Ei vauvaa...

tämä on siis "vauva" sivu ja olen varmaan ihan väärillä teillä,mutta en tiedä semmoistakaan osoitetta kuin vauvaton...Kokeilen tikulla jäätä,josko täältä löytyy kohtalotovereita tms...
Juttuni on seuraavanlainen:Olemme seurustelleet avomieheni kanssa reilut 5 vuotta.Meillä on huima ikäero,joka ei kyllä ole haitannut.Mutta asiaan:Mieheni tytär kuoli 2 vuotta sitten joulun alla 16 vuotiaana.Minulla on pitkään jo ollut kova vauvakuume,ja biologinen kello tikittää.Täytän tänä vuonna 26 v.
Ja koska mieheni on reilut 40 v,ja lapsensa hautaan vienyt,ei hänellä ole intressejä ruveta "työstään lasta" (vauva ei tule tekemällä,vaan se on lahja)mutta kuitenkin.
Tää tilanne vaikuttaa tietysti myös seksi elämäämme koska en todellakaan ole kovin halukas siihen touhuun.Jokaisen rakastelu kerran jälkeen sitä miettii jotta oiskohan nyt tärpänny jos olisi yritystä...Ja taas on paha mieli
Tuhannet vauva-unet piinaavat öitäni ja aamuja kun totean taas tuhannen kerran että se olikin vain unta...
Mieheni tietää tilanteen,ja olen rehellisesti keronut haluttomuudestani ja koko tilanteesta...
Siis tahtoisin tietää onko muita jolla tilanne sama...Ja miten olette asian ratkaisseet???Miten tästä eteen päin???
Kiitos niille jotka jaksoivat lukea =)

 

Mä en nyt varsinaisesti omasta kokemuksesta puhu,mutta mun isällä on 6 lasta, ja ikää enemmän kuin 40. Sen nykyinen avovaimo on 25 ja uskon, että on tuon avon vauvakuume millainen tahansa, isukki on omansa jo kasvattanut (tai tarkemmin jättänyt kasvattamatta, mutta kuitenkin) eikä lisää lapsia varmaankaan enää halua. Ja sehän on myös miehen oikeus, olla haluamatta tai haluta lapsia, ja tässä tapauksessa siis sinua ajatellen se huonompi aihtoehto. Eli pakottaa ei toista voi, joten sulle ei jää hirvittävän monia vaihtoehtoja: joko vaihtaa sellaiseen mieheen joka perheen haluaa tai jättää vauvahaaveet sikseen. Karusti sanottu, mutta ymmärrän miestäsi: hän on perhe-elämän kokenut ja nähnyt jo, ja yhden lapsen jo hautaan saattanut ja ikääkin alkaa olemaan. Eikä tässä asiassa oikein hyviä kompromissejäkään ole. Sitä joko haluaa, tai sitten ei.

 

En nyt aivan ole kohtalotoveri, mutta ymmärrän mitä tarrkoitat. Itselläni on ikää 27 ja mieheni on minua huomattavasti (yli 20 vuotta) vanhempi. Seurustelumme alkuaikoina itkin monet itkut, koska olin aivan varma, että olin löytänyt elämäni miehen, mutta lapsia meille ei varmaankaan koskaan tulisi. Keskustelimme asiasta monta kertaa ja mieheni oli sitä mieltä, että hänen osaltaan perhe-elämän aika on ohi. Hänellä oli jo kaksi aikuista lasta. Sovimme, että jatkamme elämää entiseen tapaan ja jutellaan asioista, jos vaikka mieli muuttuisikin. Menimme kihloihin, muutimme yhteen ja menimme naimisiin, muiden vastustuksesta huolimatta. Haave vauvasta hautautui. Olimme onnellisia muutenkin. Asiasta keskusteltiin aina silloin tällöin ja eräänä kertana mieheni alkoi näyttää vihreää valoa haaveelleni. Itse asiassa hän asiaa ehdotti. Kertoi myöhemmin, että hän oli tarvinnut aikaa asian miettimiseen. Tavallaan kypsytellyt ajatusta. Pitkään pohdimme, mitä kaikkea vauva tuo tullessaan. Muutakin kuin vain vauvantuoksuisia ruusunpunaisia hetkiä. Tällä hetkellä olemme 1-vuotiaan pojan vanhemmat. Vuosi on ollut raskas, mutta antoisa. Mieheni on selvästi nauttinut isyydestään ja osallistunut lähes kaikkeen mahdolliseen. Hän kertoo kuinka erilaista tämä on nyt ollut aikaisempiin kertoihin verrattuna.
Ymmärrän kyllä miestäsi. Kuten omanikin, hän on varmasti tilanteesta hämillään. Kun on jo vuosia seurannut omien lasten kasvamista, on vaikea kuvitella lähtevänsä siihen kaikkeen uudelleen. En osaa kertoa, millä miehesi mielen saat muuttumaan. Mutta aikaa teillä kuitenkin vielä on. Ymmärrän biologisen kellon tikityksen, mutta ei 26-vuotias vielä mikään ikäloppu ole. Ja meillä ainakin yli 50v isä jaksaa mainiosti touhuta lapsensa kanssa ja haaveilee vielä toisesta. Mielestäni on älytöntä sanoa, että yli 40v mieheltä on jo ns. lasten aika ohi. Moni on asennoitunut niin, mutta poikkeuksiakin löytyy.

 

Hei Hanna!
Kiitos vastauksestasi.Onhan se totta että ei 40 vuotias mikään ikäloppu ole =)
Eikä mieheni ole sanonut jyrkkää eitä asialle,vaan hän on sanonut että hänen pitää olla varma ettei tee lasta "edellisen korvikkekksi"
Ja se on minusta hieno asia.Kyllähän meillä toivoa on,mutta tällä hetkellä seinät tuntuu kaatuvan päälle...
Oli ihanaa kun vastasit,ja kerroit tilanteesi.Aivan mahdottoman paljon onnea teille,ja ihanaa kesän jatkoa B)

 

Ponja.
vauva-lehti.fi -sivuilla on monenlaisia keskustelupalstoja; käy katsomassa, jos kaipaat lisää "kohtalotovereita".

 

Kiitos.Minäpä käväsen!

 

eipä siel kukaan mulle vastaa... :'(

 

meinasin sanoo et ehkä se mies ei ole sit sua varten kun mielestäni jokaisella on oikeus haluta ja saada lapsii eikä se sitä kato vaiks toisel olis jo. Perun kuitenkin sen et ei mies olis sua varten - koska sanoit et hän ei ole sanonut ehdotonta eitä. Tuskin se vauva tulis entisen tilalle vaikka hän sellaista pelkää. tsempppiä sulle. toivotaan et saatte yhdessä suloisen pienen vauvan.

 

Niin minäkin toivon
Kiitos vastauksesta =)

 

Toivottavasti saat miehesi uskomaan ja ymmärtämään sinun tarpeesi ja halusi saada lapsi....Eihän ketään ihmistä tai omaa lastaan voi "korvata",kyllä hän sen ajanmyötä havannoi itsekin.Varmasti vain eräänlaista "pelkoa",kun kerran noin järkyttävä asian on joutunut kokemaan kuin oman lapsen kuolema! Hän tarvitsee aikaa "sulatella"varmasti,jos hän ei suoranaista "eitä"ole sanonut....toisihan se hänenkin elämään niin paljon iloa ja onnea ,eikö vain?toivon mukaan asia ratkeaa "positiiviseen"suuntaan sinun kannaltasi.Lykkyä tykö.

 

Juu,ilmoittelen sitten joskus kun päätös tulee,oli se sitten mikä hyvänsä...(Glub...)
Ihanaa kun otatte kantaa.Hirveesti kiitoksia kaikille.Tuntuu tosi kivalta kun tulee katsomaan josko oisi uusia vastauksia.On ihanaa lukea muiden kommentteja ja vastauksia.
=)

 

mies varmaan haluaa saattaa jollakin tapaa sen surutyön loppuun. tai voiko sanoa loppuun, lupa on surra aina ja keskuudesta poistuneita pitää aina rakkaudella muistaa. mutta ehkä pitäisi sanoa että haluaa käsitellä sen asian kuitenkin jollakin tapaa "valmiiksi". hän ei halua uutta lasta entisen korvikkeeksi ja niin kauan kuin hän ei oikein ole valmis vielä tämän projektin "lapseni on poissa" kanssa, hän ei halua uutta lasta.
hän ei halua itselleen sitä tunnetta/pelkoa että uusi lapsi tulisi jotenkin sen kuolleen korvikkeeksi ja siksi älä painosta ennen kuin hän on asiaan valmis. joillakin tuohon menee enemmän aikaa, joillakin vähemmän. anna hänen kuitenkin käsitellä tuo lapsensa kuolema ensin.
mutta uskon kun asia on selkeytynyt niin hän voi alkaa uuden projektin "uuden lapsen syntymä ja kasvatus".

 

Älä vielä kirvestä kaivoon heitä. Juuri olin hässä jossa nuori likka ja 40+ mies vihittiin heilläkin oli hieman vuoden ikäinen lapsi. Voipi olla, että miehesi vauvahaluttoomuus johtuu juuri tästä tyttären kuolemasta. Ei minunkaan ukko ollut kovin innostunut uudesta lapsesta vaikka poikansa kuolemasta oli "jo" 3,5 vuotta. Ja jos tästä vauvan kaipuusta sinulle vuosien mittaan tulee aina vain isompi asia, voi alkaa miettimään suhteen tulevaisuutta... Ikävästi sanottu, mutta totta. On luonnollista, että ihminen ja varsinkin nainen kaipaa äitiyttä. Tälläinen vaurioittaa suhdetta ja itsetuntoa ajan mittaan. Itse en ainakaan pystyisi olemaan suhteessa ilman lapsia vain sen takia, että toinen niitä ei halua.

 

Juu,sehän tässä onkin,että tiedän että mieheni pitää saada rauhassa käydä surunsa läpi.Juuri siitä systä en tahdo niin kovsti puhua asiasta koska en tahdo painostaa.Ja koska puhuminen asiasta jää hänen kanssaan vähemmälle,ei tämä tunnu ratkeevan.Haluan hänen antaa rauhassa miettiä asioita,ja kuitenkin itselläni on valtava tunne siitä,että vauvalla/lapsella olisi onni saada juuri minut äidikseen.Haluan antaa miehelleni aikaa,mutta en tiedä kuinka kauan jaksan itse odottaa.Ajatus siitä että pitäisi erota miehestä jota rakastaa maailman eniten,tuntuu kauhealta,pelottavalta ja ihan hirveältä.Mutta...Joskus haluan lapsen,ja jos mieheni ei sitä voi minulle antaa,ei tähän kompromisseja löydy. :'(
Ei voi muuta kuin pelätä pahinta ja TOIVOA PARASTA

 

Olipa kerran lapsi joka oli valmis syntymään. Niinpä hän kysyi eräänä päivänä Luojalta: Kerrotaan että olet huomenna lähettämässä minut maan päälle, mutta kuinka minä elän siellä näin pienenä ja avuttomana?"
Luoja vastasi: Monien enkelien joukosta valitsin yhden sinua varten. Hän odottaa siellä sinua ja pitää sinusta huolen."

"Mutta enhän minä täällä taivaassa muuta kuin laulan ja hymyilen. Se riittää tekemään minusta onnellisen."
"Enkelisi tulee laulamaan sinulle ja hymyilemään joka päivä. Sinä tunnet enkelisi rakkauden ja olet onnellinen."

"Mutta kuinka minä saatan ymmärtää, kun ihmiset puhuvat minulle, jos en tunne ihmisten kieltä?"
"Enkelisi kertoo sinulle kauneimmat ja suloisimmat sanat, joita tulet koskaan kuulemaan, ja hän opettaa sinulle puhetta kärsivällisesti ja huolellisesti."

"Entä mitä minun on tehtävä, kun haluan puhua sinulle?" "Enkelisi liittää kätesi yhteen ja opettaa sinua rukoilemaan."
"Olen kuullut, että maan päällä on pahoja ihmisiä. Kuka suojelee minua?" "Enkelisi puolustaa sinua, jopa oman henkensä uhalla."
"Mutta minä olen silti aina surullinen, koska en enää näe sinua." "Enkelisi puhuu jatkuvasti sinulle minusta ja opettaa, miten pääset takaisin luokseni, joskin olen aina lähelläsi."

Sillä hetkellä taivaassa oli hyvin hiljaista, mutta maanpäälliset äänet olivat jo
kuultavissa ja lapsi kysyi hädissään: "Mutta jos minun on määrä lähteä nyt, ole hyvä ja kerro minulle oman enkelini nimi."
"Enkelisi nimi ei ole tärkeä. Voit kutsua enkeliäsi nimellä Äiti."


Oih,eikö ookki ihana tarina...
Liikuttavaa! :'(

 

Eilen sitä sitten käytiin keskustelua läpi.Ei vieläkään myöntävää vastausta tälle hetkelle,mutta ehkä joskus.Annoin miehelleni nyt vuoden aikarajan.Ensi syksyyn mennessä vastaus on tultava.Lapsi joskus vai ei lapsia koskaan.Hälle se sopi hyvin,eikä tunnu painostukselta.Odotusta tiedossa..
:/