O
ongelmia nämäkin
Vieras
Meillä on eksän kanssa yhteishuoltajuus. Lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu. Nyttemmin lapset itse ovat kyselleet, että miksi eivät voisi olla isällään yhtä paljon kuin minulla. Epäilen, että lasten isä ei välttämättä pärjää heidän kanssaan, mutta se ei ole nyt tämän aloitukseni ydin.
Minulla on todella tiukkaa yksinhuoltajana rahan kanssa. Eksä maksaa pientä elatusmaksua, eikä suostu ostamaan lapsille mitään "ylimääräistä". Pelkäänkin nyt, että jos lapset olisivat puolet ja puolet systeemillä niin, ettei eksän tarvitsisi maksaa mitään, kaikki lasten hankinnat jäisivät yksin minun vastuulle.
Ja sitten vielä lapsilisä. Eksä yritti jo aikoinaan elatussopimusta tehdessämme saada osaa lapsilisistä, koska lapsethan ovat kuitenkin muutaman päivän kuukaudesta hänellä. Lastenvalvoja katsoi silloin häntä hieman hitaasti...
Eli, jos nyt lapset olisivat meillä yhtä paljon, menetänkö puolet lapsilisästä? Huolettaa, koska pelkään, että lapset eivät saa tarvitsemiaan tavaroita, vaatteita, harrastuksia ym, koska isän mielestä ne ovat "turhaa".
Onko joku samassa tilanteessa?Neuvoja?