Eilinen Susi ilta

  • Viestiketjun aloittaja ..
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Kaiken lisäksi se ei ollut pelkästään yhtä kertaa vaan useammin, kuten myös muilla pihoilla. Metsästäjä lähti sitten siitä koulun pihalta jalkaisin jäljittämään sutta ja saikin sen samana päivänä ammuttua. Tämän suden kaatoluvalle oli sinänsä hyvät perustelut. Se, ettei kuvaa ole otettu mutta jälkien päästä löytyy susi, on ikävä tosiasia. On siitä sudesta kyllä sen jälkeen otettu kuvia, mutta koska aihe on niin kovin tunteita herättävä niin ymmärtänet, ettei niitä mieluusti levitellä.
Että oikein jälkien päästä löytyi susi. Jopas oli sitten vaarallinen kun oikein etsimällä piti etsiä. Taaskaan ei kuvaa elävästä sudesta pihassa HÄIRIKÖIMÄS.
:headwall:
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28073777]Että oikein jälkien päästä löytyi susi. Jopas oli sitten vaarallinen kun oikein etsimällä piti etsiä. Taaskaan ei kuvaa elävästä sudesta pihassa HÄIRIKÖIMÄS.
:headwall:[/QUOTE]

Ei niitä ole, koska nämä ihmiset ovat psykoosissa. Sehän tästä aiheesta tekeekin mielenkiintoisen.

Yhteiskunnallinen kokeilu taas menossa.
 
"vieras"
Olen saanut osan näistä herätettyä tällä jankkaamisella kuvista, se joissakin tapauksissa auttaa hypnoosin laukeamisessa. Luulen kuitenkin, että tässä vielä käy useammallekin ihmiselle huonosti, ennenkuin nämä yksilöt havahtuvat. Yksihän jo tappoi itsensä, joka on Suomessa se yleisempi käyttäytymismalli.
 
ppppp
[QUOTE="vieras";28073696]Jos se ei pelännyt ihmistä ja oli siinä koulun pihalla, niin miksi sitä piti jäljittää. En usko sanaakaan sun tarinaas. Eikä muka edes kuvaa.[/QUOTE]

Aina sama tarina, joka pihassa on käynyt susi vittuilemassa ja vielä moneen kertaan, mutta kuvaa ei vain viitsitty ottaa.
Mettään on kyllä päästy oikein aseen kanssa etsimään mistä löytyis susi. tappaminen on niin mukavaa. Sitten saadaan jo se kamera esille ja napataan kuva kuolleesta sudesta. Voi sitte munat pystyssä naureskella ringissä jossain metsästysmajalla kuvan äärellä.
 
hmph
[QUOTE="vieras";28073696]Jos se ei pelännyt ihmistä ja oli siinä koulun pihalla, niin miksi sitä piti jäljittää. En usko sanaakaan sun tarinaas. Eikä muka edes kuvaa.[/QUOTE]

Jos harrastaisit metsätystä niin tietäisit ettei asutuksen lähelle saa ampua. Ja mitä siitä nyt tulisi jos lapset katsovat ikkunasta kun metsämies päästää suden päiviltä? Ja jos tietäisity susista tai muista eläimistä mitään niin tietäisit että niillä on jalat, joilla ne liikkuvat.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28073839]Olen saanut osan näistä herätettyä tällä jankkaamisella kuvista, se joissakin tapauksissa auttaa hypnoosin laukeamisessa. Luulen kuitenkin, että tässä vielä käy useammallekin ihmiselle huonosti, ennenkuin nämä yksilöt havahtuvat. Yksihän jo tappoi itsensä, joka on Suomessa se yleisempi käyttäytymismalli.[/QUOTE]

ihminen on yksilö...ja siihen vaikuttaa ainakin ääliöt! sori! minä valvon tätä jutskaa!:)...
 
vierass
Kaiken lisäksi se ei ollut pelkästään yhtä kertaa vaan useammin, kuten myös muilla pihoilla. Metsästäjä lähti sitten siitä koulun pihalta jalkaisin jäljittämään sutta ja saikin sen samana päivänä ammuttua. Tämän suden kaatoluvalle oli sinänsä hyvät perustelut. Se, ettei kuvaa ole otettu mutta jälkien päästä löytyy susi, on ikävä tosiasia. On siitä sudesta kyllä sen jälkeen otettu kuvia, mutta koska aihe on niin kovin tunteita herättävä niin ymmärtänet, ettei niitä mieluusti levitellä.
Koitahan parantua.

Ja hei, kuva olis kiva. Sieltä koulun pihalta ja niiltä "muilta pihoilta". Onpa kertakaikkiaan ehtiväinen susi ollut kyseessä.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28073839]Olen saanut osan näistä herätettyä tällä jankkaamisella kuvista, se joissakin tapauksissa auttaa hypnoosin laukeamisessa. Luulen kuitenkin, että tässä vielä käy useammallekin ihmiselle huonosti, ennenkuin nämä yksilöt havahtuvat. Yksihän jo tappoi itsensä, joka on Suomessa se yleisempi käyttäytymismalli.[/QUOTE]

Sä olet kova poika / tyttö laukomaan diagnooseja, mutta olisko sulla kuvaa todisteeksi niistä lääkärin papereistasi? Ilman niitä, sulla ei ole oikeutta näitä diagnooseja tehdä, jolloin tuolla suunsoitollakaan ei ole hevon kukun painoarvoa... Joten voit lopettaa, koska se ei tehoa. Ehkäpä "puolustelijat" ovat poistuneet ketjusta juuri siksi ja koska toistelet samaa mantraa joka toisessa kommentissa. Kannattasko vaihtaa "taktiikkaa", jos yksi ei tehoa? Niin ne oikeatkin lääkärit tekee.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28073947]Sä olet kova poika / tyttö laukomaan diagnooseja, mutta olisko sulla kuvaa todisteeksi niistä lääkärin papereistasi? Ilman niitä, sulla ei ole oikeutta näitä diagnooseja tehdä, jolloin tuolla suunsoitollakaan ei ole hevon kukun painoarvoa... Joten voit lopettaa, koska se ei tehoa. Ehkäpä "puolustelijat" ovat poistuneet ketjusta juuri siksi ja koska toistelet samaa mantraa joka toisessa kommentissa. Kannattasko vaihtaa "taktiikkaa", jos yksi ei tehoa? Niin ne oikeatkin lääkärit tekee.[/QUOTE]

väärälle meni...ihan eri hyyppä..en noin keskustele!
 
Kai ne vaihtaa, kun täällä ei rinkirunkata.
 
"vieras"
Oliko muuten kenelläkään kuvaa tai jopa sellaista nykyaikaista viideota tuollaisesta pihasudesta? Tai siis ihan tavallisesta sudesta pihalla.

Vai harhojako kaikki nuo muka näkee.
 
[QUOTE="vieras";28073696]Jos se ei pelännyt ihmistä ja oli siinä koulun pihalla, niin miksi sitä piti jäljittää. En usko sanaakaan sun tarinaas. Eikä muka edes kuvaa.[/QUOTE]

Koulun pihalla ei saa ampua eikä se hukkanen siellä koko päivää viettänyt, vaan lompsi takaisin metsään. Mutta kertoo ihmisarkuuden puutteesta aika paljon, jos yksi mies saa suden kävelemällä kiinni. Sudenhan pitäisi normaalisti väistää ihmistä viimeiseen asti eikä jäädä makoilemaan metsikköön keskelle asutusta, vaikka ihminen kävelee perässä.
Ymmärrän, ettei kuvia susista julkaista kaikilla keskustelupalstoilla. Kun fanaattisille susihörhöille selviää, että jossain on susi nähty, niin ei ole mitään takuita mitä nämä hullut tekee. Varsinkin on kuvaamisen jälkeen suden kaatolupa on käytännössä varma. Susien kanssa maalla tullaan toimeen, mutta hullujen kaupunkilaisakkojen kanssa on vähän niin ja näin.
 
  • Tykkää
Reactions: Rähinä-Reetta
[QUOTE="vieras";28076986]No eipä oikein näytä siltä, että toimeen tullaan maalla susien kanssa. Ainakaan Suomessa. Oliko muuten kuvaa pihasudesta? Eikä selityksiä.[/QUOTE]

Onko pihasudet ja niiden poistaminen aiheuttanut sinulle jonkinlaisen trauman? Tuollainen, täysin tosiasioiden vastainen kieltäminen, vaikuttaisi jonkinlaisen traumaattisen kriisin kokeneen toiminnalta. Toisaalta samanlaisia kiistäjiä on nähty holokaustin kanssa. Kiistäväthän eräät fanaatikot senkin vaikka todisteita on mielin määrin. Mutta se kyllä kiinnostaa uskotko painovoimaan? Minulla ei ole kyllä siitäkään laittaa valokuvaa vaikka uskon senkin olemassaoloon. Mutta jumalaan en kyllä usko jos en saa valokuvaa kehiin...
 
"niin"
Tänään ilmestyneestä Satakunnan Kansasta voi ihastella pihasuden kuvaa.

Susi kuuluu Suomen luontoon, sitä en kiistä. Ihmisasutuksen lähistölle susi ei kuulu. Suomessa on niin paljon metsää, että kyllä sinne se parisataa sutta mahtuu elelemään vallan mainiosti.

Susi ei ehkä ole tappanut Suomessa ihmistä sataan vuoteen, mutta susien määrä on myös ollut hieman eri ennen 2000-lukua. -70 luvulla Suomessa taisi olla alle 20 sutta. Ja jos susi ei ole aiemminkaan tappanut ihmistä, niin ei sellaista voi tapahtua? Aiemmin maaseudulla rakennukset rakennettiin ympäröimään pihaa, veräjät välissä suojaamassa, susitykkejä kartanoiden pihoilla. Ei kovin kivaa.

Viime vuosina sudet ovat kyllä useamman kerran tappaneet ihmisen. Kanadassa, Alaskassa, Venäjällä.
 
  • Tykkää
Reactions: Timppa
"vieras"
Jumalauta! Nyt on kuva!

Kaksi sutta piipahti aivan Kokemäen keskustan liepeillä viime perjantaina puolen päivän aikoihin. Toinen susista oikaisi paluumatkallaan Markku Laukkasen kotipihan poikki.

– Ensin ajattelin, että se kettu, mutta kun se tuli lähemmäs, ajattelin että se on susikoira tai susi. Sudeksi se sitten paljastui, Laukkanen kertoo.

Mies nappasi kännykkäkamerallaan sudesta ensin kaksi kuvaa ikkunan läpi ja kolmannen talonsa rappusilta.

– Susi kiristi hiukan vauhtiaan, kun menin ulos, mutta ei se mitenkään vauhkona karkuun juossut.

Laukkasen pihasta susi jatkoi matkaansa kohti läheistä metsää.

Ne ei vaan ollu viittiny laittaa sitä lehtee. No kyllä me uskotaan.
 
"vieras"
Hirveetä kuraa oli muuten tuo Susi-ilta. Miten voi puheenjohtaja olla puolueellinen ensinnäkin, ja niin ammattitaidoton. Eikö näistä psykoosipotilaista olisi löytynyt terveempää yksilöä edes.
 
Yhteistyössä