Ekaluokkalaisen päivät ja ip kerho

Minkä pituisiä päivä (monesta moneen) ekaluokkalaisenne ovat koulussa? Vuoden päästä edessä ja jo nyt haluaa tietää :) Entä millasia kokemuksia ekaluokkalaisen iltapv kerhosta, kauanko ne yleensä kestää, 16 asti? Kaikenlaisia kokemuksia ekaluokkalaisten vanhemmilta vastaanotetaan.
 
Muistaakseni ekan luokan tuntimäärä on 20 tai ainakin aika lähellä, eli n.4h/päivä. meillä oli 9 ja kymmenen aamuja pojalla kun oli ekalla- meillä päiväkoti "tarjoaa" ip-kerhon ja mahdollisuus olla siellä viiteen. Tämä lienee paikkakunta/palveluntarjoaja kohtaista luulisin.
 
Meillä poika jaksoi olla ip kerhossa yhden kerran; siellä oli niin kova meteli ja härdeli, ettei viihtynyt siellä! :p Siitä lähtien hän on ollut yksin iltapäivät kotona. Me tullaan kotiin vasta kello 16-16.30, joten alussa minusta tuntui pahalta. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin. Nyt hän on kolmannella luokalla ja vietti jo viime kesäkuun päivät yksin kotona; heinäkuussa oltiin kaikki lomalla.
 
Mekin päätimme, että poika ei mene iippariin kun aloittaa ekaluokan. Miehelläni on vuorotyö joten ei joudu useinkaan tulemaan tyhjään kotiin.

Koulu alkaa kolmena päivän viikossa klo 10 ja poitsu heräilee klo 7 aikoihin. Aamut ovat näin ollen vähän pitkiä ennen koulualkua. Yksin hän aamuisin joutuu olemaan joka 3. viikko.
 

Yhteistyössä