Eikö kukaan täällä ole sijaisvanhempi?

[Perhehoitajaksi]

Hei vaan kaikille!
Eikö täältä palstoilta löydy ketään sijaisvanhempana olevaa tai asiasta kiinnostunutta?
Mikä sai sinut lähtemään sijaisvanhemmuuteen mukaan? Onko teillä kuinka monta sijaislasta?
Minkäikäisenä tulivat ja oliko kyse pitkäaikaissjoituksesta?
Itse olemme Priden loppusuoralla menossa ja ruvetaan odottelamaan jännityksellä tulevaa.
Kohtalotovereita ei ainakaan täällä lähiseudulla ole enkä
ketään ole tavannut kerhoissa tms.
Kiva olisi kuulla aiheesta! =)

 

[mimosa1234]

Hei!
Emme ole sijaisperhe, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa, ja siitä sen takia olen jonkun verran ottanut selvää. Netistä löytyy paljon tietoa, esim. suomi24 keskustelupalsta sijaisvanhemmuudesta sisältää paljon potaskaa ja riitankin mutta myös asiaa. Näitä pride kursseja (varmaan muistakin) järjestetään eri paikakkunnilla ja sellaiseen osallistumista taidetaan pitää pakollisena. Muutenkin sen kautta varmasti näkee vähän mitä homma voi olla.
Me ollaan ajateltu ensin aloittaa näistä ns. viikonloppulapsista, jotta näkee millaista on olla vieraiden lasten kanssa, joilla oikeasti ei ole asiat ihan samoin kun vaikka naapurin lapsilla. Näkee omia resurrseja ja oman perheen myös.
Sijaisvanhemmuus on tuttua meille sikäli, että anopilla oli aikoinaan näitä viikonloppulapsia, mutta myös sijaislapsia. Siinä näki myös sitä mitä se on kun sijoitus ei onnistu, tai ehkä onnistuu periaatteessa mutta sen että jossain vaiheessa omat resurssit ei enää riitä ja pitää luovuttaa...Myös onnellisia hetkiä siinä näkyi, pitkiä sijoituksia jotka olivat melko onnistuineita. Paljon siinä pitää olla joustavuutta kun työtä ei tee vain lapsen kanssa vaan lapsen vanhemmmat ja toisilla muukin suku on siinä mukana ja tärkeässä roolissa.
Eli ellei täältä, niin varmasti jotain muuta kautta löytyy sijaisperheitä, joiden kanssa voit vaihtaa ajatuksia!

 

[sijaisäiti]

Meillä on yksi sijoitettu lapsi joka on tullut vauvana meille. Olemme toimineet myös tukiperheenä (eli ns.viikonloppulapset) kohta 6 vuotta. Sijoitettu lapsi meillä on ollut n. vuoden ajan.
Minä olen sitä mieltä, että jos kiinnostusta ja halua löytyy kannattaa aloittaa tukiperheenä. Me hieman puolivahingossa tuon tukiperhejutun kautta sitten päädyimme pride-valmennukseen ja huomasimme kuinka meille oli ns.itsestäänselvää, että meille voisi tulla sijoitettu lapsi.
Tietoa ja toimintaa kannattaa kysellä Perhehoitoliitosta ja siellä on omat paikallisyhdistykset jotja toimii eri aktiivisuudeklla mutta kun maksaa liiton jäsenmaksunn (taitaa olla 20 e/vuosi) saa todella hyvän lehden jota on ihan kiva lueskella ennen kuin on sijoitusta tapahtunutkaan.
Yksi taho josta saa tietoa on Pelastakaa lapset ry ja oman kaupungin/kunnan perhehoidosta kannattaa kysellä.
Raskasta on ollut ja paljon uusia asioita on "joutunut" oppimaan mutta päivääkään ei olla kaduttu!!
Olen ottanut yhtä hyväksyvän asenteen kuin biolapsemme jotka eivät ole kertaakaan kyseenalaistaneet uuden sisaruksen asemaa. Ennemminkin meillä kysellään josko vaikka uusia tulisi! lasten ajattelumalli tässä asiassa helpottaa! Maailma ei ole mustavalkoinen vaan se on värejä täynnä ja kaikki mahtuu mukaan!
Tsemppiä valitsemallanne tiellä ja onnellista odotusaikaa jos sijaisvanhemmuuteen päädytte!!

 

[tiitu]

Hei!

Me on käyty vuosi sitten pride-kurssi. Meidän talo valmistuu kesällä ja sitten meille tulee"viikonloppulapsia", totutteluna. Ja sitten sijaislapsia..Minä olen 27 ja mies 22.

 

[jonnake]

HYVÄÄ KEVÄTTÄ

JOS HALUAA JUTELLA ENEMMÄN SIJAISVANHEMMUUDESTA KANNATTAA MENNÄ VERKKOKLINIKKA.FI SIVUILLE SIELLÄ ON TODELLA ASIALLISTA KESKUSTELUA.

 

[kipinä]

Meidän perheemme (minä ja mies 29, poika pian 6v) olemme toimineet pian kaksi vuotta tukiperheenä (1 vkonloppu/kk) 11-vuotiaalle pojalle. Poika on sijoitettu mieheni kotiin, eli toimimme itse asiassa tukiperheenä appivanhemmilleni, jotta he saavat hengähtää. Ennen tätä tukiperheenä toimimista mietin, että jos emme saa enempää lapsia (kärsimme sekundäärisestä lapsettomuudesta), ryhtyisimme sijaisperheeksi. Tämä appivanhemmilleni sijoitettu poika on kuitenkin niin vaikea, että todennäköisesti emme ala.
Aiempi kokemukseni sijaisperheenä olemisesta oli tätini perheestä, johon sijoitettiin kolmivuotias poika, joka on nyt jo ammattikoulussa. Hänen kanssaan ei ole ollut paljon sen suurempia vaikeuksia kuin yleensäkään murkkuikäisten kanssa, mitä nyt pieniä ongelmia suvun kanssa.
Tämä meidän tukipoikamme sijoitettiin 5-vuotiaana mieheni perheeseen, ja olisiko hän sitten joutunut kärsimään alkoholistiäidistään liian kauan ennen huostaanottoa, että ongelmat ovat vakavampia. Hänen kanssaan on välillä todella rankkaa.
Rankinta tukiperheenä toimimiseen on se, ettei poika halua meille. Alussa meni hyvin, ja aina meillä ollessa meillä on ihan hauskaa, teemme koko perheellä yhdessä jotain, esim. käydään uimassa tms. Mutta se hirveä vastaan taistelu meille tulosta ottaa voimille. Vaikka tällä pojalla ja meidän pojallamme on aika suuri ikäero, heidän leikkinsä ovat menneet aina hyvin yksiin. Tukipoika on aika lapsellinen, ja on meidän poikamme kanssa saanut leikkiä niitä leikkejä, jotka jäivät lapsuudessa leikkimättä. Sosiaalitädit olivat tästä oikein onnellisia. Nyt on tullut mukaan kiusaaminen ja vahingonteko meidän poikaamme kohtaan. En luota tukipoikaan enää ollenkaan, että heidän antaisi esim. leikkiä pihalla keskenään. Nahistelu toisaalta ei ole sen kummempaa, kuin mitä biologiset sisaruksetkaan tekisivät, mutta minun on vaikea hyväksyä, että hän kiusaa pienempää ja naureskelee päälle.
Yhtä kaikki, pitkän vuodatuksen tulos on, etten usko minun jaksavan ruotia loppuelämääni toisten ihmisten aiheuttamia ongelmia lapsen elämässä. Itsekästä, kyllä, mutta hyvä huomata tässä vaiheessa. Anoppini on niin väsynyt poikaan, että ovat jo miettineet sijoituksen purkamistakin. Pojallehan se olisi todella hirveä juttu. Taas hylkääminen. Mutta itse en tämän kokemuksen myötä uskaltaisi enää sitoutua sijaislapseen. Paitsi jos lapsen saisi ihan vauvana, ettei pitkää huonoa historiaa ehtisi kertyä.