Ekassa synnytyksessä pahat repeämät, entäs toinen?

Itseäni pelottaa suunnattomasti synnytys eikä haluani pelkosektioon ole otettu tosissaan, sanotaan vaan että seuraava synnytys aina helpompi.
Itse synnytin 3v sitten yli 4- kiloisen vauvan. Synnytyksen kesto oli 6h. Eppari tehtiin ja repeämiä tuli rectumiin asti.. eli siis suolikin repesi..
Osa tikeistä aukesi synnytyksen jälkeen ja paraneminen oli tuskallista ja hidasta.
Tuleva synnytys pelottaa ihan hirmuisesti, pelkään että repeän helpommin kun kerran jo niin on tapahtunut.
Lisäksi tämä vauva on ounasteltu olevan väh. edellisen kokoinen joten suuri sieltä on tulossa taas.
Onko kellään kokemuksia tästä? Miten olette selvinneet kakkosen synnytyksestä jos eka ollut traumaattinen?
Olisin tosi kiitollinen jos vastaisitte.

 

Mulla ei ole kokemusta repeämistä, mutta tuli heti tästä keskustelusta mieleen tämä öljy, jota tilasin itelleni. Tilasin ihan masun ja vartalon öljyämiseen, mutta sillä kannattaa kuulemma myös öljytä ja hieroa välilihaa repeämien välttämiseksi! Ceridal
Ainakin kannattaa yrittää! Tsemppiä sinne, toivottavasti seuraavasta synnytyksestä jäisi parempi mieli. Itse olen ainakin huomannut ystävieni kanssa synnytyksistä keskustellessa, että moni ensimmäisessä synnytyksessä revennyt on säästynyt repeämiltä seuraavassa tai useammassa synnytyksessä!

 

Mulla ei asiasta omakohtaista kokemusta ole, kun esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla, jota en voi kyllä suositella. Hyvällä ystävällä ihan samanmoinen tilanne kuin sinulla ja pareneminen kesti todella kauan. Toinen lapsi syntyi 1v3kk esikoisen jälkeen ja repeämiä ei tullut lainkaan, nyt lapsia on jo neljä =) Ja jokainen synnytys ollut edellistä helpompi.

 

Mulle tuli synnytyksessä III-asteen repeämä, eli sulkijalihas repesi, mulle sanottiin synnytyksen jälkeen, että koskaan ei enää alakautta oo asiaa synnyttää. Ei sillä, kauheat kammotkin mulla oli ajatuksestakin.
Sitten tulin uudestaan raskaaksi ja raskauden edetessä ajatus sektiosta pelotti enemmän kuin alatiesynnytys ja menin sitten synnytyssairaalaan arvioon ja siellä lääkärit sanoi, että päätös on ilman muuta minun ja molemmat vaihtoehdot ovat ok. Päädyin alatiesynnytykseen ja onneksi päädyin!
Kokemus oli tosi upea ja edelliskerran pelottava ponnistusvaihe kyllä aiheutti pelkoa tässäkin synnytyksessä, mutta ponnistusvaihe kesti vain reilu 10min (edellinen liki 2h) ja pienen pieni pintarepeämä tuli, johon kosmeettisista syistä ommeltiin 2tikkiä ja se oli siinä.

Eli kyllä se toka kerta oli helpompi! itse olen tosi tyytyväinen, että uskalsin alakautta synnyttää

 

Tälläviikolla aiheesta väitöskirja-yhdessä sairaalassa eniten repeämiä-mikä? siellä ei ainakaan kannata isoja lapsia synnyttää...

 

Itelläni oli ensimmäinen vauva iso 4,5 kg, imukupilla syntyi ja eppari oli II. Paranin ihan ok, ei tullut mitään pelkoa synnytyksen suhteen. Toinen lapseni oli vielä hiukan isompi ekaa ja syntyi käsi poskella, ei tainnut tulla kun pikku nirhaumia.

 

Neuvolan perhevalmennuksessa sanottiin kolmisen vuotta sitten, että semmoset peffaan asti repeämät on ihan kaupunkilegendaa, eikä niin ikinä käy. Joku kun kertoi pelkäävänsä, että ponnistaessa tulee pahat repeämät. Usein ne jätetään myös kirjaamatta synnytysvaurioihin, että saadaan tilastot pidettyä siistinä ja alatiesynnytykset näyttämään turvallisemmilta.

Ei ehkä liittynyt aiheeseen, mutta tuli vaan mieleen

 

Ekasta tuli II asteen repeämät & paljon tikkejä (ponnistusvaihe 3 min). Toinen syntyi vajaa viikko sitten, ponnistusvaihe 0 min (tuli ponnistamatta ulos vauhdilla, tipahti alusastiaan kun ei kätilö ehtinyt ottaa kiinni) ei repeämiä

Molemmat on painaneet n. 3200 g eli ei mitään hirmu suuria vauvoja.

 

Mulla tuli ekasta III-IV repeämät jotka parani tosi huonosti ja haittaavat vieläkin seksin aikana.. Jotenkin nyt kun toista lasta yritetään, niin tullu tuo asia nyt jo mieleen että miten se sieltä ulos tulis.. Haluaisin synnyttää toisen alakautta, mutta kun ei ole varmaa mulahtaako se sieltä helpommin ulos..
Onko teitä muita, jotka ootte toisen synnyttäny kanssa alakautta, kursittu nukutuksessa kasaan tai onko repeämistä ollut haittaa vielä pidemmänkin ajan jälkeen!?

 

Ensimmäisessä tuli pahat sulkijalihakseen asti yltävät repeämät, kursittiin kokoon leikkaussalissa heti synnytyksen jälkeen. Olin pitkään kipeänä, istua en pystynyt pitkään, mutta paranin täysin. Vauva oli 3500 g, eli ei johtunut kyllä vauvan koosta mitenkään. Synnytys oli käynnistetty, silloin tulee kuulemma helpommin repeämiä. Toinenkin synnytys käynnistettiin, vauvan koko 3846 g, ei tullut pahoja repeämiä, ihan normaalit muutama tikki vain. Nyt odotan kolmatta, eikä repeäminen pelota minua, synnytyskipu, ne supistukset kyllä pelottaa.

 

Ekasta repsin suht pahasti. Epparikin napsastiin liian taaksen. Tikit menivät päin persusta ja haava tulehtui, tikit sulivat aikaisemmin kuin piti ja en istunut reiluun kuukauteen ilman uimarengasta. Esikoinen oli VAIN 3110g ja 51cm!!!

Tokasta ei mitään repeämiä, ei epparia, ei synnytyksen jälkeisiä ongelmia. Istuin kunnolla jo synnytyssalissa ja seksiäkin uskallettiin kokeilla todella nopeasti ilman huolia. Kuopus oli 3625g ja 54cm.

Vähän jännään itsekin tätä kolmarra kertaa nyt... sinne onneksi niin paljon vielä aikaa, että ehdin pohdiskella....

 

Erittäin huono kokemus oli minullakin ensimmäisestä synnytyksestä. Tarkemmin tässä erittelemättä itse asiassa niin huono, että tein jo synnytyspöydällä päätöksen siitä, että tämä saisi olla viimeinen kerta.

Päätös on pitänyt loppuun saakka - tosin esikoisen syntymästä 11,5 vuotta myöhemmin totesin olevani yllätysraskaana. Koska keskeytys ei ollut vaihtoehto, kävin heti alkuraskaudesta yksityislääkärillä selvittämässä suunnitellun sektion mahdollisuuksia.

Asia eteni aikanaan Naistenklinikan pelkopolin kautta hyvin vaivattomasti ja asiallisesti ja sain sektioni. Tällä kertaa synnytys oli hieno kokemus ja olin jopa ihan tajuissani jos vertaa ensimmäiseen kokemukseen. Nyt reilu kaksivuotiaan tyttären "uusioäitinä" olen harmitellut useasti etten aikaisemmin selvittänyt sektiomahdollisuutta tarmokkaammin - lapsia olisi taatusti enemmän kuin nämä kaksi. Nyt ikää on jo sen verran, että keskityn muuhun ja jätän lapsenteon teille nuoremmille