Esikoisen kohdalla muistan sanoneeni ensin, että voi kuinka pienet kynnet ja ja siihen perään, -onpa suuret kädet...
Kuopuksen kohdalla muistaakseni sanoin... onpa pieni (3210g) ja shhh...shhh... ei hätää, ei hätää.... Poika ei halunut ollenkaan rauhoittua, oli pieni aivan shokissa. Itki raukka niin, että posket punoittivat ja saikin kaikki kymmenen pistettä... Muistan, että hän rauhoittui vasta kuin kätilö laittoi hänen päälleen paksun lämpöisen peiton niin, että nenän pää vain näkyi. Ihana Hetki... Tulee tässä aivan vauvakuume... :x