I
Ihmeissään
Vieras
Toivon että osaan kirjoittaa aiheesta tarpeeksi selkeästi.
Olen neljännen vuoden luonnontieteen opiskelija ja minulla on pieni lapsi. Olen aina ollut hyvin pohdiskeleva luonne ja näen monesti kaupan kassajonossakin kaikenlaista tieteellistä, esim. jos kärryn istuimessa istuu kaksoset, mietin onko se periytynyt tai miten juuri tuo perhe sai ne.
Tuskakseni on nyt muodostunut se, että jos luen oppitunneilla jotain evoluutiobiologiaan liittyvää juttua, näen heti että se koskettaa omaa elämääni ja ahdistun, jos en olekaan tuon teorian mukaan se "optimaalisin yksilö".
Esimerkiksi, meillä on luennoitu että jos ihmisillä on ennen vanhaan ollut paljon ruokaa, lapset ovat syntyneet tosi lyhyillä ikäeroilla, imetyksistäkin huolimatta. Ja keskenmenoja on ollut vähemmän, ja siten on syntynyt enemmän monikkolapsia ja poikia.
Näin ollen ajatukseni ovat kääntyneet esim. mummaani, joka sai viidessä vuodessa neljä lasta ja sitten vielä kaksoset. Hänhän oli juuri tuollainen voimakas ja vahva nainen. Toinen mummoni taas sai kymmenessä vuodessa kolme lasta, vaikkei ehkäisyä ollut, ja hän oli taas tässä suhteessa "heikompi".
Huomaan ajattelevani, että olisi ilman muuta arvostetumpaa olla tuo mummani kaltainen tehopakkaus, joka pystyy mihin vaan kehonsa puolesta. Huomaan usein kaupan kassajonossa, jos edessä on vaikka 1 vuoden välein syntyneet lapset tai kaksoset, kokevani ihan selvää häpeää = kehoni ei ole yhtä pystyvä kuin jonkun toisen.
Ajatteletteko muut koskaan tällaisia? Mitä ajattelette, jos tiedätte että kaksosia syntyy äideille joilla on eniten resursseja kehossaan - masentaako se tieto, tuntuuko se pahalta? (kuten minulla). Vai herättääkö tämä teksti muissa vain ärtyneen puolustuskannan ja jonkun keinon selitellä itselleen että "ei ne kaksosten äiditkään kaikkea osaa". Itsestäni tuntuu, että tosi asia vaan on, että en ole yhtä pystyvä ja kykenevä - enkä osaa elää sen tunteen kanssa.
Olen neljännen vuoden luonnontieteen opiskelija ja minulla on pieni lapsi. Olen aina ollut hyvin pohdiskeleva luonne ja näen monesti kaupan kassajonossakin kaikenlaista tieteellistä, esim. jos kärryn istuimessa istuu kaksoset, mietin onko se periytynyt tai miten juuri tuo perhe sai ne.
Tuskakseni on nyt muodostunut se, että jos luen oppitunneilla jotain evoluutiobiologiaan liittyvää juttua, näen heti että se koskettaa omaa elämääni ja ahdistun, jos en olekaan tuon teorian mukaan se "optimaalisin yksilö".
Esimerkiksi, meillä on luennoitu että jos ihmisillä on ennen vanhaan ollut paljon ruokaa, lapset ovat syntyneet tosi lyhyillä ikäeroilla, imetyksistäkin huolimatta. Ja keskenmenoja on ollut vähemmän, ja siten on syntynyt enemmän monikkolapsia ja poikia.
Näin ollen ajatukseni ovat kääntyneet esim. mummaani, joka sai viidessä vuodessa neljä lasta ja sitten vielä kaksoset. Hänhän oli juuri tuollainen voimakas ja vahva nainen. Toinen mummoni taas sai kymmenessä vuodessa kolme lasta, vaikkei ehkäisyä ollut, ja hän oli taas tässä suhteessa "heikompi".
Huomaan ajattelevani, että olisi ilman muuta arvostetumpaa olla tuo mummani kaltainen tehopakkaus, joka pystyy mihin vaan kehonsa puolesta. Huomaan usein kaupan kassajonossa, jos edessä on vaikka 1 vuoden välein syntyneet lapset tai kaksoset, kokevani ihan selvää häpeää = kehoni ei ole yhtä pystyvä kuin jonkun toisen.
Ajatteletteko muut koskaan tällaisia? Mitä ajattelette, jos tiedätte että kaksosia syntyy äideille joilla on eniten resursseja kehossaan - masentaako se tieto, tuntuuko se pahalta? (kuten minulla). Vai herättääkö tämä teksti muissa vain ärtyneen puolustuskannan ja jonkun keinon selitellä itselleen että "ei ne kaksosten äiditkään kaikkea osaa". Itsestäni tuntuu, että tosi asia vaan on, että en ole yhtä pystyvä ja kykenevä - enkä osaa elää sen tunteen kanssa.
