Toggle sidebar

Ei toivottu raskaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Toivoton"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Ei ole kokemusta tilanteestasi, mutta hyvä kun mietit realistisesti onko sinunkaan elämässä tilaa lapselle. Kuten edellä on käynyt ilmi, niin jokaisen ei tarvitse noudattaa tiettyä äiti/perheidylliä, mutta arki lähtee kuitenkin muodostumaan vauvan tarpeista.

Itselläni on kokemusta lievästi sairaasta lapsesta (syntyi täysiaikaisena), jonka kanssa olin ensin useamman viikon sairaalassa. Tämän jälkeen emme päässeet liikkumaan kotoa pariin kuukauteen kun käytössä oli mm. lisähappi. Tilanne parani kuitekin lapsen kasvaessa eikä suurempia terveysongelmia onneksi enää ole, mutta en olisi selvinnyt henkisesti tai fyysisesti tuosta ajasta, jos emme olisi molemmat mieheni kanssa olleet hoitamassa lasta. Mieheni jäi mm. töistä pois kelan erityishoitorahan avulla kotiin hoitamaan lasta, joten kaiken kaikkiaan hän oli kotona kahdeksan viikkoa.
 
Tukiverkostoa ei oikeastaan ole muuta kuin miehen äiti, joka on itse työelämässä itsekin. Oma lähisukuni asuu muutaman sadan kilometrin päässä...Teen vuorotöitä, joten mahdollisen lapsen syntymän jälkeen joutuisin todennäköisesti vaihtamaan työpaikkaa, muuten mies ei pääse harrastuksiinsa, sillä teen pääsääntöisesti iltavuoroa. Lisäksi työssäni on merkittävä väkivaltariski, joten en tiedä voisinko tehdä työtä koko raskauden ajan. Harrastukseni on myös raskauden edetessä pidemmälle kiellettyjen listalle, ja taloudellisista syistä harrastuksen jatkaminen tässä mittakaavassa olisi lapsen kanssa mahdotonta...vaikeeta on :(
 
Jos elämäntilanne on tuollainen, niin en ymmärrä mitkä sitten puoltaisivat sitä lapsen hankintaa. Ja ovatko ne syyt osittain jossittelua JOS mies osallistuisi, JOS saisin kaiken luopumatta mistään jne. Ja katkeroituisitko luopumisesta joko miehelle tai lapselle ajan myötä vai et, olisiko se sen arvoista. Ja olisiko lapsiasia tullut esille ollenkaan missään vaiheessa jos et nyt olisi tullut raskaaksi? Jos et ilman vahinkoa olisi voinut kuvitellakaan hankkivasi lapsen, niin miten tuon käyminen asiaa muuttaa, muuten kuin että nyt mahdollisuus siihen on konkreettisempi?

Niin ja omaani lisäisin vielä, että meille seksielämä on niin tärkeä asia, että lapsen kanssa tulisimme hulluksi. Olisi aivan sietämätöntä elää sellaisessa puutteessa, missä vanhemmat joutuvat elämään. Ja ne jotka sanovat, että onnistuuhan se kun mukulat nukkuu, on hoidossa tai toisessa huoneessa, niin eivät harrasta sellaista seksiä jonka koen edes harrastamisen arvoisena. Hei hei seksileluille seuraavaksi 18 vuotta ainakin, ei spontaaniutta, ei äänen pitoa tai mitään erityistä tai ajan kanssa suoritettua ilman murheita häirityksi tulemisesta.

Kerro ihmeessä mihin valintaan päädyit ja lopputulemasta huolimatta onnea matkaan! :)
 
Niin kuin aikaisemmin sanoin, en ole ollut ehdoton kumpaankaan suuntaan. Joskus olen ajatellut että lapsi tulee jos on tullakseen. Nyt asia ei kuitenkaan ole lainkaan niin yksiselitteinen... Järjellä ajateltuna oikea vaihtoehto on keskeytys, kaikki olosuhteet huomioon ottaen. Silti ajatus omasta lapsesta luopumisesta satuttaa, ja joudun tekemään itseni kanssa suuren työn että asiasta selviydyn .
 
ajattele elämää eteenpäin, kumpaa ratkaisua tulisit todennäköisemmin katumaan?.. nyt se lapsi olisi tullakseen.. kuten sanoit ajatelleesi. harrastuksia voi jatkaa myöhemminkin, työelämä muokkaantuu aina jollain tavalla. ne ovat aineellisia asioita, mutta uusi elämä on ainutlaatuista. tunteiden merkitystä ei pidä vähätellä. mutta jos katkeroidut lapselle näiden asioiden "muuttumisesta", niin ei sekään ole oikein. sanoisin kyllä, että anna sydämesi tehdä ratkaisu, älä järjen!
 
Vaikea tilanne. Mulla ei ois tossa tilanteessa mutään mietittävää koska tiedän että en kykenisi aborttiin. Lapsiluku on täynnä mutta pitäisin lapsen jos kävisi vahinko.

En oikein osaa neuvoa kun olen itse aina halunnut lapsia ja kärsin kroonisesta vauvakuumesta vaikka en enempää lapsia haluakaan :D
 
[QUOTE="edf";30832090]ajattele elämää eteenpäin, kumpaa ratkaisua tulisit todennäköisemmin katumaan?.. nyt se lapsi olisi tullakseen.. kuten sanoit ajatelleesi. harrastuksia voi jatkaa myöhemminkin, työelämä muokkaantuu aina jollain tavalla. ne ovat aineellisia asioita, mutta uusi elämä on ainutlaatuista. tunteiden merkitystä ei pidä vähätellä. mutta jos katkeroidut lapselle näiden asioiden "muuttumisesta", niin ei sekään ole oikein. sanoisin kyllä, että anna sydämesi tehdä ratkaisu, älä järjen![/QUOTE]

Niin, miehen mielipiteellähän ei väliä olekaan ollenkaan, eikä se paina vaakakupissa.. Ehkä-jossitteluhan on hyvä syy pilata toisen elämä mahdollisesti. Jos siltä tuntuu, lapsia voi kyllä tehdä myöhemmin jonkun toisen lapsia haluavan kanssa kun kerran tietää mitä haluaa.
 
Siis voi helevettiläinen! Kaks aikuista ihmistä ja niin pirun itsekkäitä että tappaisivat lapsen oman itsekkään halun takia! Tuollaiset mukavuusabortit tulisi kriminalisoida ja vankilaan mokomat murhaajat! Ja sukupuolielimet veks sillä kyllä aikuisten jo pitäs tajuta että seksissä on aina mahdollisuus tulla raskaaksi ehkäisyistä huolimatta ja abortti ei ole mikään vitun jälkiehkäisy tai vaihtoehto sillä perusteella että "kun me nyt ei haluta, musta ei ole äidiksi ym. sontaa". Teidän kaltaisia paskaisia ei olis koskaan pitänyt tälle maapallolle synnyttää, ootte häpeäksi koko ihmiskunnalle :(
 
JOS sä ap menet aborttiin niin pyydä se kohdunpoisto samalla koska et tee mitään sillä eikä tartte toiste murhata ketään tai laittaa muita ihmisiä murhaamaan kun oot niin saamarin itsekäs luuseri!
 
Aborttihan ON murha ja voi voi jos joitakin tämä kurja totuus sitten peräti "loukkaa".
Jos alottaja kuitenkin miettii että entä jos myöhemmin ei tule tilaisuutta enää saada lasta (kuten paljon mahdollista vaikka kaikki sujuis näennäisesti kuinka "hyvin") niin eikö sillon kuitenkin luultavasti halua lapsia myöhemmin? Miksei ois parempi katsoa kuin katua? Eiköhän lapsen tappamista kaduta "hieman" useemminn kun sen elämää?! Miehenkö mieliks lapsi pitäis tappaa? Jos mies lähtee niin menkööt, luultavasti eri ois kuitenkin tullu jossain vaiheessa jostain muista syistä. Uusia miehiä tulee taatusti, mutta lapsi voi elää vain tämän kerran, eikä tappamista voi perua.
Sitä samaa itsekkyyttä jolla mukavuusabortitkin tehdään, on sekin ettei lasta "voi" antaa muille, vaan mieluummin tappaa sen!
Ja paskapuheita on ne, jotka täällä väittää että elämä jatkui ihan "normaalina ja suorastaan loistavasti" niinkun ei mitään lapsen tappamisen jälkeen. Ei kovinkaan uskottavaa. Tai ehkä sitten jos on jonkinsortin paatunu psykopaatti...toisten, jopa viattomien lasten tappamiset ei niitä hetkautakaan.
 
Miehen takia en aborttiin päätyisi jollei hänkään ole sanonut että haluaa ehdottomasti abortin. Olet lähellä 30 joten kauheen pitkään ei mene kun down kertoimet kasvavat, vielä olet hyvässä iässä. Ehkä tämä oli kohtalo?
 
Mielestäni jos ihminen ei lasta halua niin mielummin abortti kuin huono elämä, tappaa kamapäissään jonkun sivullisenkin. Etenkin aikaisempi kirjoittaja jolla oli myös mielenterveys ongelmia. Ratkaisu oli minusta juuri oikea. Tässä ajatellaan välillä isoakin kuviota eikä vain että saako syntyä vai ei.

Olen nuorissa nähnyt niin paljon rikkinäisyyttä vain koska vanhemmilla on ollut ties mitä ongelmia ja lapsuus on ollut rankka. Niitä ei millään parin vuoden terapioillakaan saa pyyhittyä pois.

Juttele siis ajatuksistasi miehen kanssa. Hän todennäköisesti on kallellaan jompaankumpaan kumpaan suuntaan. Se että menetät kaiken nyt lapsen takia katkeroittaa. Tai se että mies salaa toivookin lasta niin painaa mielestäni kupissa paljon.

Minä pitäisin lapsen vaikka yksin ja pärjäisin sekä nauttisin varmasti. Ihmiset ei vain ole samanlaisia. Ja kyllä muut kansoittaa maan, joten siitäkään ei tarvitse kantaa huolta.
 
Ja sehän ei abortoitaessa ole vielä varsinaisesti lapsi eikä edes vauva vaan alkio/sikiö eli et todellakaan ole lapsentappaja vaikka siihen päätyisitkin:) Näitä vauhkoajia vaan aina joukkoon mahtuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jll:
Ja sehän ei abortoitaessa ole vielä varsinaisesti lapsi eikä edes vauva vaan alkio/sikiö eli et todellakaan ole lapsentappaja vaikka siihen päätyisitkin:) Näitä vauhkoajia vaan aina joukkoon mahtuu.
Click to expand...

Naurettavaa valheellista vähättelysontaa niiltä syyllisyyttä potevilta vauhkoajilta joilla on yleensä tekojensa takia se huutava omatunto lepyteltävänä.. Mitä muuten luulet SYNTYMÄTTÖMIEN lasten olevan, jollei juurikin alkioita/sikiöitä? Lapsi on täysin tunnistettavasti ihmisen näkönen hämmästyttävän varhasessa vaiheessa, ja ihminenhän /lapsi se ON ihan alusta (hedelmöityksestä) lähtien.
 
[QUOTE="aito ammattivalittaja";30833203]Tyhmin neuvo ikinä kuten adoptioon antoneuvot yleensäkkin.[/QUOTE]

Mitäs tyhmää tossa nyt muka on?
Sun "paras" neuvos on varmaan "poistaa turha solumöykky" tms. pro-murderien propagandasontaa.
 
[QUOTE="aito ammattivalittaja";30833235]Kyllä abortti on paras vaihtoehto. Mä olen antanut lapseni adoptioon ja mistään asiasta ei niin pahaa juttua ole kaikille osapuolille tullut kuin siitä. Olisinpa tehnyt silloin abortin.[/QUOTE]

Toivot siis että lapses ois kuollu.. vaikka tuskin haittaa sun omanapasta elämääs yhtään mitenkään. Kenen kannalta väkivaltanen tappaminen on "parasta", oliko uhrilta kysytty jotain? Haluaiskohan se lapses olla nyt mieluummin haudassa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja sairasta:
Toivot siis että lapses ois kuollu.. vaikka tuskin haittaa sun omanapasta elämääs yhtään mitenkään. Kenen kannalta väkivaltanen tappaminen on "parasta", oliko uhrilta kysytty jotain? Haluaiskohan se lapses olla nyt mieluummin haudassa?
Click to expand...

Mä haluaisin unohtaa koko lapsen ja adoptiojutun yms. Hän on raiskauksesta syntynyt lapsi siis ei toivottu. Kaikki mm psykologit sanovat että elämässä pitää unohtaa ja mennä eteenpäin silti se ei koskaan onnistu koska aina he lähettävät mm joulukortteja tai ottavat muuten vaan yhteyttä.
 
Hei! Olen 20 vuotiaana törmännyt "yllätys" raskauteen (käyttämättä itse mitään ehkäisyä ja itse asiassa ollessa "vauva kuumeessa") ja mietin silloin mitä teen? Päätin pitää kaikesta huolimatta (nuoruuden uskoa ajatellen yksin), no luoja tai joku muu teki tehtävänsä ja se päättyi keskenmenoon. Se oli minulle iso asia (negatiivisessä mielessä). Sain sitten lapsen 22 vuotiaana onnellisena jne. Sittemmin olen huolehtinut siitä, että raskaus tulee jos niin päätän. Sen jälkeen olen useamman kerran miettinyt toisen tai kolmannekin lapsen hankkimista. Ja myös niin, että minä olisin halunnut, mutta pitkäaikainen aviomieheni ei ole halunnut. Olen kokenut siitä pahaa mieltä, mutta päätynyt näitten kaikkien vuosien jälkeen siihen että ei minun toiveella voi olla mitään sellaista painoarvoa että sen pitäisi ajaa mieheni toiveen edelle. Toiseksi, en myöskään halua synnyttää tähän maailmaan sellaista ihmistä, mikä ei olisi molempien toive. Tai, että olisin laskenut meidän vanhempien ikien jne.todennäköisyyden siihen että se on vammainen. Niin kaikesta ammatillisuudestani huolimatta, niin en tiedä miten hyväksyisin itselleni vammaisen lapsen.?
 
[QUOTE="aito ammattivalittaja";30833288]Mä haluaisin unohtaa koko lapsen ja adoptiojutun yms. Hän on raiskauksesta syntynyt lapsi siis ei toivottu. Kaikki mm psykologit sanovat että elämässä pitää unohtaa ja mennä eteenpäin silti se ei koskaan onnistu koska aina he lähettävät mm joulukortteja tai ottavat muuten vaan yhteyttä.[/QUOTE]

Minun poikani on adoptoitu ja mekin lähettelemme biologiselle vanhemmalle kortteja, jos hän edes sanoisi noin että tämä ihana lapsi olisi parempi kuolleena niin tekisi itselleen jotain. Häpeäisit tuollaista kirjoittelua ja ajattelua. Meitä rakastavia adoptioperheitä on paljon ja raastavaa se itsellekkin on kun lapsi kaihoaa jotain olematonta.

Ja tämä taisi olla toisen toisenlainen ketju missä hän pyytää neuvoa.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa