Ei voi olla enää normaalia uhmaa!!!!

Meillä on poika, tasan puolitoista vuotta. Hänellä alkoi uhma jo tossa vuoden iässä, ja tuntuu että se vaan pahenee, pahenee, pahenee.... :/
Saa ihan uskomattomia kohtauksia, joskus moniakin päivässä, esim. jos tullaan sisään, ei saa katsoa televisiota tms. Lähinnä siis silloin kun joku kivan tekeminen loppuu tai se kielletään. Kohtaukset saattavat kestää vaikka kuinka kauan, poika huutaa, karjuu, repii, hakkaa, heittäytyy lattialle jne.
On vaan ruvenut tuntumaan että voiko tuo olla enää normaalin rajoissa olevaa uhmaa, vai onko takana jokin käytöshäiriö.
Kiukkutilanteissa on kokeiltu sylissäpitämistä (kahta kovempi huuto), omaan huoneeseen viemistä (jolloin KAIKKI mahdollinen tavara heitetään pitkin seiniä), puhumista (ei saa poikaan mitään kontaktia kiukun ollessa päällä) jne jne....
Alkaa voimat loppumaan :'( .

 

Kuulostaa tavallaan tutulta, mutta aika rajulta kieltämättä tuon ikäiselle. Oletko ajatellut soittaa neuvolaan? Perheneuvolassakin osaavat neuvoa jotain ihan puhelimitsekin.

 

Kuulostaa aika voimakkaalta uhmalta. Pettymysten sieto - sitähän lapsi tässä opettelee, mutta "mopo karkaa käsistä" ja on kuitenkin vain 1,5 v joten ymmärrys on aika pieni, verrattuna esim. siihen että moiset kohtaukset olisivat isommalla lapselle, joten se puhuminen on aika turhaa ja lapsi menee enemmän sekaisin.

Olette varmaan kokeilleetkin sitä että "nyt tehdään näin" eli tehdään kuitenkin vaikka huutaa?
Olette varmaan varoittaneet etukäteen tulossa olevasta pettymyksestä, eli kertoneet että kohta mennään sisään, enää yksi liukumäki ja sitten lähdetään puistosta, sen ohjelman jälkeen tv sammutetaan, .. siis ennakkovaroitus .. ?

Ja silti on moiset raivarit.

Suosittelen samaa kuin edellinen, ota yhteys neuvolaan ja yritä saada jotain neuvoa ja ehkä jatkotutkimustakin lapselle. Tänä päivänä pitäisi olla aika tavalla asiantunevia ja osaavia ihmisiä, eikä vaan syyllistämis-mentaliteetti. ??

Mieleeni tulee vaan oma esikoiseni, jolla oli samantyyppisiä, aivan tolkuttoman mahdottomia kiukku-kohtauksia ja jolla oli tavattoman vahva oma tahto, itsepäinen ja uhmakas lapsi, joskin kyllä kiltti eli ei kiusannut muita lapsia, mutta muuten... hyvinhyvin uuvuttava lapsi.
Lapsesta iloitseminen jäi aika vähäiseksi, kun koko ajan oli taustalla pelko, että milloin ja mistä aiheesta.. kun elämä oli yhtä taistelua.

Nimittäin lapsi kasvoi koululaiseksi, murrosikäiseksi .. ja tilanteet eivät muuttuneet miksikään, siis ne muuttuivat mutta perusasetelma sama: kun homma ei mennyt oman mielen mukaan, alkoi kamala möykkääminen. ...


:ashamed: :headwall:

 

No meillä pojalla nyt 2v 3kk, on tuollaista ollut jo varmaan puol vuotta. Nyt on vaan pahentunut. Kaveri huusi tossa yks päivä 45 min, kun en antanut kattoo videoita. Siinä se huus ja potki ja sätki lattialla. sama huuto alkaa sissälle tullessa tai ihan minkä tahansa kanssa jos se on jotain mitä hän ei halua tai saa tehdä. Tutin kun otin pois huus kaveri 1,5 tuntii. En oo ees aatellu että olis jotankin epänormaalia. Meillä tosin ei löydä eikä heitellä tavaroita. huudetaan ja lujaa.

Me olemme molemmat vanhemmat tempperamenttisiä. Välillä on perampia päivä ja välillä on ihan kamalai kiukku päiviä noilla meidän lapsilla. Nyt on tuolal nuoremmalkin noita uhman merkkejä on ilmassa. Neiti 1v 3kk. No ehkä tätä tästä josksu helpottaa.

 

No meillä kans (melkein päivälleen) puoltoista vuotias täällä, ja kuulostaa tutulta. Meillä vaan sit usein tehdään niinkun mä sanon. Tai siis jos on sellanen asia, jolla on väliä miten tehdään. Tämmösen tempperamenttisen pikkuihmisen kanssa tarvis varmaan olla mahdollisimman rento, siis ei kannata tehdä enää pikkujutuista niitä kriisejä...Tsemppiä paljon, mun mielestä sun lapsi kuulostaa ihan normaalilta, mutta varmasti raskaalta hoidettavalta!

 

Uhmaa on meilläkin,mutta huomasin että uhma hieman hellitti kun aloitin työt tuossa hiljattain. Syynä lienee se, että olen itse vähemmän hermostunut ja iloisempi. Äidinkin - ja tietysti muidenkin perheenjäsenten - asenne vaikuttaa lapseen yllättävän paljon.

 

Kaksi vuotialla pojalla ollut täsmälleen samanlaisia uhmakohtauksia. Aivan käsittämätöntä huutoa, potkimista, lyömistä, tavaroiden paiskomista ym ym ym. Joskus kun on ollut ihan tolkutonta tuo meno, olen miettinyt kans, ettei tuo ole ihan normaalia, mutta nyt on tuo raivoaminen onneksi hiukan hellittänyt. Poika on ruvennut enemmän puhumaan ja ymmärtää minunkin puhettani paremmin, joten raivoamiset on kääntynyt enemmän keskusteluksi tietyistä tilanteista. Luulen, että tuo on ihan normaalia, jos on erittäin tempperamenttinen lapsi, mutta kyllä se loppuu kun lapsi osaa ilmaista tunteitaan muullakin tavalla, kuten puhumalla... tsemppiä!

 

\

Meillä on poika, tasan puolitoista vuotta. Hänellä alkoi uhma jo tossa vuoden iässä, ja tuntuu että se vaan pahenee, pahenee, pahenee.... :/
Saa ihan uskomattomia kohtauksia, joskus moniakin päivässä, esim. jos tullaan sisään, ei saa katsoa televisiota tms. Lähinnä siis silloin kun joku kivan tekeminen loppuu tai se kielletään. Kohtaukset saattavat kestää vaikka kuinka kauan, poika huutaa, karjuu, repii, hakkaa, heittäytyy lattialle jne.
On vaan ruvenut tuntumaan että voiko tuo olla enää normaalin rajoissa olevaa uhmaa, vai onko takana jokin käytöshäiriö.
Kiukkutilanteissa on kokeiltu sylissäpitämistä (kahta kovempi huuto), omaan huoneeseen viemistä (jolloin KAIKKI mahdollinen tavara heitetään pitkin seiniä), puhumista (ei saa poikaan mitään kontaktia kiukun ollessa päällä) jne jne....
Alkaa voimat loppumaan :'( .

Voih,tuttu tunne..samanlainen uhma-ikänen täällä.
Välillä tuntuu et voimat loppuu tuon kanssa.
Neuvolasta kysyin sitä ettei olis mitään käyttäytymis häiriötä niin sanoivat että jotkut lapset vaan on kovapäisempiä ja tempperamenttisempia kuin toiset...
Eli voimia teille ja jaksamista!
Toivon mukaan tää loppuis kohta. Meidän pojalla myös ikää n.1v6kk

 

\

Meillä on poika, tasan puolitoista vuotta. Hänellä alkoi uhma jo tossa vuoden iässä, ja tuntuu että se vaan pahenee, pahenee, pahenee.... :/
Saa ihan uskomattomia kohtauksia, joskus moniakin päivässä, esim. jos tullaan sisään, ei saa katsoa televisiota tms. Lähinnä siis silloin kun joku kivan tekeminen loppuu tai se kielletään. Kohtaukset saattavat kestää vaikka kuinka kauan, poika huutaa, karjuu, repii, hakkaa, heittäytyy lattialle jne.
On vaan ruvenut tuntumaan että voiko tuo olla enää normaalin rajoissa olevaa uhmaa, vai onko takana jokin käytöshäiriö.
Kiukkutilanteissa on kokeiltu sylissäpitämistä (kahta kovempi huuto), omaan huoneeseen viemistä (jolloin KAIKKI mahdollinen tavara heitetään pitkin seiniä), puhumista (ei saa poikaan mitään kontaktia kiukun ollessa päällä) jne jne....
Alkaa voimat loppumaan :'( .

Voih,tuttu tunne..samanlainen uhma-ikänen täällä.
Välillä tuntuu et voimat loppuu tuon kanssa.
Neuvolasta kysyin sitä ettei olis mitään käyttäytymis häiriötä niin sanoivat että jotkut lapset vaan on kovapäisempiä ja tempperamenttisempia kuin toiset...
Eli voimia teille ja jaksamista!
Toivon mukaan tää loppuis kohta. Meidän pojalla myös ikää n.1v6kk

 

Kuullostaa vähän että te tarvitsisitte supernannyä......
Johdonmukaisuus, päättäväisyys, napakkuus/jämäkkyys, peräänantamattomuus on avainsanoja.

Varmaan ajattelette että hyvähän sun...plaa plaa, mutta supernannyssä oli just tollainen perhe missä poika päätti kaikki mitä talossa sai ja ei saa tehdä. Just toi telkan katteleminen oli yks. Kun hän sammutti tv, se pysy kiinni tai hän sai hermokohtauksen. Vanhemmat ja muut lapset seuras kun orjat. Kammottavaa katseltavaa.

Älkää antako lapsellenne vaihtoehtoja, jos ei kelpaa, kiitos ja hei. Pitäkää päivät ja käskyt/neuvot simppeleinä. Ja miten on rytmin laita? Päättäkö lapsi omasta kellostaan vai oletteko te vanhempia?
Voin kuvitella että olette väsyneitä, mutta teidän pitää olla supernannyja jotta selviätte tilanteesta.
Voitte kysyä kyllä neuvolastakin ideoita mutta varmasti vastaukseksi tulee, se kuuluu ikään...mihin en todellakaan usko. Jos lapsella on kaikki alussa mainitsemat ominaisuudet omistavat vanhemmat, tälläisiä ongelmia ei olisi olemassakaan. Jossain vaiheessa se mopo on karannut käsistä kun lapsi päättää millon on valot päällä ja millon ei, ja vanhemmat vetävät trampoliinin esiin kun lapsi käskee hyppäämään.
Miettikää tätä ihan tosissanne ennen kun kritisoitte tätä viestiä.
Jaksamisia

 

meillä on kolme poikaa, joista keskimmäinen on raivonnut koko ikänsä.
vauvana sairasti koliikkia ja sitten lasten astmaa, oli paljon kipeänä, huusi ja valvotti.
taaperona huusi ja raivosi kaikesta ja kaikille, puhe oli kovasti myöhässä ja kaikki vakuutteli, että rauhoittuu kun oppii puhumaan niin että saa asiansa ymmärretyksi.
nyt täyttää syksyllä seitsemän vuotta. ja huutaa ja raivoaa kaikesta ja kaikille, edelleen. puhetta tulee kyllä selkeästi, tullut jo monta vuotta, ne raivarit mihinkään kadonneet.
toki välillä on aivan uskomattoman ihana, suloinen poika... mutta pinna palaa aivan olemattomastakin asiasta ja voi jestas sitä raivoa sitten.
esikoinen on aivan toista maata. itse rauhallisuus, ja jos milloin suuttuu, niin mököttää.
keskimmäinen on vain niin tempperamenttinen. on tutkittu ja testejä tehty. terve poika on, on vain niin tulinen luonne.
päiväkodissa olivat aivan ihmeissään pojan kanssa, kotona pärjätään ihan hyvin. rajat on ja rakkautta on.
jo ihan jännittää, miten koulu alkaa sujumaan tällä ruutitynnyrillä.
voihan se olla että tasoittuu, kun ikää tulee lisää. on kai se jo nytkin alkanut tasoittua... ei vain aina jaksa sitä huomata. vaativa lapsi. ihana silti!
ja taitaa nuorimmaisesta tulla aika lailla samanlainen... :headwall:

 

meillä esikoistyttö oli tuollainen pienenä (nyt jo 15v). kohtaukset olivat todella rajuja, huutoa, tavaroiden heittelyä, itsensä ja muiden lyöminstä, hiuksien repimistä....... miehen kanssa välillä kahdestaan pidettiin kiinni ettei satuta itseään.
meillä helpotti kun päästiin perheneuvolaan, siis pikku hiljaa rauhoittui ja raivokohtaukset laimeni. perheneuvolasta sanoivat että johtuu siitä kun ei osaa käsitellä asioita. siellä perheneuvolassa psykologi piirtämällä ja leikkimällä kävi läpi niitä tilanteita ja antoi myös hyviä neuvoja meille kuinka käsitellä kotona tilanteita. meillä vaan pidettiin sylissä kun raivostui, rankkaa se oli pitää kiinni rimpuilevaa ja huutavaa lasta, mutt se kuulema antaa turvaa.

 

Iso kiitos kaikille vastanneille!!!! :flower:

Meillä kyllä omasta mielestäni noudatetaan rytmejä ihan kohtuullisesti: ulkoilut, ruokailut jne joka päivä samoihin aikoihin, nukkumaan meno lähes kellontarkkuudella ja sitä edeltävät hampaidenpesut ja iltasadut jokailtaisia rutiineja. Ja esim. nukkumisessa pojalla ei ole ikinä mitään ongelmia ollut, nukahtaa nätisti omaan sänkyynsä kun me hänet sinne pistetään. Ja ehdottomasti siis meillä ei poika asioista päätä, vaan me vanhemmat! Jos telkku laitetaan kiinni, se pysyy kiinni vaikka poika kuinka uhmaa ja kiukkuaa. Ja sisään tullaan vaikka huutavaa poikaa kainalossa kantaen jos näin on ilmoitettu.

Mutta myönnettävähän se on että kai sitä jossain kohti on metsään mennyt kun poika noin rajusti kiukkuaa. Sehän tässä epätoivon saa nostamaan päätään kun itse kuvittelee toimivansa oikein ja johdonmukaisesti ja silti pojalla on noin kova uhma :'( .

Kun vielä tuntu että turha tosiaan noin pienelle vielä kauheasti selittää syy-seuraus-teorioita kun ei toinen vielä moisia lurituksia kovin ymmärrä. Sitäkin meillä toki harrastetaan että kiuukukohatuksen laannuttua otetaan poikaa syliin ja yritetään selittää asiaa, mutta eipä poika pahemmin tunnu kuuntelevan/ymmärtävän.

*huokaus*

lohduttavaa kuitenkin kuulla että muitakin uhmakkaita taaperoita löytyy. Toivottavasti tämä joskus edes vähän helpottaa....

 

puh... ei saa pelotella. (oma poika kun on vielä pieni kiltti enkeli...)

 

Onko poika ollut pienenä itkuinen vai ns. helppo? Olen huomannut, että kun meidän puoltoistavuotias on jo vauvana tosi kovaan ääneen ilmoittanut tahtonsa, se räyhääminen ei itestä tunnu nykyään niin kamalalta. voisin kuvitella, että jos aikaisemmin lapsi olis ollut kiltti pieni enkeli, niin nyt ottais tosi koville. Tsemppiä vielä!

 

Kyllä meilläkin noudatetaan päivän rutiineja lähes kellon kanssa.Aina vanhemmat päättä ja todellakin kannan sisälle jollei muuten tule. Silti uhma on kova ja huuto.

Meillä oli ihan alussa tuo poika rauahllinen ja enkeli joka nukkui vain. Oma tahto löytyi tuossa 8 kk ikäisenä ja se vaan kasvaa.

jaksettava on ei tässä mikään auta. Päivistä selviää kun muistaa olla menemättä lapsen kiukkuun itse mukaan. Eli etten suusuit pojalle ja vastais tuleen tulella, vaan vedellä, niin kuin palolaitoskin. Tuo li vertaus jonka jostain luin ja on kyllä ihan hyödyllinen muisti sääntö ollut.

Koeta jaksaa kyllä se joku päivä siitä sitten. Jos tänään on ihan kamala päiävä niin ehkä huomanna on jo vähän parempi tai ens viikolla ainakin on yks huuto vähemmän, ehkä.... :flower:

 

Hei UmpiUupunut

Täällä toinen UmpiUupunut.
Karmean kova oma tahto on meidänkin 1,6kk pojalla ja kiukkua kaikki päivät. Todella väsyttävää ja nyt uusi vauvakin syntymässä kesällä.... Odottelen sitä puheen oppimista jos ehkä selkenisi mikä ottaa noin pahasti pattiin. Tsemppiä teille ja meille!

 

Täällä myös yksi uupunut pojan uhman vuoksi. Vauvana oli todella helppo lapsi ja tosi kiltti, uhmaa alkoi olla 1,5 vuoden tienoilla ja nyt on vähän yli 2 vuotias. Saa päivittäin mielettömiä raivokohtauksia pikkuasioista. LIsäksi ei suostu nukkumaan päiväunia läheskään joka päivä ja iltaisinkin saattaa mennä 1-2 tuntia ennenkuin nukahtaa. Rytmeistä ollaan kyllä pidetty koko ajan kiinni ja oltu johdonmukaisia, mutta nyt kyllä tuntuu voimat loppuvan. Lisäksi meille on tulossa vauva kuukauden päästä, ja raskaus on ollut kaikin puolin hankala. PUhumaan lapsi oppi 1,5 vuoden ikäisenä ja puhuu nyt tosi hyvin. Tämä ei kyllä helpottanut uhmaa ollenkaan.

 

\

Täällä myös yksi uupunut pojan uhman vuoksi. Vauvana oli todella helppo lapsi ja tosi kiltti, uhmaa alkoi olla 1,5 vuoden tienoilla ja nyt on vähän yli 2 vuotias. Saa päivittäin mielettömiä raivokohtauksia pikkuasioista. LIsäksi ei suostu nukkumaan päiväunia läheskään joka päivä ja iltaisinkin saattaa mennä 1-2 tuntia ennenkuin nukahtaa. Rytmeistä ollaan kyllä pidetty koko ajan kiinni ja oltu johdonmukaisia, mutta nyt kyllä tuntuu voimat loppuvan. Lisäksi meille on tulossa vauva kuukauden päästä, ja raskaus on ollut kaikin puolin hankala. PUhumaan lapsi oppi 1,5 vuoden ikäisenä ja puhuu nyt tosi hyvin. Tämä ei kyllä helpottanut uhmaa ollenkaan.

Meillä on ihan samanlaista. Tosin puhumaan esikoinen oppi vasta n. 1v10kk ikäisenä jolloin myös syntyi pikkuveli. Minä olen jotenkin kuopuksen syntymän jälkeen saanut lisää voimaa ja kahden kanssa ei tunnu sen raskaammalta kuin yhdenkään. Johtuu varmaan siitä, että esikoinen on niin räiskyvä ja kuopus taas sarjassamme näitä erittäin helppoja vauvoja. Hieman kyllä pelottaa hänen tuleva uhmansa jo tässä vaiheessa.

Voimia kaikille tempperamenttisten ja kovapäisten lasten vanhemmille. :hug:

 

Joo meillä kans näitä edellä mainittuja raivareita ja päivittäin. Ihan joka asiasta huudetaan ja lujaa! \|O :headwall: Välillä saa yölläkin kesken nukkumisen näitä raivareita eikä rauhotu vaikka mitä yritettäisiin. :attn: Kaiken kukkuraksi alakerran naapurimme soitti lastensuojeluun "huolestuneena". :headwall: \|O :headwall: Sainpa siinä sitten sossutädille selitellä tilannetta jokusen tovin, ennen kuin uskoi kaiken olevan "hyvin". Meillä poika 1v 5kk. Ja ollut pienestä pitäen kova ääninen, tempperamenttinen ja voimakas tahtoinen. Molemmilla vanhemmillakin löytyy kyseiset luonteenpiirteet, joten ei kai tarvii ihmetellä. V****taa vaan tollaset kyylä naapurit. Kaiken lisäksi tolla alakerran ämmällä on itsellään n. 2 1/2v poika ja n. 1v tyttö. Ne kai ovat oikeita kullannuppuja...

 

ONNEA !! :flower:

Samanlainenhan tuo meidän poika aikoinaan oli...tai on edelleen , mutta jo vähän isommassa muotissa nuo uhmakohtaukset menee. on siis tällä hetkellä täyttämässä 6vee ja vaikein ikä käsillään...Paljon voimia sinulle ja sitä siinä tarvitaan ja paljon.

Poikanne on vaan luonteeltaan tulinen ja pippurinen..olemme koittaneet kaikki keinot ja mikään ei ole auttanut. Tuskinpa edes mikään super nanny (olisi) auttaisi. selvät säännöt olemme aina tehneet ja asia on niin selväksi tehty että poikakin sen ymmärtää , mutta aina uhma saa valloilleen. meillä tepsii noihin uhmakohtauksiin nykyään se että poistun paikalta ja alan nauraa (kamala äiti, mutta kaikki keinot sallittuja) pian poika tulee ja kipittää syliin itku kurkussa ja pyytää anteeksi..ja isot halit antaa.mutta ei vielä noin pikkuisella ole hyvä idea..kun muttenkin tuo ymmärryspuoli ei ole kovin kehittynyt.

:hug: :hug:

 

http://jkk.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/1-2vuotias.php?dir=/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy