V
Vepasto
Vieras
Mä olen yli kuukauden siivonnut, tehnyt ruokia, leiponut, askarrellut jne. Siis joulujuttuja. Viimisen viikon aikana yöunet on jääneet aika vähälle. Sitten tuli jouluaatto. Täällä oli oman perheen lisäksi mun vanhemmat ja siskot, miehen äiti ja miehen veli. Ja taas tänä vuonna sama juttu; "liikaa ruokaa, liikaa siivottu, liikaa lahjoja, liikaa sitä, liikaa tätä". Ja pahin valittaja oli anoppi. Siinä vaiheessa, kun meidän isä sanoi jotain, niin mun sisko tokaisi, että ollaanpas sitä kiitollisia. Onneksi sanoi, mä en viitsinyt. Taas tuli sellainen olo, että ensi jouluna ollaan ihan keskenään, eikä pyydetä tänne ketään muita. :/
Aattoaamuna oltiin anopilla puurolla. Anoppi kysyi, joko kaikki siivoukset on tehty. Mä en tietenkään muistanut, että mun olisi pitänyt sanoa joo, vaan menin sanomaan, että keittiö pitää imuroida ja lattiat pestä. Sieltä alkoi taas se paasaus, että eiköhän sitä ole jo tarpeeksi siivottu ja plaa plaa plaa. Yritin siinä sopertaa, että siellä on roskia lattialla, eikä sitä lattiaakaan ole pesty pariin kolmeen viikkoon. Ihan turhaa. Onneksi en sanonut, että vielä pitää pestä vessa, pestä mikro, pestä liesitaso jne. Jos anoppi ei siivoa jouluksi, niin se ei tarkota, ettenkö mä saisi siivota!!!