Eihän ne lahjat tärkeitä ole, eihän?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lehdellesoittaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Lehdellesoittaja

Vieras
Lapsella oli syntymäpäivä.
Lapsen isän puolen isovanhemmat eivät muistaneet lasta mitenkään. Onnittelivat vain myöhässä ja lupailivat sitten lähdön hetkellä antaa rahaa, rahoja ei vaan sitten kuitenkaan annettu lapselle mukaan.

Jouluaattona kävi niin, että mieheni muut sisarukset olivat lapsineen myös ns. jouluaterialla. Kaikille muille lapsille oli setelikuoret, mutta meidän lapsi jäi ilman minkäänlaista muistiaista.
Kyse on vanhoista ihmisistä, jotka eivät juuri edes kauppaan pääse omin päin, joten mitään erityisempää on turha odotellakaan, mutta mielestäni oli erittäin epäreilua, että yksi jäi ilman.
Joululta lapsi sentään sai jälkikäteen rahan, mutta sekin ojennettiin lapsen isälle, eikä edes lapsen nähden.

Miksi kummassa vanhat ihmiset haluavat menetellä näin? Ahne taidan olla, mutta en kyllä uskalla mennä kysymään heiltä suoraan.
Spekulaatioita???
 
Reilu pitäisi olla. :) Onhan he kaikki iso vanhempien lapsenlapsia, luulisi kaikki olevan yhtä rakkaita ja tärkeitä. Jos lapsenne on "uusin tulos/pienin", niin olisikohan he unohtaneet... :whistle: En tiedä, mutta kun lapsi kasvaa isommaksi niin varmasti häntä harmittaisi jos muita muistetaan eikä häntä. Alkaa silloin ymmärtämään enemmän tuon asian päälle... ;)
 
:o miksi teidän lasta vaan kohdellaan noin, jos muut saa, onko siihen jokin syy???Onko teil välit mennyt vai mikä mättää, minusta tosi outoo käytöstä, jos toisia muistetaan ja yks jää aina ilman.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Moppi:
:o miksi teidän lasta vaan kohdellaan noin, jos muut saa, onko siihen jokin syy???Onko teil välit mennyt vai mikä mättää, minusta tosi outoo käytöstä, jos toisia muistetaan ja yks jää aina ilman.

Sehän siinä outoa onkin, kun välit ovat kunnossa. Jopa minulla ja anopilla. Ei se oikein unohduksestakaan voi olla kiinni. Rahaa heillä on aina kotona jemmassa.
 
Lapsi ei ole uusin tulokas, eikä pienin.
Kyllä minä tunsin viillon sydämessäni, kun lapsi sitten illalla kysyi, miksi hän ei saanut synttärilahjaa mummulta ja papalta.
Jouduin vaihtamaan äkkiä puheenaihetta, koska en kerta kaikkiaan osannut vastata kysymykseen. Unohdusta en käytä selityksenä, koska sitten lapsi tuntee itsensä vielä kurjemmaksi.
 

Yhteistyössä