EI TOSIKOILLE

Jatketaanpa siitä, mihin aamupäivällä jäätiin!

Hyvä RouvaJackSparrow! Selkeää syytä kyseiseen ilmiöön ei ole saatu selville useista yrityksistä huolimatta. Lapsi, joka saattaa omassa sängyssään nukkua sievästi pää tyynyllä ja jalat ojennuksessa, muuttuu vanhempien vuoteeseen tullessaan kummalliseksi pyöriäiseksi, jonka varpaat löytyvät aamulla äidin nenästä tai isän kylkikaareen kaivautuneina. Lieneekö niin, että lapsi unessa alitajuntaisesti vaistoaa vuoteen leveyden, mutta ei sitä, että siinä on muitakin nukkujia.

Hyvä Shanannaa! Silloin tällöin ja epäilemättä useinkin tapahtuu niin, että miehen mieli tekee useammin kuin naisen. Se saattaa johtua monista eri syistä esimerkiksi, että ihminen on luotu sellaiseksi, että mies ensisijaisesti huolehtii suvunjatkamisen alkuvaiheista eli n. 10 minuuttia tai minkä verran se yhdyntä milloinkin kestää, ja vaimo muista vaiheista, jotka kestävät n. 20 vuotta, kunnes jälkikasvu alkaa seistä omilla jaloillaan ihan itsenäisesti! Tämä tehtävien näennäinen epätasajako johtaa usein siihen, että vaimo on niin väsyksissä, että eroottiset elämykset eivät jaksa herättää mielenkiintoa. Paikkaan liittyvään osioon vastaisin, että se lienee sangen yksilöllistä, missä kukin parhaiten yhtyy, mutta useimmille kelpaa paikka kuin paikka, jossa on sen verran rauhaa, että operaatio onnistuu! Sangen usein tuollaisen paikan löytää varmimmin makuuhuoneestaan!

Hyvä Hallerii! 1) Pika-apuna sammakseen suositellaan sitruuna- tai puolukkamehua. Lienee siihen lääkettäkin olemassa. Samaa hoitoa suosittelen nänneillesi: vaikka vähän kirpaiseekin, happo hävittää hiivat ja aristus vähenee. Tehokkain tuntemani keino kyseiseen ja moneen muuhunkin vaivaan on nimeltään gentiaanavioletti, jota käytettiin 1980-luvulla esikoisen synnyttyä hyvin yleisesti. Tummanvioletti neste sotki kaikki mahdolliset paikat, mutta paransi sammaiset ja ihottumat, joihin muu ei tehonnut! 2) Lohduta lastasi tiedolla, että kyllä englantilaisetkin saavat nauttia radioiden tuomista viihdykkeistä eli Englannissa on radioita ihan niin kuin meilläkin. 3) Ihmisestä tulee parempi ja kestävämpi, kun hän rakentuu vähitellen eikä kaikkea ladata heti alussa.
Tietokoneissahan kaikki tiedostot ovat heti käsillä, mutta tietokoneita joudutaan sitten uusimaan vähän väliä, toisin kuin ihmisiä!

Hyvä RouvaJackSparrow! Yö on vakiintunut nimitys sille vuorokauden jaksolle, jonka aikana ihmiset tavallisimmin nukkuvat pisimmän yhtenäisen unijaksonsa. Laadullisesti kesäyö poikkeaa täysin talviyöstä ainakin näillä leveysasteilla. Lapissa ei aurinko laske lainkaan ja täällä etevämmässäkin hämärää kestää vain hetken!

Hyvä Herkkis äiti! Kovinpa olet oikeassa. Paljon kaunista jää näkemättä ja kokematta, jos liian pitkään nukkuu, niin kuin nykynuorilla on tapana. On heillä tosin silloin tällöin tilaisuus nähdä ja kuulla vilahdus ihanista kesäaamuista, kun tuppaavat heillä nuo illat viihteellä venymään niin paljon, että aamuvarhainen on käsillä ennen kuin kotiin ennättävät!

Tässä taas tämänkertaiset! Tapaamme taas pian palstalla, näin toivoo URSULA kkpt
 
Hepsula
Parahin Ursula,

miten saan jatkuvasti kyselevän 4-vuotiaan hiljaiseksi edes hetkeksi?
Mikään vastaus ei ole tähän mennessä riittänyt, vaan aina seuraa jatkokysymyksiä. Rautalangastakaan kun en osaa vääntää :whistle:

 
Hyvä Ursula!

Nyt on pakko kysyä tälläinen urheiluaiheinen juttu,nimittäin.

Olen ollut nyt muutaman vuoden ajan lasteni kautta aika monta kertaa pesäpallokentän reunalla kannustamassa omaa joukkuettamme. Enkä ole voinut välttyä sellaiselta ilmiöltä, että pallo näyttää oikeasti "pomppivan" aina milloin räpylästä, milloin mistäkin aina vastujalle. Miksoi se muuten pomppii aina muille ei koskaan omalle joukuueelle?

Niinpä on herännyt muiden kannustajien kanssa kysymys, miksi esim. juuri pesäpallo on pyöreä, ja miksi se ei pysy räpylässä silloin kuin pitäisi, vaan karkaa?? Miksi se ei voisi olla neliskanttinen?Ja pallo karkaa aina niin mahdottoman kauas... Miksi siinä pallossa ei ole tarraa ja vastapalaa tarralle räpylässä, ettei tulisi näitä traumaattisia kokemuksia pelaajille...

Voisitko sinä selventää minulle tätä asiaa?

Toinen mieltä askarruttava kysymys on, että miksi pesäpallossa kentän ulkopuolelle menevät lyönnit ovat "laittomia"? Eikä ulosmenneitä lyöntejä niin kuin esim. tenniksessä? Eihän tenniksessä yli kentän rajojen menevät lyönnit ole "laittomia", ne ovat rehellisesti "ulkona".... Urheilun ihmeellisyyksiä, jotka eivät ole koskaan auenneet minulle....
 
Osaisikohan kkpt neuvoa tässa asiassa:
Saimme tuettua lomaa kylpylään. Tosi hieno juttu, mutta pari ensimmäistä päivää menee minulta hukkaan menkkojen takia. Maha- ja selkäkivut on sellaiset että eipä huvita muuta kuin olla hotellihuoneessa potemassa ja kiroilemassa naisen elämää.

Mutta itse asiaan. Eli voiko 6-vuotias tyttöni mennä isänsä, pikkusiskon ja pikkuveljen kanssa miesten puolelle saunaa? Täytyykö pelätä kaiken maailman perverssejä, saako ne kiksejä nuoresta tytöstä? Tyttö ei voi mennä yksinkään naisten puolelle tuntemattomaan paikkaan, kun ei osaa vielä lukea että mistä ovesta minnekin mennään. Ei kai tytöltä voi kieltää menemästä miesten puolelle, koska "äidillä on kuukautiset ja miesten saunassa on pervertikkoja" :whistle: .
 
Helteisen päivän iltaa teille kaikille URSULALTA!

Hyvä Hepsula! Kyseleväisen lapsen suuta ei juurikaan saa vastauksilla suljettua, sillä uusia kysymyksiä kumpuaa aina, kun edellisen vastaus on annettu! Parasta on vain vastailla, ettei lapsesi tiedonjano tukahdu. Jos oikein tiukka paikka tulee, anna lapselle herkullinen kotona leivottu pulla ja kiellä puhumasta ruoka suussa!

Hyvä Herkkis äiti! Pesäpallo on tehty pomppimaan ja ohjelmoitu luullakseni siten, että se pompahtelee mieluiten vastapuolen käsiin. Toinen, ja ehkä todennäköisempi selitys on, että koska pallon ei toivoisi joutuvan vastapuolelle, tuntuu siltä, että sinnehän se aina pomppii, vaikka objektiivinen totuus olisikin toinen. Pesäpallopelin jännitys vähenisi oleellisesti, jos pallo olisi paremmin hallittavissa muotonsa tai tarrojen avulla, joten parasta säilyttää pallon muoto pyöreänä ja räpylät liukkaina.
Mitä tulee pesäpallotermiin 'laiton', luulen että se on sukua muiden erikoisten pesäpallotermien kuten 'kuolla', 'palaa', 'haavoittua' jne. kanssa. Pesäpallo kehitettiin tietääkseni palvelemaan esim. suojeluskuntalaisten urheiluharjoituksia, joten sanasto on lienee saanut vaikutteita sieltä käsin!

Hyvä RouvaJackSparrow! Toivottavasti olet kääntynyt puoleeni ajoissa, sillä on tehokkaita ja tilapäisesti käytettynä täysin haitattomia keinoja menstruaation siirtoon. Itse olen tällaiseen keinoon turvautunut vain kerran, nimittäin häitteni vuoksi. Hyvä ystäväni juuri viime keväänä pelasti etelänmatkansa siirtämällä tuota kiusallista kuukausittaista naistenvaivaa lääkityksellä. Siispä huomenna kipin kapin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, niin homma hoituu! Jos nyt kuitenkin on niin ikävästi, että lomanne alkaa heti tuossa tuokiossa, etkä ehdi saada hormonaalista apua, täytyy turvautua toisiin menetelmiin. On mahdollista, että selviydyt saunomisesta kuukupin tai tamponin avulla. Kuukuppi lienee parempi vaihtoehto, joskaan en sellaista ole itse vielä kokeillut. Voit tehdä myös niin, että saunatilojen WC:ssä laitat tamponin paikalleen juuri ennen saunomista ja kieräytät poistolangan pienten häpyhuulten sisälle, niin se ei kiusallisesti vilku sieltä. Näin voit olla tyttäresi kanssa saunatiloissa naisten puolella. Altaalla voit sitten vaikkapa istuskella lastenaltaan reunalla lapsia vahtimassa, ja onhan altaalla sitten isäkin lasten kanssa. Oleellista sauna-asian kannalta toisaalta on se, millaiseen kylpylään menette. Itse olen ollut ammattiliiton tuetulla lomalla kahdesti eri kylpylässä, ja kummankin lomailijajoukko oli sellaista, että luulen heidän olleen ihan kunnon ihmisiä ilman kieroja taipumuksia. Jälkimmäisessä keskisuomalaisessa kylpylässä oli vain lapsiperheitä ja kuntoutettavia veteraaneja, ja iäkkäämpää väkeä sekä lapsiperheitä oli itäsuomalaisessakin kylpylässä. Ennakkoon ei tietenkään voi varmuudella tietää, millaista väkeä kohteessanne on. Luulen kyllä, että kieroutuneen katsantokannan omaavat tirkistelijät ovat kesäaikana ennemminkin rannoilla tähyilemässä isojen aurinkolasien takaa kuin kylpylän himmeissä höyrysaunoissa. Hyvää lomaa joka tapauksessa!

Ratkaistavia ongelmia odottaen URSULA kkpt
 
Hyvä Ursula,

Olipa hyvä että löysin sinut.
Kysyisin sinulta vielä varmistuksen siihen että kannattaako mennä nuorena ja kokemattomana naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa?
Entäpä kannattaako mennä pinenentämään häpyhuulet siksi että ensimmäinen sukupuolikumppani on sitä ehdottanut?
Odotan innolla vastauksiasi, sillä teen niiden perusteella elämäni ehkä tärkeimmät ratkaisut.

T. Mari
 
Hyvä Mari! Olen erittäin vaikuttunut siitä, että käännyt puoleeni näinkin tärkeässä asiassa. Meillä ihmisillä on erilaisia käsityksiä avioliitosta ja sen merkityksestä. Itse olen aina suhtautunut avioliittoon sangen vakavasti ja kunnioittavasti ajatellen, että avioliitto solmitaan siinä tarkoituksessa, että sen toivotaan kestävän "kunnes kuolema erottaa". Tämä ihanne ei aina kuitenkaan toteudu hyvistäkään aikeista huolimatta. Kuitenkin pidän ensiarvoisen tärkeänä sitä, että avioliittoa ei tule solmia ajatellen, että voihan sitten erota, jos ei tunnu kivalta. Se, että kyselet kannanottoani avioaikeisiisi ulkomaalaisen kumppanin kanssa kertoo, että tunnet epävarmuutta asiasta. Kerrot vielä, että olet nuori ja kokematon. Nämä seikat saavat minut antamaan ohjeen, että käytä pitkää harkinta-aikaa, varsinkin jos kumppanisi tulee kovin erilaisesta kulttuurista kuin mitä omamme on. Näillä tiedoilla on vaikea sanoa, onko kumppanisi kansallisuudella jotain merkitystä ratkaisusi kannalta. Merkitystä on myös sillä, aiotteko asettua asumaan Suomeen vai jonnekin muualle. Kaiken kaikkiaan on hyvä oppia tuntemaan kumppani sellaisena, kuin hän arkioloissa on, sillä lyhyet tapaamiset saattavat olla ikään kuin kokoaikaista juhlaa, jolloin merkittävä osa toisen olemuksesta jää tuntemattomaksi. Jos minun olisi tehtävä puolestasi valinta näillä tiedoilla tässä ja nyt, sanoisin, että älä avioidu. Koska aikaa kuitenkin on enemmän, käytä harkintaan niin pitkään kuin tarvitset ja tutustu kumppaniisi perusteellisesti. Jos kumppani kiirehtii päätöstäsi kovin aktiivisesti, heräävät epäilykseni hänen todellisista tarkoitusperistään! Mikäli haluat lisäohjeita, kerro enemmän yksityiskohtia esim. seurustelunne luonteesta, tapaamisestanne, tulevaisuudensuunnitelmista jne. ja varsinkin siitä, millainen kumppanisi kulttuuri on.

Toinen kysymyksesi koski häpyhuulten pienentämistä. Asiasta tämän tarkemmin tietämättä minun on hyvin vaikea vastata. Miksi ensimmäinen kumppanisi suositteli pienennystä? Syy ei tunnu kovin merkittävältä, jos ajatus ei ole lähtenyt sinusta. Tiedän kyllä, että häpyhuulia joudutaan joskus leikkaamaan lääketieteellisistä syistä esimerkiksi koska niihin tulee hankaumia; tällaisesta et kuitenkaan maininnut. Kosmeettisista syistä tehtävää leikkausta en kannata. En tiedä, kuinka sinun ja ensimmäisen kumppanisi suhteen kävi, mutta täytyy sanoa, että jos suhde on jotenkin kiinni siitä, millaiset häpyhuulet naisella on, tulee suhteen edetessä varmasti yhä uusia vaatimuksia, joihin naisen täytyy suostua. Hyvin erikoiselta kuulostaa tuollainen toive poikaystävältä! Onko nykyisellä aviomiesehdokkaallasi ollut jotain huomautettavaa ulkoisissa sukupuolielimissäsi, mikäli hän on niihin tutustunut? Toivon sinun pohtivan ratkaisujasi kummankin asian suhteen hyvin harkiten, sillä päätöksilläsi on hyvin kauaskantoiset seuraukset.

Mikäli vielä haluat asiasta näkemyksiäni, käänny rohkeasti puoleeni!

Terveisin URSULA, kkpt

 
Olen tässä miettinyt, että jos Ursulan oikea minä paljastuisi, niin kävisikö niin että palstaterapeutin terapointi loppuisi siihen :/ ? Ja sitä olen myös miettinyt, että Ursulan roolissa olet erittäin ymmärtäväinen, ystävällinen ja toisia kunnioittava, vaikka kyselisi miten tyhmiä (viittaus allekirjoittaneeseen), niin oletko kirjautuneena mustana nikkinä ilkeilemässä toisten asioille ja provoilemassa älyttömiä aloituksia :whistle: ? Et tietenkään voi vastata toisen persoonasi puolesta, mutta tällaisia tuli vaan mieleen :ashamed: ..
 
Hyvä RouvaJackSparrow! En tiedä, mitä tapahtuisi, jos musta nikkini paljastuisi. Luultavasti ei mitään, eli kukaan ei viitsisi minulle enää kysymyksiä lähetellä. Musta nikkini ei ainakaan ole juurikaan ketään kiinnostanut. En minä ole ilkeä mustalla nikilläkään, sillä minä olen kiltti ihminen luonteeltani. Joskus oikein sydäntä vihloo, kun ilkeitä ja hyökkääviä kommentteja luen palstalta. Tämän ketjun ylläpitämisen yhtenä keskeisenä motiivina onkin se, että tiedonvälityksen ohella saan levittää hyvää mieltä lukijoille! Saanko muuten udella sinulta, hyvä RJS, minkä kokoinen oli tyttäresi kuusivuotistarkastuksessa, ja kuinka rokotus sujui?

Rattoisaa ja rauhallista juhannusta! Olen kyllä vielä ennen juhannustakin tavattavissa, mikäli ongelmia ilmenee! Terveisin URSULA kkpt
 
No hyvä juttu että olet "oikeastikin" ystävällinen etkä kiero provoilija :D . Itse asiassa seuraan tällä palstalla pitkälti vain kkpt:n neuvoja, varsinkin jos kaipaan mielennostattajaa =) .
Esikoiselleni sain neuvola-ajan vasta kolmen viikon päähän, samalla on kuopuksen 1,5-vuotistarkastus ja jos aika riittää, minun 30-vuotistarkastus :eek: :D .
Palatakseni kylpylä- ja kuukautiskysymykseeni, ilokseni huomasin että menkat alkoivat tänään ja lomalle lähtö on ensi tiistaina, jolloin toivottavasti olen jo uintikunnossa B) .

Pari kysymystä vielä.

6-vuotiaani kysymys:
Miksi mandariinin sisällä on siemeniä? (Eli siis nimenomaan sisällä eikä ulkona.)

Sitten tällainen kysymys, että miten saisin 3-vuotiaani lopettamaan rupien repimisen? Mäkärät ovat purreet tytön korvanlehteä tosi pahasti, puremakohdat vuotavat verta, ja kun rupi muodostuu, se revitään ja taas verta tulee. Olen putsannut korvaa Septidinillä koska se alkaa jo tulehtua, kammottavaa!

Hyvää juhannusta Ursulalle, Yrjänälle ja koko "penheelle", kuten 3-vuotiaani sanoisi :D .
RJS aka Minna-H<br><br>
 
Hyvä Ursula!

Olemme huomenissa lähdössä sinne kylpylälomalle, joten ennen viikon nettipimentoa pari kysymystä.

Mieheni veli tyttökavereineen on menossa naimisiin kuukauden päästä. He ovat olleet yhdessä jo kymmenisen vuotta, joten kaikkea sälää on hankittu. Lahjaksi emme aio hankkia Marimekkoa tai Iittalaa, vaan koska tämä pari on maininnut haluavansa vauvan sitten kun papin aamen on sanottu, ajattelimme miehen kanssa hankkia häälahjaksi eräänlaisen "vauvan survival kitin", eräänlaisen miniäitiyspakkauksen. Mitähän tällaiseen kannattaisi hankkia? Vauvalle, äidille ja isälle sopivaa tavaraa pitäisi hommata, mutta kuitenkin niin että budjetti ei kohoaisi pilviin. Osaisiko kkpt auttaa?

Sitten seuraavanlaista olen miettinyt.
Vauvakuume nostaa taas päätään hitaasti mutta varmasti. Nyt olen kuitenkin vaivannut itseäni ja murehtinut jo valmiiksi, että miten voin saada taas helposti ihanan, terveen vauvan, ilman keskenmenoja tai vauvan kuolemisia :ashamed: ? Voikohan keskenmenojen todennäköisyys periytyä? Minulla on vain yksi veli, mutta äitini on ollut 8 kertaa raskaana, eli keskenmenoja on tullut kuusi :eek: :( . Voiko minulla olla onni edelleen mukana, vai joko onneni on käytetty kun olen saanut kolme tervettä lasta helppojen raskauksien kera :whistle: ?
 
Hyvää juhannuksenjälkeistä aikaa kaikille palstalaisille! URSULA on viettänyt Yrjänän ja lasten sekä sukulaisten kanssa mukavan juhannuksen. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan!

Hyvä RouvaJackSparrow! 1) Voit valistaa lastasi siementen suhteen kertomalla, että siemenet ovat hedelmän sisällä siksi, että joku eläin syö herkullisen hedelmän ja sen sisällä olevat siemenet kulkeutuvat eläimen mukana uusille kasvupaikoille. Siemenet ovat kovia eivätkä sula eläimen suolistossa! Jos siemenet on tarkoitettu leviämään esim. tuulen mukana, ne ovat tarjolla tuulen kuljetettaviksi sellaisenaan ihan paljaina! 2) Rupien repiminen on joistakin yksilöistä niin houkuttelevaa, että tapaa on sangen vaikea kitkeä pois. Kannattaisi ehkä yrittää sellaista konstia, että selität lapselle verellä olevan ruven paikan tarvitsevan välttämättä desinfiointia tai muuten korva voi tulehtua pahasti. Desifiointi kannattaa tehdä sitten esim. vetyperoksidilla, joka hieman kirpaisee. Kerrot sitten, että desifiointia ei tarvita, jos rupi saa rauhassa suojata rikkoontunutta ihoa. 3) Häälahjaideasi on sinänsä hyvä ja persoonallinen, mutta silti hieman epäröin sen toteuttamista. Eihän ole itsestään selvää, että pari saa lapsen, vaikka kovasti toivookin. Tällainen ajatus tuli mieleeni tietenkin siksi, että itselläni on kokemusta raskautumisen vaikeudesta. Sinun täytyy nyt vain itsesi arvioida, toteutatko ajatuksen vai et. Selviytymispaketti sinänsä on todella hyvä idea. Voihan sen tehdä ihan vain avioelämässä selviytymistä varten hauskoine ohjeineen. Jos sellainen kiinnostaa voin kyllä kertoa esimerkkejä tavaroista ja niihin liitettävistä ohjeista. Tällainen juttu toteutettiin kerran yhdelle eläkkeelle siirtyneelle pomollemme! Sellaista pakettia varten olisi hyvä tietää hieman henkilöiden mielenkiinnon kohteista ja harrastuksista, asuinmuodosta jne.
Tällaisen hauskan ja hyödyllisen paketin voi kehitellä hyvinkin pienellä budjetilla! 4) Raskauksistahan ei koskaan tiedä, mutta olen sitä mieltä, että taipumus keskenmenoihin olisi jo ilmennyt, jos sellaista suuremmassa määrin olisi. Äitisi kohdalla on kyse saattanut olla esim. istukan verisuonitukoksista, joita tuolloin ei ole vielä huomattu tutkia ja hoitaa verenohennuslääkkeillä. Mitään periytyvää taipumusta en usko siis sinulla olevan, kun jo kolme raskautta peräkkäin on onnistunut! Älä turhaan pelkää etukäteen, vaan anna elämälle mahdollisuus, kun kerran siltä tuntuu, että lapsi olisi tervetullut. Kokemuksesta tiedän, että vaikka joskus tapahtuu vaikeita ja surullisia asioita, joista ei uskoisi selviänsä, elämä kuitenkin kantaa eteenpäin ja voimia löytyy ihmeellisesti! Hyvää lomaa perheellesi! Toivottavasti tavataan taas palstalla loman jälkeen!

Terveisin URSULA kkpt
 
Heipparallaa pitkästä aikaa!

Mua kyllä vähän uteliaiisuus vaivaa ja olisi kivaa tietää Ursulan "Musta-minä"... ;-P

Mutta on mulla kysyttävääkin.
Miehelläni ja minulla tulee tässä piakkoin 5v. kihlapäivämme ja tapana on ollut jotenkin tilaisuutta juhlistaa. Rahat ovat tällä erää niin tiukilla, että rahaa vaativia menoja ei voi suunnitella... Olisiko Ursulalla luovia vinkkejä miten yllättää mieheni merkkipäivänämme, se oli häneltä kuitenkiin rohkea askel pyytää isältäni ( :eek: ) kättäni... Muutenkin parisuhde ollut kriisissä joten jotain piristystä kaipaisi.

Toinen kysyymys, mistä johtuu etten kykene jättämään lastani 1,5v. hoitoon (?) Appivanhemmilleni ja kälylleni kyllä, mutta kummatkaan eivät ole valtameren tällä puolella. Pelkään että joko lapseni ei pärjää hoitajan kanssa tai hoitaja ei pärjää lapseni kanssa. Tms. sekavaa... Mitä tehtävissä?!!
 
Rakas ursula.

Haluaisin tietää, miksi ihmeessä miehet päästävät suustaan kaikkea hölmöä, eivätkä tajua sanoneensa jotain mikä pahoittaa vaimo-paran mielen. Eivätkä nämä oikeastaan tajua sanoneensa mitään hölmöä edes sen jälkeen, jos asiasta mainitset joko tippa linssissä tai ilman.
Hetkittäin todella masentavaa, kun ei tuo ukko tajua päästelleensä suustaan aikamoisia sammakoita.

Kuinka miestä voisi yrittää sivistää edes sen verran, ettei hänelle kävisi näitä kömmähdyksiä ainakaan ihan niin usein?
 
minua on pitkään mietityttänyt sellainen,etä miksiköhän miehet veden ja saippuan sijaan käyttävät käsien pesuun käsipyyhettä(mieluiten valkoista)-näin ainakin jäljistä päätellen?
Edelleen, miksi lausahdus: "vie mennessäs tuo tulessas" on miespuolisille käsittämätön lauseenparsi?
 
Heleää heinäkuuta Ursulalle :hug: !

Kylpyläloma takana ja hauskaa oli! Nyt sitä jaksaa taas leikata ruohoa, pestä pyykkiä ja kuunnella lasten kiukuttelua :D :

Lisäselvitystä siihen häälahjaideaan. Tämä tuleva aviopari pitää koirista yli kaiken. Sulho kalastaa ja morsmaikku neuloo. Kuuntelevat musiikkia ja katsovat elokuvia. Asuvat vielä kerrostalossa. Sulho sairaanhoitaja ja morsian kemian ekspertti. Olisiko näistä taustatiedoista apua lahjan kehittelyssä ;) ?

Kylpylässä ollessamme keskimmäinen lapsemme puhui tyypilliseen tapaansa kovaa ja heti asiaan puuttui vanha pappa, "ei saa huutaa", pappa komensi. Miksi näin? Ei kai enää ole vallalla käsitys, että lapset saavat näkyä, kunhan pysyvät hiljaa? 3-vuotiaamme tuli itkien ja sanoi että joku pappi (pappi, ei siis pappa) tuli huutamaan hänelle :'( ...

Tällaista olen myös miettinyt (mietin usein eri asoita :) ), että ainakin meillä kun esikoinen syntyi, mummot ja ukit olivat ihan tohkeissaan vauvasta, hoitivat innolla ja ottivat yökylään kerran kuussa 9kk:n iästä lähtien. "Pitäähän sitä vanhempien levätä, on se niin rankkaa tuo vauvan hoitaminen." Nyt kun lapsia on kolme, jo muutaman tunnin hoitaminen on melkoisen ruinauksen takana, yökyläilyn pyytäminen kerran vuodessa tehdään suunnilleen kirjallisena kolmin kappalein. "Kun olette lapsenne tehneet, ne myös hoidatte. Olisitte ajatelleet ennen kuin aloitte noin lisääntymään, turha marista väsymystä." Vähän kärjistetysti sanottu, mutta ajatus on tuo.

yst.terv.RJS<br><br>
 
Voisinpa taas kysyä Ursulalta kysymyksen, kun esikoisen kanssa tässä päivänä muutamana mietittiin, että miksi jotkut paikat ovat kaupunkeja ja toiset ovat kuntia? Mitkä ovat ne kriteerit, että paikkakunta voi olla kaupunki?
 

Yhteistyössä