No niin jälleen on tässä iloksenne muutamia ongelmanratkaisuja. Ja tuhannesti anteeksi Tamalo, hetkellinen lukihäiriö varmaan valtasi minut, kun kirjoitin nimesi niin sanotusti päin honkia!
Minna-H! Olisi hyvä, jos saisit lapsesi ymmärtämään, ettei etukäteen voi varmuudella tietää, miltä ruoka maistuu. Vaikka esim. kalakeitto jollakin kerralla olisikin tuottanut pettymyksen, voi se seuraavalla kerralla olla sangen herkullinen makuelämys; kenties täysin toisista raaka-aineista ja toisella reseptillä valmistettu. Lapsillahan on tunnetusti sangen omalaatuinen makuaisti, kuten kokemukseni kuopuksen kohdalla todisti aivan äskettäin. Joulun aikoihin hän oli tullut siihen tulokseen, ettei hän missään tapauksessa voi syödä riisipuuroa, koska se on niin pahaa. Joulumieltä osoittaakseni keitin hänelle kaurapuuroa, että sai hänkin puuroaterialla herkutella. Joitakin aikoja myöhemmin leivoin karjalanpiirakoita, joiden täytettä hän söi kaksi lautasellista. Mutta sehän oli siis piirakan täytettä eikä riisipuuroa. Pakkasten aikaan haudutin uunissa silloin tällöin myös uunipuuroa, jolla myös oli hyvä menekki kuopuksen kohdalla. Eipä hän kysellyt, mistä aineksista se uunipuuro tehdään. Aivan oikeassa olet siinä, että lapsi on opetettava maistamaan vähän kaikkea. Ja lohduta häntä sanomalla, että koulussa saa pyytää "Kiitos, ihan vähän", jos ei tahdo syödä isoa annosta. Olen nähnyt, että se "ihan vähän" on ollut pienimmillään lihapullan puolikas, kaksi suikaletta porkkanaraasteesta ja neljännesperuna! Ursula on näet myös evp. opettaja.
Kultaköynnös! Tyttäresi ominaisuus viittaa mielestäni selvästi siihen, että hänelle urkenee ura yksityisetsivänä tai vakoojana; joka tapauksessa hänen perimässään toteutuvat mitä mainioimmat piiloutujan perusominaisuudet. Kateudesta vihreiksi vilahtavat naapuriston lapset muutaman vuoden kuluttua, kun kukaan ei koskaan hoksaa hänen piilopaikkojaan, kun pihalla leikitään kirkkistä tai kuurupiiloa.
Herkkis äiti! Tunnen suurta sympatiaa kohtaasi! Olethan sinäkin ylittänyt jo tuon neljänkympin merkittävän rajapyykin, ja tiedän laillasi, millaista on elämä työnarkomaanin rinnalla. Yrjänä on kylläkin tässä viime syksyn jälkeen hieman hellittänyt todettuaan, ettei hän ilmeisesti saakaan kaikkia maailman tai edes työyhteisönsä töitä tehdyksi, vaikka kuinka laiminlöisi perhettään. Yritä vedota vaikkapa siihen, että miehesi olisi syytä luopua itsekkyydestään ja jättää töitä muillekin, jotteivät he tuntisi itseään onnesta osattomiksi!
Nimetönnä nyt! Ennustaa en osaa enkä tahdo, mutta neuvoja annan mielelläni: Ratkaisuja ei ole hyvä tehdä pelkästään joko tunteella tai järjellä. Parasta on yrittää luoda näiden kahden sopusointu, jonka varaan voi tulevaisuutta suunnitella ja rakentaa. Olisi tietysti hyvä tietää, mitkä ovat ne jarruttelevat järkisyyt, jotka estävät etenemisen. Ehkäpä ryhdyt tältä pohjalta puntaroimaan ratkaisuasi, mutta olen valmis antamaan lisäneuvoja, mikäli kartutat taustatietoja tarkemmin!
Näin tällä kertaa! Palaan taas palstalle viimeistään huomenna - jos Luoja suo! Elämä on nyt keväällä tällaista palstalta toiselle touhuamista, kun nuo ulkopalstatkin kaipaavat viherpeukaloani!
Tapaamisiin! URSULA kkpt
tää on kiva ketju.