Ei toivottu raskaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Toivoton"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="aito ammattivalittaja";30833288]Mä haluaisin unohtaa koko lapsen ja adoptiojutun yms. Hän on raiskauksesta syntynyt lapsi siis ei toivottu. Kaikki mm psykologit sanovat että elämässä pitää unohtaa ja mennä eteenpäin silti se ei koskaan onnistu koska aina he lähettävät mm joulukortteja tai ottavat muuten vaan yhteyttä.[/QUOTE]

En todellakaan usko, että yksikään ammattimainen psykologi tai psykiatri sanoo että tällainen asia pitää vain unohtaa ja jatkaa eteenpäin..
 
Aloittaja, kirjoitit alussa, että tänään 18.5. sinun on tehtävä tämä vaikea päätös. Toivottavasti olet valmis tekemään sinulle (ja miehellesi) oikean päätöksen.

Minulla ei ole ollut vastaavaa tilannetta kuin sinulla, mutta jotain samoja piirteitä ja sävyjä minun ja mieheni "lapsenteon valinnalla" on ollut aikoinaan.

Minulla ei ole koskaan ollut ns. Vauvakuumetta, enkä ole liiemmin pitänyt toisten lapsista. En siis heitä ole inhonnutkaan, mutta suhtautumiseni on ollut heihin aikalailla neutraalia. Halusimme mieheni kanssa molemmat nauttia vain keskenämme elämästä, matkustella, harrastaa, olla "vapaita". Kuitenkin meillä molemmilla oli ajatuksissa, että ehkä joskus olisi kiva saada lapsia. Ajattelimme niinkin naurettavasti elämää pidemmälle, että eläkeläismummona ja vaarina voisi harmittaa, jos ei olisi lapsia ovella silloin tällöin kolkuttamassa. Aina vaan lapsentekoajatusta siirrettiin tulevaisuuteen, koska pidimme omaa elämäämme niin hyvänä ja riittävänä emmekä olisi halunneet luopua mistään lapsen vuoksi.

Olin 30 vuotta, kun vaan päätimme, että jos joskus lapsen haluamme, niin nyt on se aika. Eteenpäin sitä ei voi lykätä pitkään ihan vain iän vuoksi. Saimme lapsen ennen kuin täytin 31. Meille lapsi siis suotiin tosi nopeasti. Vaikka olemme joutuneet luopumaan paljosta "maallisesta", harrastuksista, osin elintasosta. Hetkeäkään en ole katunut. Meillä on nykyään kaksi lasta ja itse asiassa kolmatta odotan. En olisi ikinä uskonut, mutta en vois tänä päivänä kuvitellakaan eläväni ilman lapsia. Lapset ovat kaikkeni. Toki pitää olla ns. Omaakin elämää, ei elämää voi elää pelkästään lasten kautta. Sitä vaan ei voi käsittää, ennen kuin se oma lapsi siinä on.

Toivon, että päädyt mihin tahansa ratkaisuun, se on sinulle oikea ja olet siihen tyytyväinen vuosienkin kuluttua. Kaikkea hyvää sinulle vaikean ratkaisun eteen ja jatkoon.
 
Nro 50 miksi kiusaat biovanhempia? entäpä jos hän hommaa uuden perheen,haluatko kiusallaisi tuhota sen. Ja kyllä on sanottu että mene eteenpäin ja unohda asia ja niin todella teen.
 
Ajattelin sen verran osallistua keskusteluun, että ajattelin kertoa, että lapsi/lapset eivät estä matkustelua laisinkaan. Me olemme jatkaneet matkustelua täsmälleen samaan malliin kun ennen lapsia eli lapsemme ovat päässeet kokemaan ja näkemään todella paljon. Kaikissa kaupungeissa on leikkipuistoja kuten Suomessakin, ilmasto vaan ihanteellisempi. Lapsemme ovat todella nauttineet joka matkasta. Tokihan matkailu ei ole mitään altaalla löhöämistä, mutta toki sellaistakin voi tehdä, jos haluaa puolisonsa kanssa vuorotella löhöilyssä niin että toinen on sillä välin lasten kanssa esimerkiksi lastenaltaassa pulikoimassa.
 
[QUOTE="aito ammattivalittaja";30833409]Nro 50 miksi kiusaat biovanhempia? entäpä jos hän hommaa uuden perheen,haluatko kiusallaisi tuhota sen. Ja kyllä on sanottu että mene eteenpäin ja unohda asia ja niin todella teen.[/QUOTE]

En minä heitä kiusaa, itsehän näin halusivat että tiedämme heidät ja aluksi halusikin tavata ns tuttavaperheenä. Heillä on oma perhe. Siinä tapauksessa suljettu adoptio ja lapsi saa selvittää kun 18 ja se selväksi synnäriltä niin ei tule kellekään yhteyden ottoja. Ja kun lapseni jo tietää niin miksi yhtäkkiä välit katkaistaisiin, ihan kaistapäistä jälkikäteen muuttaa mitään. Minun lapseni ja myös hänen toiveensa.
 
[QUOTE="Marke";30833344]Sittemmin olen huolehtinut siitä, että raskaus tulee jos niin päätän.[/QUOTE]

Kerrotko vaikka ihan tuolla lapsettomuus-palstalla miten tämä on päätettävissä, kiitos!
 
Mulle tehtiin abortti 9kk sitten. Se ei edes meinannut onnistua vaan jouduin kaavintaan, kahdesti. Asia ei niinkään vaivannut ja tein reissun ja olen nauttinut elämästä. Nyt kun laskettu aika olisi ollut käsillä olen joutunut hirveän vauvakuumeen valtaan. En niinkään sure jo menetettyä "lasta" mutta suren sitä etten ole äiti. Mies haluaisi lapsia "ehkä joskus sitten, ei vielä" jo monta vuotta. Olemme molemmat 30+ ja ikä alkaa olla jo sitä että pitäisi päättää kumpaan suuntaan mennään. Nyt ehkäisy on miehen vastuulla ja päivä kerrallaan mennään, mutta olen laskenut milloin on ovulaatio ja "halunnut vähän enemmän " silloin. Sekavat tunteet, tavallaan haluaisin raskaaksi mutta tavallaan en, kuka tai mistä sen tietäisi milloin on oikea aika vai tuleeko sitä?
 
Olisi kiinnostanut kuulla, miten tässä kävi.

Mahdollisille muille vastaavassa tilanteessa oleville suosittelen aborttia. Raskauden keskeytys aiheuttaa kaikista vaihtoehdoista kaikkein vähiten kärsimystä. Kun lasta ei vielä ole, kukaan ei kärsi, eikä ole ketään, joka jäisi paitsi elämästä. Siitä, ettei koskaan synny, ei toisin sanoen koidu mitään haittaa.

Elämäntapavalintana lapsettomuus on myös erinomainen. Lapsettomilla pariskunnilla menee melkein kaikilla mittaeilla paremmin kuin lapsiperheillä. Kun muiden lasten kanssa saa viettää aikaa sen verran kuin jaksaa, kyseessä on todellakin rusinat pullasta -tilanne.
 
Olisi kiinnostanut kuulla, miten tässä kävi.

Mahdollisille muille vastaavassa tilanteessa oleville suosittelen aborttia. Raskauden keskeytys aiheuttaa kaikista vaihtoehdoista kaikkein vähiten kärsimystä. Kun lasta ei vielä ole, kukaan ei kärsi, eikä ole ketään, joka jäisi paitsi elämästä. Siitä, ettei koskaan synny, ei toisin sanoen koidu mitään haittaa.

Elämäntapavalintana lapsettomuus on myös erinomainen. Lapsettomilla pariskunnilla menee melkein kaikilla mittaeilla paremmin kuin lapsiperheillä. Kun muiden lasten kanssa saa viettää aikaa sen verran kuin jaksaa, kyseessä on todellakin rusinat pullasta -tilanne.

Sulla on logiikka poskellaan heti alkuunsa: abortoidessa sikiöön sattuu ihan sairaan paljon; hänet murhataan.

Ja sitä taakkaa nainen kantaa sisällään loppuelämän.

Eli ei todellakaan mikään helpoin vaihtoehto. Kenenkään en soisi tuollaista kokevan, en naisen enkä syntymättömän lapsen.

Odottaville äideille ja pienten lasten äideille on monenmoista tukea tarjolla. Vastaavassa tilanteessa olevat naiset, tehkää rohkea päätös ja valitkaa elämä!
 
Toisin kuin mahdollinen uskontosi ehkä väittää, alle 12-viikkoinen sikiö ei varmasti ole oma persoonansa, joten sitä ei voi murhata. Pakastebroilerilla on ollut monta kertaa rikkaampi sisäinen maailma kuin tällaisella solumöykyllä koskaan. Mutta älä toki anna tosiasioiden häiritä sentimentaalisuuttasi ja oikeudentuntoasi.

Aborttia harkitsevien kannattaisi lukea pelottelupropagandan vastapainoksi ainakin tämä:https://aborttitieto.wordpress.com/kokemuksia_abortista/
 
Sulla on logiikka poskellaan heti alkuunsa: abortoidessa sikiöön sattuu ihan sairaan paljon; hänet murhataan.

Ja sitä taakkaa nainen kantaa sisällään loppuelämän.

Eli ei todellakaan mikään helpoin vaihtoehto. Kenenkään en soisi tuollaista kokevan, en naisen enkä syntymättömän lapsen.

Odottaville äideille ja pienten lasten äideille on monenmoista tukea tarjolla. Vastaavassa tilanteessa olevat naiset, tehkää rohkea päätös ja valitkaa elämä!

Tähän haluan vielä sanoa, että Jumalan rakkaus ja armo on meidän ymmärrystä ylempi.

Hän antaa anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden syntinsä tunnustavalle ja katuvalle.

Eli anteeksianto on mahdollinen abortin tehneille. Ja ymmärtääkseni pieni on Taivaassa.
 
Toisin kuin mahdollinen uskontosi ehkä väittää, alle 12-viikkoinen sikiö ei varmasti ole oma persoonansa, joten sitä ei voi murhata. Pakastebroilerilla on ollut monta kertaa rikkaampi sisäinen maailma kuin tällaisella solumöykyllä koskaan. Mutta älä toki anna tosiasioiden häiritä sentimentaalisuuttasi ja oikeudentuntoasi.

Aborttia harkitsevien kannattaisi lukea pelottelupropagandan vastapainoksi ainakin tämä:https://aborttitieto.wordpress.com/kokemuksia_abortista/

Kyllä uskoni on taustalla ja taustalla on se mitä minun pieneen mieleeni on opetuksista jäänyt.

Kuulostaa ihmistä halventavalta tuo sun vertauksesi broilereihin.

En tiedä, miksi suhtaudut noin kovasydämisesti syntymättömiin lapsiin. Mutta, vaikka suhtaudut, niin tarvitseeko silti toisia ihmisiä kannustaa tekemään aborttia.
 
Tähän haluan vielä sanoa, että Jumalan rakkaus ja armo on meidän ymmärrystä ylempi.

Hän antaa anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden syntinsä tunnustavalle ja katuvalle.

Eli anteeksianto on mahdollinen abortin tehneille. Ja ymmärtääkseni pieni on Taivaassa.

Pääseekö kaikki nekin "pienet" taivaaseen, jotka ovat hedelmöittyneet, mutta raukat eivät vain ole onnistunut kiinnittymään kohtuun? Onko äiti murhannut nämäkin, kun ei ole onnistunut kasvattamaan kohtuunsa tarpeeksi paksua limakalvoa?
 
Kyllä uskoni on taustalla ja taustalla on se mitä minun pieneen mieleeni on opetuksista jäänyt.

Kuulostaa ihmistä halventavalta tuo sun vertauksesi broilereihin.

En tiedä, miksi suhtaudut noin kovasydämisesti syntymättömiin lapsiin. Mutta, vaikka suhtaudut, niin tarvitseeko silti toisia ihmisiä kannustaa tekemään aborttia.
Abortti on yksi vaihtoehto. Lasta ei ole pakko haluta.
 
Mulla on tytär, joka on 5-vuotias. Pidän lapsista vaikka ne ovatkin rasittavia.

En ole koskaan ollu äiti lapsi ryhmissä, en kovinkaan monesti ole hiekkalaatikon reunalla tyttäreni kanssa istunu. Me tehdään kävelyreissuja metsässä ja ihmetellään, mitä luonnosta löytyy. Mua ei ole juurikaan kiinnostanu tutustua muihin äiti ihmisiin, mulle riittää ne kaverit, jotka on ollu mun elämässä monta vuotta ja ovat nyt myös itse äitejä. Samalla, kun käyn kavereilla niin mun ja mun kavereitten lapset leikkii yhessä.

Leikin tosi harvoin, en jotenkin osaa ilmeisesti heittäytyä, mutta vastaavasti nautin, kun tyttäreni pyytää lukemaan kirjoja :).

Pelleily ja vitsailu mulla kyllä sujuu ja siihen osaan oikeen heittäytyä ja tyttärelläni onkin mieletön huumorintaju ikäisekseen.

Mulle tytär on todella rakas, vaikka raskaus aikana olin varma, että oon aivan paska äiti. Synnytyksen jälkeen oli hieman sitä, että olin varma, että kaikki mitä teen niin teen väärin ja oon huono äiti ja mun lapseni traumatisoituu musta. Mutta, eipä tuo ole juurikaan tramatisoitunu mistään ja on täynnä elämän iloa ja on muutenkin ilonen, villi ja aurinkoinen tapaus :LOL:. Kaikesta huolimatta, meillä lapsiluku jää silti yhteen. En halua enempää, koska mun mielestä synnytys oli järkyttävä ja tyttären vauva ajasta 2 ekaa kuukautta oli kammottavia. Tytär itki pääpunasena ja raajat jäykkänä kaiken hereillä olo aikansa, yöllä kun heräs syömään niin ei nukahtanukka enää ja vaan huusi suoraa kurkkua monta tuntia ja siihen ei auttanu mikään. Olin todella väsyny ja itkunen sillon ja miehen kanssa riideltiin enemmän kuin koskaan. Juostiin lääkäristä lääkäriin ja samalla valvottiin yöllä ja käytiin vaunulenkeillä, ajeltiin autolla jne. että saatiin tyttö rauhottumaan etes vähän. Lopulta selvis, että tytöllä oli maito allergia, josta en ollu koskaan aijemmin kuullukkaan. Tuon kammottavan 2kk jälkeen elämä asettu ja kaikki muuttu aivan toisenlaiseks ja sillon todella vasta nautin siitä, että olin äiti :).

Kukaan ei voi sanoa sun puolesta, mitä teet. Sun pitää ite harkita tarkkaan päätöstä. Elämäntilanteet on kaikilla erilaiset ja jokainen ihminen haluaa eriasioita.
 

Yhteistyössä