Ei tämä ole merkkaa mahd. alkavaa rintatulehdusta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tokan vauvelin äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tokan vauvelin äiti

Vieras
Nukuin yön jälleen kerran vauvan kanssa ja minulla oli ainoastaan rintaliivit päällä koko yön. ( Tavallisesti käytän myös t-paitaa, mutta nyt oli tilanne, että t-paitaa en voinut käyttää. Imetysliivit olivat pesussa ja siksi jouduin käyttämään tavallisia liivejä, ei niiden kanssa pysty siis t-paitaa pitämään )

Aamuyöstä vain heräsin todella hikiseen olotilaan, aivan kuin olisi ollut kuumetta ja lisäksi oli kamala janontunne + lievänä oksettavaa olotilaa.

Noh hetki sitten tulin vauvan kanssa olkkariin, enää ei ole hikistä olotilaa, nyt lähinnä palelee. Toki olen nyt imetysliivit laittanut jälleen päälle + t-paidan + fleecetakin. Hieman on vieläkin huono olotila. Yhden lasin mehuvettä join, janon tunne helpotti.

Rinnoissa ei sen sijaan mitään patteja tunnu. Vasenta rintaa olen antanut vauvalle pitkin yötä ja nyt aamusta annoin myös oikeaa. Tosin hieman aristavan tuntuiset ovat molemmat rinnat, mutta koen, että tämä kuitenkin kuuluu asiaan. Kun pieni taas imee pitkin päivää molemmissa rinnoista, niin sitten tunne luultavasti helpottaa.
 
vieras, no ei tunnu olotila esim; flunssaiselta eikä kurkkukaan ole kipeä eikä ole yskääkään. Eikä tämä toisaalta tunnu siltäkään, että mahatauti olisi iskemässä.

Voi tämä myös johtua ehkä pelkästä väsymyksestäkin. Vauveli oli vieressäni koko yön ( välillä 1:00 - 7:30 ) ja en koe saavani kovin hyvin unta hänen kanssaan. Mutta vauveli taas ei osaa nukkua omassa sängyssään. Vaikka kuinka olisin hänet imettänyt täyteen, niin kun sänkyyn lasken, alkaa surkea parku. Pakko on sitten pieni ottaa viereen.
 

Yhteistyössä