EI TOSIKOILLE

\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.05.2006 klo 01:30 läiskä kirjoitti:
Parahin URSULA.

Kätkeytyykö tuon kiehtovan salaperäisyyden naamiosi taakse Markus Kajo?
Eikös Markus Kajolla ole omanlaisensa kirjoitus- ja sanajärjestystyyli, Ursula kirjoittaa selvää suomen kieltä kuin äikänope konsanaan. :LOL:
 
Päivää taas, täällä URSULA! Oksennusta ja kuumeilua aiheuttanut pöpönen näyttää poistuneen perheestämme, joten on aika palata palstan kysymyksiin.

Hyvä Saara! Kysymyksesi koskivat kameleita ja lampaita. Nyt Ursulan täytyy myöntää, että liikutaan melko tuntemattomilla alueilla. Luulen, että voit löytää vastaukset kysymyksiisi esim. googlettamalla kyseisten eläinten nimet. Ursula keskittyy vastailemaan kysymyksiin, joihin ei suoraa vastausta juurikaan ole mistään muusta tietolähteestä löydettävissä. Lampaista kuitenkin voisin sanoa sen verran, että luulisin niiden olevan melko edullisia tänä keväänä, ainakin mikäli läheisessä lampolassa toteutunut ilmiö on tuttu muuallakin: tänä keväänä lampaat ovat lisääntyneet siellä ennätystahtiin, niin ettei tila tahdo riittää. Tavallista enemmän on ollut monisikiöisiä tiineyksiä; jopa viitosia on syntynyt. Luulen, että melko halvalla saa tänä kevänä tällaisen luomuruohonleikkurin pihallensa.

Hyvä CitrusHeights! Oletpa urakkaan lähdössä! 30 tunnin mittainen viihdytys ei ole mikään pikkuasia! Tyttäriäsi sen paremmin tuntematta luulen, että viihdytyskeinoina on viisainta käyttää niitä, jotka kotioloissakin parhaiten toimivat. Toivottavasti kummallakin on oma viihdyttäjä varattu matkan ajaksi, ettei äidin tarvitse huolehtia molemmista. Ennen matkaa on parasta nukuttaa lapsia mahdollisimman vähän, niin että he lentomatkalla viihtyvät mahdollisimman kauan unten uljaassa maailmassa.

Hyvä Minna-H! Lisääntymisfilosofia onkin yksi askarruttavimmista elämänalueista. Ensinnäkin lähtökohtana on se Luojan luoma biologinen tosiseikka, että lisääntymisen alkutoiminnot eli hedelmöitymisen mahdollistava operaatio on suunniteltu ihmiskehoa ja -mieltä niin suuresti tyydyttäväksi toimitukseksi, että sen avulla taataan ihmissuvun säilyminen. Tähän liittyy sitten se seikka, että lisääntymistä tapahtuu sielläkin, missä jälkeläisistä ei riittävästi jakseta huolehtia. Se kysymys taasen, miksi jotkut selvästi vanhemmuuden taipumuksia omaavat henkilöt eivät onnistu saamaan jälkikasvua, on edelleen vastausta vailla.

Hyvä Herkkis äiti! Valitettavasti ensimmäisen kysymyksen kohdalla olen vastauksineni tältä vuodelta täysin myöhässä, mutta seuraavaa vuotta ajatellen voisin antaa muutaman ehdotuksen: Mikäli mummolla on puutarha, sinne voi ostaa jotain kasvavaa kaunistusta. Ursulan perhe on menneinä vuosina ilahduttanut isoäitiä mm. alppiruusulla, kartiokuusella, mustaherukkapensailla, ryhmäruusuilla ja alppikärhöllä. Sen lisäksi lasten ideoita ovat olleet keraaminen siili ja pupujussi, jotka kyykkivät puutarhan pensaikossa. Riippuu tietysti kovasti isoäidin mielenkiinnon kohteista, mikä lahja häntä miellyttää: kirja, hieronta- tai jalkahoitolahjakortti ja DVD- tai VHS-elokuva ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. On mahdollista myös hankkia yhteinen lahja sisarusporukalla: meillä oli tapana tilata äidillemme aikakauslehti vuodeksi niin kauan kuin hän pystyi lukemaan. Lahjojen ostaminen jää todellakin helposti viime tippaan. Aloitapa tänä vuonna uusi järjestelmä joululahjojen hankinnassa. Tähtää siihen, että ostat pääosan joululahjoista viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Tee hankintoja vähitellen, niin stressi ei kasva ylivoimaiseksi. Lahjoja voit valmistaa itse; aloita tänään hankkimalla pakka edullista lakanakangasta. Ompele siitä tyyny- ja leivinliinoja, jotka koristat näppärästi kankaanpainannalla. Ennen kuin huomaatkaan, sinulla on mahtava määrä persoonallisia ja käytännöllisiä lahjoja odottamassa joulun saapumista!

Hyvä Tyy! 1)Miehesi taipumus merkkipäivien unohteluun saattaa johtua tiedottomasta juhlinnan tai lahjojenoston vieroksunnasta. Todennäköisesti hänen on vaikea keksiä, mitä ostaisi, ja näin hänen alitajuntansa päästää hänet pälkähästä painamalla merkkipäivät unohduksen syövereihin. Tällaisessa tilanteessa on parasta suora ja kursailematon toiminta. Anna hänelle aina lista tai lähetä tekstiviesti kulloinkin tarpeellisista lahjoista. Vaihtoehtoja ei kannata laittaa, hän todennäköisesti ei kuitenkaan osaa päättää, minkä niistä valitsisi. 2) Villakoirilla on taipumus vilistellä vikkelää vauhtia paikasta toiseen, ehkä ne tosiaan jopa pakenevat pölypussista, ellei se ole tarpeeksi tiivis. Toisaalta on otettava huomioon villakoirien kavala lisääntymistapa: Nehän munivat paljaille silmille näkymättömiä alkuitiöitä suojaisiin paikkoihin kuten sohvien alle, kirjahyllyjen taakse jne. Imuroitaessa nämä alkuitiöt ovat tukevasti kiinnittyneinä alustaansa, joten ne eivät päädy imurin hirmuiseen kitaan. Alta aikayksikön nämä olemattoman pienet alkuitiöt kasvavat kookkaiksi villakoiriksi, jotka munivat jo hyvin varhain uuden poikueen alun. Näin on villakoirien lajin säilyminen taattu ikuisiksi ajoiksi.

Hyvä Läiskä! Jo palstan alkumetreillä esitettiin epäilyjä sukupuolestani. Voin vakuuttaa, etten ole Markus Kajo, enkä kukaan muukaan miespuolinen kansalainen. Olen nainen, josta todisteena ovat mm. tuskalla ja vaivalla synnyttämäni jälkeläiset, joista nuorin valvotti minua taannoin vatsatautinsa kourissa. Pyydän: älkää enää epäilkö naiseuttani!

Rakkain terveisin URSULA kkpt




 
Rakas Ursula!

Kyselin sinulta jo aiemmin anoppini hyväntuulisuudesta. No, tämä on uskomatonta, viime viikonloppuna hän sekosi täydellisesti, otti pojan hoitoon ( :eek: ) ja lupautui vielä pesemään kaikki pyykkimme ennen muuttoa (minulla olisi mennyt ikä ja terveys nyrkkipyykillä pestessä)...mukavaahan tämä on, kun ei tarvitse kokoaikaa pahalla mielellä olla, mutta olen silti huolissani, ja toisaalta toiveissani mietin kuinkahan kauon tätä onnea jatkuu....hmm.
 
hyvä ursula!
miten suhtautua anoppini suuriin toiveisiin, hän kun niin kovasti odotta että saisimme pojan? Sama oli esikoisen aikaan ja pettymys oli kova kun ei poikaa tullutkaa :eek: ja nyt saan kuullu aina tavatessamme että "kyllä se maha on ihan erinlainen, kuin tyttöä odottaessa, kyllä se poika tulee" yms...
"ei ole mitään väliä kumpi on kunhan on poika" :eek: olen kiltti luonteeltani enkä halua pahoittaa toisen mieltä mutta mitta alkaa olemaan täysi.. eilen taas appiukko sanoi että "kunhan pojan miniä pyöräyttää, otetaan konjakit sen kunniaksi" siihen sitte tokasin että "jos tyttö on sittenkö ei oteta" :ashamed:
miksi poika on niin tärkeä heille? ihan kuin tyttö olisi huonompi tai vähemmän rakkaampi? itse kovasti odotan toista tyttöä mielestäni mutta yhtä ihana yllätys olisi poikakin! eihän tässä ole enää pitkä aika kun selvii kumpi on mutta pelkään että jos poika tuleekin esikoinen jää täysin vaille huomiotta koska on tyttö :eek:
kiitos vastauksesta :flower:
 
Missä olen ollut, kun en tähän ketjuun ja Ursulaan ole aiemmin törmännyt? Siinä ensimmäinen kysymykseni Ursulalle =)

Sitten voisin kysyä, että miksi ihmisiä vaivaa välillä jokin kuume - autokuume, vauvakuume, talokuume, sisustuskuume, moottoripyöräkuume...?

Ursulalle kiitos ja :flower: vastauksista jo etukäteen!
 
Minna-H
Hyvä Ursula!

Mistä mahtaa johtua moinen ilmiö? Vauvoilla/taaperoilla/leikki-ikäisillä tuntuu olevan on/off -näppäin, eli he ovat joko täysin umpiunessa tai sitten täysillä hereillä ja heti satanen lasissa. Välimuotoa ei juuri ole, joko nukut tai meno täysillä. Itselläni menee aamulla jokunen hetki ennen kuin pystyn ajattelemaan tai tekemään mitään järkevää herättyäni; mieheni toisaalta pystyy rötkyilemään sängyssä tunnin, kaksikin ennen kuin on valmis aloittamaan päivän. Mihin kummaan tuo pienten on/off -näppäin katoaa? Eskari-ikäinen tyttöni jo osoittaa pikkuhiljaa kadottavan tuon näppäimen.. :whistle:
 
Armaat ystävät! Täällä jälleen URSULA, monesta kiperästä pulmasta päästävä kotikutoinen palstaterapeutti.

Revontulien tyvär! Anoppisi hyväntuulisuuteen on varmasti olemassa jokin salattu syy, mutta älä suotta mieti mikä! Nauti siitä, mitä on tarjolla, äläkä himmennä onnen hetkiä sillä ajatuksella, ettei onni ole ikuista. Se saattaa näet ollakin!

Minä! Kysymyksesi on hieman epätarkka, mutta luulen sinun tarkoittavan, että miksi salarakkaallasi ei nouse kuume, vaikka hän on flunssainen. Aina ei flunssaan liity kuumeilua. Flunssa voi olla lievää laatua, tai salarakkaallasi on hyvä yleiskunto. Saattaa olla niinkin, ettei hänen nuhansa tai ärtynyt kurkkunsa johdukaan flunssasta vaan siitepölyallergiasta, johon ei yleensäkään liity lämmön nousua.

Loreliina! Minusta tuntuu, että voit lopettaa appivanhempiesi jahkailut tulevan lapsen sukupuolesta toteamalla heille hymyillen ystävällisesti, että lapsen sukupuolihan riippuu vain ja ainoastaan niistä antimista, joita heidän poikansa on sinulle suonut, joten sinulla ei ole osaa eikä arpaa sukupuolen suhteen!

Minna-H! 1) Evoluutio merkitsee tietosanakirjan mukaan (tasaista) kehitystä, joten tätä taustaa vasten on ilmeistä, ihmiselle tapahtuu alati evoluutiota. Mitä pienempi ihmistaimi, sitä enemmän evoluutiota edessä! 2) On aivan ilmeistä, että 3-vuotiaasi on selvää johtaja-ainesta, koska jo näin varhain kyselee lupaa johtajuuteen. Uskon vakaasti, että hän saa olla johtaja muuallakin kuin kävelyllä!

Herkkis äiti! Kiitos miellyttävästä kommentista. Voin täten ilahduttaa sinua tiedolla, ettei aikomuksiini kuulu teidän hylkäämisenne. Millaiseen vastauksia vailla olevien kysymyksien viidakkoon joutuisittekaan ilman aivojeni apua!

Tallu! 1) Kyllä minä tällä palstalla olen ollut käytettävissänne jo joitakin viikkoja. Ehkäpä vain et ole ollut kyllin tarkkaavainen. Ja vaatimattomana persoonana minä en ole itseäni juurikaan mainostanut! 2) Kuumeilu tuntuu olevan muodikas ilmaisu. Sanonta on alun pitäen saanut alkunsa siitä, että kun ihmisellä on konkreettisesti kuumetta eli hänen kehonlämpönsä on kainalosta mitattuna enemmän kuin n.37 celsius-astetta, hänen olonsa on rauhaton, tuskainen, levoton jne. ja hänellä on toiveissaan normaali eli terve olotila. Tämä kuumeilu on sitten siirretty henkisen puolen termiksi: esim. ihminen, jolla on vauvakuume, tuntee, että hänen normaali ja terve olotilansa olisi se, että hänellä olisi vauva. Ilman vauvaa hän on levoton, tuskainen , rauhaton jne. Kaiken kaikkiaan nämä kuumeet kertovat ihmisten toiveista saavuttaa parempi olotila kuumeilun sijasta.

Aralia! On taas siinä hilkulla, ettei ole ennustuksen pyytämisestä kyse. Ennustamaan en aio ruveta, mutta ihan tosiasioita voin kertoa. Ensinnäkin on ihan hyvä lähtökohta, että sinulla on yksi mies ja kaksi kissaa. Huono lähtökohta olisi kaksi miestä ja yksi kissa. Kysymyksiisi viitaten suosittelen, että a) teet viisaita ratkaisuja b) oikeaan aikaan, niin tulevaisuutesi on huomattavasti parempi kuin tehdessäsi tyhmiä ratkaisuja väärän aikaan!

Mimmu! Tarkemmin tilannettasi tuntematta tulee mieleeni muutama vaihtoehto syyksi siihen, ettei kotityöapua ole saatavillasi: a) asut yksin, b) lapsesi ovat liian pieniä auttamaan, c) puolisosi on liian laiska auttamaan, d) olet totuttanut perheesi pääsemään liian helpolla tai e) kukaan ei rohkene tunkeutua reviirillesi!

Minna-H! Oikeastaan jo osittain vastasit itse kysymykseesi. Pikkulapset ovat tosiaan monessa suhteessa joko - tai -ihmisiä. Iän karttuessa heidän kokemuspiirinsä laajenee ja vaihtoehdot lisääntyvät. Unen ja valveilla olon kohdalla tämä merkitsee sitä, että varttuessaan lapsi alkaa huomata, ettei välttämättä ole kiire mihinkään: sen sijaan, että aamulla heti silmien räpsähdettyä auki ryntäisi päivän touhuihin, lapsi alkaakin huomata, että on ihan mukava vähän loikoilla puoli nukuksissa. Huipussaan tämä loikoilu on murrosiässä: useimmilla yksilöillä nousu aamuisin on vaikeaa juuri murrosikäisenä, koska silloin ihminen elää erikoista vaihetta, jolloin ei ole enää kiire minnekään (leikkimään) eikä toisaalta ole vielä kiire minnekään (keittämään omille lapsille aamupuuroa).

Ysvällisin terveisin ja uusia yhteydenottoja odotellen URSULA kkpt


 
Rakas Ursula!

Onkohan minusta tulossa ihan aikuisten oikeesti vanha, kun kaikkialta kolottaa? Aamulla tuntuu ettei pääse portaita alas kun jalkoihin niin kipeää, käsiä särkee...

Enhän minä vielä vanha ole enhän Ursula? Vasta 43 vuotias, mieli kyllä ainakin on ikiteinin! (No ainakin välillä...)
 

Yhteistyössä