V
vm82
Vieras
Heippa vaan kaikille!
Tää on nyt sitten ihan puhtaasti vuodatusta, eli ne jotka ei sitä jaksa kuunnella tai lukea nii voivat jo tässä vaiheessa sulkea tämän keskustelun...
Vaikka yritystä on vasta se n. kahdeksan kk takana, nii nyt alkaa epätoivo pikkuhiljaa hiipimään mieleen... voin ihan puhtaasti sanoo että pari viimestä kiertoo oon ollu stressaamatta koko asian takia, niinkin että vasta pari päivää ennen menkkoja oon ruvennu laskemaan millon niitten pitikään alkaa... Ja nyt alkaa töissäkin olemaan nii kiirusta ettei sielläkään kerkee mitään muuta ajattelemaan ku töitä. kotona aika menee ku siivillä, eli touhutessa tai sitten ihan puhtaasti vaan nauttiessa olemisesta... En edes sanallakaan oo maininnu vauvasta ukolle...
Nyt sitten tämän kaiken epätoivon keskellä pisteen ii:n päälle pamautti tieto siitä, että miehen sisko saa lapsen loppu vuodesta ja kun se ei heille oo ollu suunniteltu... siinäpä sitten tapaamisen jälkeen sai miettiä rauhassa ja itku tuli ku tajus taas tän tilanteen että ite haluaa lasta, mutta imeisestikkään ei voi sitä saada ja sitten joku joka ei välttämättä nyt sitä haluaisi saa ihan ilman yrittämistä. Siis se jos mikä tuntuu olevan niin väärin!
Nyt vasta alkaa turvotus laskemaan silmistä, niin paljon sitä asiaa tuli eilen itkeskeltyä!! Tiedän että pitäs jaksaa vaan toivoo sitä hyvää, mutta kyllä on toivo hävinny multa jonnekkin ihan muualle. En vaan jaksa millään enää uskoo että voisin saada lasta... ja tutkimuksiin ne eivät vielä ota, kun ei sitä vuotta oo menny...
Kyllähän se varmasti kuulostaa ihan hirveelle kun tulee näin ruikutettua, mutta ehkä teistä joku ymmärtää miltä tämä tuntuu, edes vähän...
nyt siis menossa kp 4/29...
Mieli on kyllä niin totaalisesti maassa, nytkin olis olo semmonen että haluais vaan kääriytyä peiton alle ja rutistaa tyynyä niin kauan että nukahtaa.
ei siis oo tasan menny elämän lahjat... valitettavasti!
Onnea kaikille jotka on plussanneet ja eihän tässä muuta voi sanoo ku että tsemppiä niille jotka sitä plussaa hakee...!!!
Tää on nyt sitten ihan puhtaasti vuodatusta, eli ne jotka ei sitä jaksa kuunnella tai lukea nii voivat jo tässä vaiheessa sulkea tämän keskustelun...
Vaikka yritystä on vasta se n. kahdeksan kk takana, nii nyt alkaa epätoivo pikkuhiljaa hiipimään mieleen... voin ihan puhtaasti sanoo että pari viimestä kiertoo oon ollu stressaamatta koko asian takia, niinkin että vasta pari päivää ennen menkkoja oon ruvennu laskemaan millon niitten pitikään alkaa... Ja nyt alkaa töissäkin olemaan nii kiirusta ettei sielläkään kerkee mitään muuta ajattelemaan ku töitä. kotona aika menee ku siivillä, eli touhutessa tai sitten ihan puhtaasti vaan nauttiessa olemisesta... En edes sanallakaan oo maininnu vauvasta ukolle...
Nyt sitten tämän kaiken epätoivon keskellä pisteen ii:n päälle pamautti tieto siitä, että miehen sisko saa lapsen loppu vuodesta ja kun se ei heille oo ollu suunniteltu... siinäpä sitten tapaamisen jälkeen sai miettiä rauhassa ja itku tuli ku tajus taas tän tilanteen että ite haluaa lasta, mutta imeisestikkään ei voi sitä saada ja sitten joku joka ei välttämättä nyt sitä haluaisi saa ihan ilman yrittämistä. Siis se jos mikä tuntuu olevan niin väärin!
Nyt vasta alkaa turvotus laskemaan silmistä, niin paljon sitä asiaa tuli eilen itkeskeltyä!! Tiedän että pitäs jaksaa vaan toivoo sitä hyvää, mutta kyllä on toivo hävinny multa jonnekkin ihan muualle. En vaan jaksa millään enää uskoo että voisin saada lasta... ja tutkimuksiin ne eivät vielä ota, kun ei sitä vuotta oo menny...
Kyllähän se varmasti kuulostaa ihan hirveelle kun tulee näin ruikutettua, mutta ehkä teistä joku ymmärtää miltä tämä tuntuu, edes vähän...
nyt siis menossa kp 4/29...
Mieli on kyllä niin totaalisesti maassa, nytkin olis olo semmonen että haluais vaan kääriytyä peiton alle ja rutistaa tyynyä niin kauan että nukahtaa.
ei siis oo tasan menny elämän lahjat... valitettavasti!
Onnea kaikille jotka on plussanneet ja eihän tässä muuta voi sanoo ku että tsemppiä niille jotka sitä plussaa hakee...!!!