse tietää, mitä tahtoo. Itselläkin ollut vauvana samanlainen temperamentti äidin puheiden mukaan ja omasta mielestä ihan hyvä minusta on tullut ja pärjään elämässä=) Kiusaajaa minusta ei saisi tekemälläkään. Ei se, että tietää itse mitä tahtoo, tarkoita, että tallaisi muiden oikeuksia. Päinvastoin, itse uskaltaa pitää toistenkin puolia tarvittaessa.
Saisitko joskus tytön johonkin (esim. isovanhemmille) hoitoon, että saisit omaa aikaa/miehesi kanssa yhteistä aikaa ja kädet vähän vapaaksi? Meillä se on helpottanut, että kun ollaan mummolassa kylässä, niin kahvit saa juoda aina rauhassa ja käydä näin vaikka netissä=)

Tsemppiä sinne kovasti! Ihana tyttö sinulla on kasvamassa=)

 

Kirjoitin eilen illalla pitkät pätkät, mutta tietysti hävis kuin tuhka tuulee.. Nyt en jaksa/ehdi samaa sepostusta kirjoittaa. Mutta lyhyesti..meinasi kyynel tulla silmään kun luin kirjoitustasi, niin samanlaisia tunteita tunnen. Itse olen miettinyt, olenko "tehnyt" vauvastani niin vilkkaan..mutta en kuitenkaan usko että näin on. Eikä me huonoja äitejä olla, vaikka kaivataan omaakin rauhaa. Itse ainakin odotan jokaikinen päivä miestä kotiin ja kello yhdeksää illalla, että pojan saa nukkumaan. Poika on ensi viikolla 7kk, sylivauva on ollut, mutta sylissäkin pitänyt olla liikeessä koko ajan jollain tapaa, helliä en juuri ole voinut...silitellä tai muuta kovinkaan pitkään..ei se jaksa keskittyä.. Onnekseni imetin 6kk, niin sai siinä hellyyttä antaa samalla. Nyt meillä helpottanut kun lähti konttaamaan 6kk, niin viihtyy tosi paljon paremmin! Toivottavasti helpottaa sitten teilläkin!

Syliin nukutan joka kerta, omaan sänkyyn itsekseen ei nukahtaisi monen tunnin huudonkaan jälkeen. Ja tuohon huudattamiseen en ole alkanut.. Kannettu on kantamisen jälkeen. Ja tuo "nuku silloin kun vauva nukkuu"-sanonta myös oikein naurattaa. Siinä puolessa tunnissa kun ei ehdi itse tulla kuin pahemmalle päälle

No mutta, voimia voimia sinulle! :hug:

 

Kuulostaa kuin omalta tekstiltäni, jos haluat niin löydät samasta aiheesta otsikolla "Ns. vaativa vauva". Olen aloittanut sen viime keväänä. Poikani on nyt 8kk ja edelleen hyvin tempperamenttinen tapaus. Pitkää pinnaa vaatii vanhemmilta PALJON..

Ja voin sanoa että ne kellä on ns. naantalin auringot niin eivät tiedä tästä sirkuksesta mitään.
Ja se joka epäilee voi tulla meille hetkeksi avustamaan tässä touhussa ja antamaan neuvoja :wave:

Koittakee kaikki jaksaa, kyllä se siitä!

 

Kaunis kiitos, kanssasisaret, lohduttavista sanoistanne! Onpa jotenkin niin helpottavaa kuulla, että en ole ihan yksin näiden ajatusteni kanssa. Välillä tuntuu, että lähipiirissä en uskalla näitä asioita pohtia ääneen :ashamed:

Toivon todella, että osaisin lapseni kasvaessa tukea tuota temperamenttia oikein. Tällä hetkellä taidetaan kyllä monessa tilanteessa mennä helpoimman mahdollisen tavan kautta, niin kuin tuokin tissille nukuttaminen Mutta pitäisi nyt varmaan ihan ensiksi päästä yli tuosta huono äiti -tunteesta ja alkaa luottamaan omiin äidinvaistoihinsa enemmän.

Hiipi - käynkin seuraavan sopivan tilaisuuden tullen etsimässä tuon ketjun, kiitos vinkistä =)

Jaksamista teillekin äidit! :hug:

 

jossain vaiheessa tulee se hetki vielä, että äiti haluaisi sylitellä ja lapsi juosta ja leikkiä. sitten itkettää äitiä :hug:
tuo 1v8kk on sellainen menijä ettei mitään rajaa, mutta äidin mielestä saisi olla vielä ihan vauva

 

Totta, aika kuluu kaikesta huolimatta nopeasti. Puoli vuotta on jo hujahtanut ohi, vaikka välillä päivät tuntuu niiiiiin pitkiltä

Tuo hiipi n :wave: vaativa vauva -ketju oli todella terapeuttista luettavaa. Yllättävän monella on ihan samanlaisia ajatuksia kuin itsellä. Niin kuin sekin, että uskaltaako sitä enää toista vauvaa yrittääkään, kun elämä yhdenkin kanssa on tällaista. Löytyykö äitejä, jotka vaativasta esikoisesta huolimatta ovat uskaltaneet hankkia enemmän lapsia?

 

Hei! Minusta sinä toimit valtavan hienosti vauvasi kanssa. Jätä arvostelijat omaan arvoonsa. Vauvaa ei yksinkertaisesti voi hemmotella pilalle eikä vauvasi käytös todellakaan johdu hoitotyylistäsi vaan vauvan omasta persoonallisuudesta, häntä voisi kuvailla sanalla "vaativa vauva". Olet muuten selkeä kiintymysvanhempi: herkkävaistoinen oman lapsesi suhteen. Mahtavaa! Suosittelen lämpimästi kirjaa: Kiintymysvanhemmuuden kirja, Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears. Nimenomaan sinun herkkävaistoinen tapasi hoitaa vaativaa vauvaasi on selkeästi paras. Kirjasta saat paljon tukea valitsemallesi hoitotavallesi. Kirjassa on myös vinkkejä omaan jaksamiseen. :hug: :hug:

 

Attachment parenting (kiintymysvanhemmuus) toimii, koska se kunnioittaa lapsen yksilöllistä temperamenttia, Sears kirjoittaa. Lapsella on synnynnäisiä tarpeita ja tapoja ilmaista niitä. Kun vanhemmat ovat avoimia lastensa viesteille, he oppivat lukemaan niitä ja vastaamaan lapsen tarpeisiin. Tätä kautta lapsi myös oppii viestimään yhä paremmin ja luottamaan siihen, että häntä ymmärretään.

Searsin mukaan erityisen tehokasta ja tarpeellista AP on silloin, kun lapsi on ns. vaativa lapsi ("high need child").

Kurkkaa tämä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsears.html

 

Ja mitä tulee pelkoosi, tuleeko lapsestasi tyranni, on aivan aiheeton.

" Vauvan kantaminen, lapsentahtinen imetys, vauvan kanssa nukkuminen ja itkuun vastaaminen ovat tehokkaita tapoja muovata vauvasi käyttäytymistä nyt ja tulevaisuudessa".

"Lapseni ensimmäiset vuodet harjoitin kiintymysvanhemmuutta, ja nyt minusta tuntuu, että minulla on jo enemmän erehtymisen varaa. Koska tarjosin lapselleni niin vahvan perustan, virheeni eivät huolestuta minua kovin paljoa, koska tiedän, etteivät ne todennäköisesti pysty mitätöimään aiempia tekojani."

Vastuullisella käyttäytymisellä on juurensa vastavuoroisuudessa - herkässä reagoimisessa toisen merkkeihin. Kun vanhemmat reagoivat asianmukaisesti lapsensa merkkeihin, heidän lapsissaan kasvaa kyky reagoida muiden tarpeisiin. Heistä tulee aikuisia, jotka osaavat vastata.

Jos haluat jonkun seuraavan ohjeitasi, sinun on ensin ansaittavan tämän luottamus. Luottamus kehittyy, kun täytät lapsesi tarpeet. Lapsi, joka luottaa siihen, että äiti ja isä tarjoavat ruokaa ja suojaa, luottaa äitiin ja isään myös silloin kun nämä sanovat "ei saa koskea". Auktoriteetti on kurinpidossa elintärkeää ja auktoriteetin on perustuttava luottamukselle.

Lapset, joiden vanhemmat eivät reagoi heidän viesteihinsä herkästi, joutuvat uskoaksemme muita todennäköisemmin myöhemmällä iällä kärsimään käyttäytymisen ongelmista kuten ylivilkkaudesta, impulsiivisuudesta ja keskittymiskyvyn puutteesta.

(pari otetta ko. kirjasta)

 

Tässä vielä hyvä juttu: http://www.lapsiperhe.net/itu/materiaalia/suuritarpeinen.html

Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.
Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa.

Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä.


Vauva tilaa mitä tarvitsee

Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä.

Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti. "Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo.

 

Moikka kaikki tempperamenttisten vauvojen äidit =)
Itselläni on täysin päinvastainen huoli: olen 7 kk vanhan tyttölapsen äiti, ja olen koko ajan huolissani, kun hän on ollut niin helppo tapaus! Kun iltahuudot hellittivät siinä n. 3 kk:n iässä, niin tytöstä kehkeytyi todella hyväntuulinen tapaus. Ei itkenyt, viihtyi yksinään lattialla vaikka kuinka kauan lelujaan pläräten. Sitten kun liikkumisen opettelu alkoi, alkoi pieni kitinä, mutta vieläkin on pääsääntöisesti rauhallinen ja hyväntuulinen. Nukahtaa kun vie sänkyyn. Se suurin huolenaiheeni on, että hänestä kasvaa LIIAN kiltti ja rauhallinen, ja tulee jäämään helposti ulkopuoliseksi. Itse olen ikuinen outsider, ystävystyminen on vaikeaa, ja helposti vetäydyn porukassa. Surettaa jo etukäteen, jos tytöstä tulee samanlainen "lonely rider".
En mielestäni ole mitenkään omalla toiminnallani tehnyt tytöstä noin rauhallista, enkä usko, että te, joiden vauvat on tempperamenttisiä, olisitte jotenkin heitä sellaisiksi opettaneet! En usko sellaisen olevan mahdollista. En kirjoittanut tätä brassaillakseni helposta vauva-ajasta, vaan kertoakseni omasta huolestani rauhallisesta vauvasta. Tsemppiä teille!

 

Mutta usein saan kommentteja, että itsepähän olen tyttöni vaikeaksi opettanut - mitäs pidän koko ajan sylissä ja nukutan vieressä. Tunnen syyllisyyttä, onko vika todellakin minussa? Olenko niin huono äiti? Luulin tekeväni oikein, kun lohdutin kivusta itkevää lapsukaistani. Tuntuu, ettei kukaan ymmärrä tätä tilannetta. Ystävilläni ja sukulaisillani homma on ilmeisesti mennyt oikein, heidän lapset viihdyttävät itse itseään, touhuavat omissa oloissaan eivätkä itke maailman tuskaa.

Tekstisi kuulostaa kaikkinensa hyvin tutulta. Meillä ensimmäiset 3kk koliikkivaivaa, jonka jälkeen muuten vaativa ja temperamenttinen tyttölapsi joka on nyt 8,5kk. Tosin vaativuudessa ollut 'aaltoliikettä', välillä helpompaa ja välillä hankalampaa.
Mekin saimme kommentteja, että nyt opetatte sen syliin ja siksi se ei viihdy jne. Pahoitin näistä mieleni, mutta ihan totta, mitä muutakaan kukaan äiti tekisi kuin sylittelisi, kantaisi ja hyssyttäisi itkevää lasta? Eli syy ei todellakaan ole sinussa, lapset ovat erilaisia ja meiltä suuritarpeisten lasten äideiltä vain vaaditaan enemmän. Ottaahan se koville, mutta rakkaus kannattelee. Ja totta on, että ns. helppojen lasten vanhemmilla ei ole mitään käsitystä vaativien vauvojen kanssa elämisestä, joten vertaistukea on välillä vaikea saada. Myös minua auttoi aiemmin tuo Hiipin mainitsema vaativa vauva- ketju.

Meillä ensimmäiset 6kk menivät melko lailla mainitsemallasi tavalla. Meilläkin nukkuu vaunuissa vain kun ne liikkuvat, kotona sängyssä paremmin. Unien pituus on iän myötä pidentynyt n. tuntiin (kotona, ei vaunuissa ellen liiku sitä aikaa), joskus jopa yli, eli voi se teilläkin vielä helpottaa. Itku ja kitinä helpotti väliaikaisesti kun tyttö puolivuotiaana oppi peruuttamaan. Liikkeelle lähdön myötä lapsi viihtyi lattialla itsekseen paljon entistä pidempiä aikoja ja sain jopa lukea kokonaisen aamulehden rauhassa! Nykyään sylivauva on jostain syystä palaillut, vaikka konttaakin jo. Viihtyy vaan ilmeisesti niin hyvin sylissä, ja onhan se tietysti maailman paras paikka :heart:

Meillä pidettiin n. kuukausi sitten unikoulua tassuttelemalla että päästiin pois yöimetyksistä. Nukkui jo myös omassa pinnasängyssä muutaman kuukauden, ensin sivuvaunussa ja kun pohjaa piti laskea, sänkymme vieressä. Unikoulu toimi yöimetyksen suhteen hyvin, mutta heräilee edelleen yöllä usein (tuttia, vettä ym vailla). Nyt otettiin takaisin viereen, koska nukuttaminen pinnasänkyyn on yhtä itkua ja kirkumista, ei enää halua siellä olla. Eli päästään näin helpommalla, vaikkakin oman yöunen laadun kustannuksella.

Kaikenkaikkiaan ikä on kuitenkin tuonut helpotusta, ja kyllähän tyttö on maailman ihanin ja rakkain. Antaa ja ottaa kaiken täysillä.

 

vauva oli juuri kuvailemasi ekat 6kk.7kk täytettyään alkoi liikkua ympäri kotia eikä vain enää leikkimatolla.sitten alkoi viihtyä itsekseen,eikä enää itke syliä.eli on nyt 7kk ikäinen ja nyt minulla äidillä on vasta aikaa tehdä kotitöitä ym.kun vauva ei enää ole vaativa. On niin tyytyväinen kun tutkii ympäristöä