Ei se köyhä lapsuus kasvata.

Kaikki kasvattaa. Mihin suuntaan, on eriasia...

Omassa lapsuudessa oli köyhää. Ekat uudet vaatteet sain kun ostin 15v itse töissä ansaitulla rahalla. Ruokaa oli aina, mutta esim.lihaa ja hedelmiä tai jogurttia/maitoa vain harvoin. Mitään limpparia tai karkkia ei ollut (paitsi ne mitä varastettiin).Leluja meillä oli kun saatiin joltain naiselta sen lasten vanhoja. En kärsinyt lapsena asiasta. Vasta teininä hävetti. Ei mua koskaan kiusattu tai mitään, päinvastoin olin suosittu "rankkojen" kotiolojen takia ja osa tytöistä jopa keksi itsekkin itselleen vaikeat kotiolot jotta oisivat olleet cooleja.. Oli todella pop olla vähän köyhä, hakattu ja surkea... Rikkaat pennut oli nössöjä ja kermaperseitä ja muutenkin kieli opettajan perseen nuolennasta ruskeana..

Nyt aikuisena tietysti toivon että omista lapsista tulis kilttejä kermaperseitä ja teen kaikkeni että rahaa ois moiseen. Siis harrastuksiin jne. jotka pitää pois R-kioskin edestä notkumasta..

 

Kaikki kasvattaa. Mihin suuntaan, on eriasia...

..

Näinpä. Olen tässä monta kertaa yrittänyt osallistua keskusteluun, mutta en oikein saa tuota "parempaa" kirjoitettua.

Mikä ketäkin sitten kasvattaa ja mihin suuntaan...

 

[QUOTE="nainen";29191113]Miksi se oli kärsimystä? Kyllä se lapsen onnellisuus syntyy mielestäni muista asioita kuin materiasta. Tärkeintä on tietenkin, että saa elämälle tärkeät perustoiminnot eli lämmintä ruokaa ja kodin.

Mutta kumpi lapsi on mielestäni onnellisempi:
-se, jonka äiti tekee uraa ja on poissa vähintään 8h työpäivä + 1h työmatka kumpaankin suuntaa (+kaupassa käynnit, harrastukset, kokkaus yms)?
-se, jonka äiti on vaikka kotiäiti tai työtön yms, rahaa ei ole kauheena, mutta on aina läsnä?



Väitän yhä, että Suomessa voi olla onnellinen, oli sitä rahaa tai ei.[/QUOTE]

Pienellä paikkakunnalla sitä kaikki tiesi kuka oli köyhän lapsi ja joutui todellakin silmätikuksi,lisäksi kun vaatteet oli kirppikseltä jossa ei siihen aikaan hyvää tavaraa ollut,sukset,luistimet yms vanhoja malleja niin kyllä se kärsimystä oli. En nähnyt mitään hienoa että äitini oli kotiäiti koska kenenkään muun äiti luokallani ei ollut kotiäitinä vaan kaikki olivat työelämässä kyllä siitäkin nälvittiin eli ei se läsnäolo kaikkeen riitä paljon enemmin olisin ottanut työssäkäyvän äidin.

 

Omille lapsilleni haluan kyllä niitäkin tunteita että saa jotain aivan turhaa, tuosta vaan, ilman ponnisteluja, ja tuntea sellaistakin kevyesti ansaittua iloa. Ja ei väliä, kesti se sitten tunnin tai viikon.

Koen siis, että tuollainenkin on kasvattavaa. Saa tuntea ettei kaikkea pidä ansaita, ja iloa on lupa tuntea turhuuksistakin.

Ettei elämä ole vain tällaista: hetken keeeeeeeestää elämää ja sekin synkkää ja ikävää...

 

Ei kasvata, ei ainakaan hyvään suuntaan. Köyhäkin lapsuus voi olla ihan hyvä, mutta mitään keskiverto- tai varakkaan elämää parempaa siinä ei ole.

 

Kyllä ne on olleet ihan muut ongelmat kuin köyhyys jotka on varjostaneet mun elämääni.

Toki köyhyydellä on lieveilmiönsä, mutta pelkkä RAHAN VÄHYYS ei ole ollut hirveä asia mulle. En tajua sitäkään, miksei muka pettymys voisi olla kasvattava kokemus? Tässä ketjussa moni tuntuu olevan vain katkera. Itse suhtaudun kokemiini pettymyksiin niin, että ne ovat tehneet musta empaattisemman, ymmärtävämmän ja hyväksyvämän.

Minusta on vähättelyä latistaa vain "pettymykseksi" esim. sen että aina erottuu joukosta negatiivisesti (kun on huonommissa vaatteissa tai huonoilla välineillä), sen ettei pysty osallistumaan koulun retkiin, sen että ei saa harrastaa mitään, sen että joutuu pelkäämään koulun myyjäisiä kun tietää että ei pysty sinne tuomaan mitään myytävää...

Kyllä kyse on paljon suuremmasta ja lapseen enemmän vaikuttavasti asiasta kuin "pettymyksistä". Se on sitä kun tuntee olevansa vähempiarvoinen ja huonompi kuin muut, päivästä toiseen. Kun joutuu ala-asteella miettimään sitä että ei voi ottaa valinnaisaineeksi käsitöitä kun sinne pitää ostaa itse osa materiaalista. Kun ilmoitus koulun liikuntapäivästä tuo kyyneleet silmiin kun saa taas kerran istua yksin pulkkamäessä muiden lasketellessa. Sinä et ilmeisesti ole samaa kokenut jos et pysty samaistumaan siihen miltä tuollaiset asiat lapsesta tuntuvat kun ne jatkuvat koko lapsuuden.

 

[QUOTE="viola";29191154]Ei kasvata, ei ainakaan hyvään suuntaan. Köyhäkin lapsuus voi olla ihan hyvä, mutta mitään keskiverto- tai varakkaan elämää parempaa siinä ei ole.[/QUOTE]

Mua itseäni pelottaa nämä keskiverto- ja varakkaan perheen lapsien lapsuus, kun vanhemmat tekee usein pitkiä työpäiviä, ja nykyään kaikilla pitää olla tajuttomasti harrastuksia yms nauttia elämästä, niin monesti lapsille ei ole yhtään aikaa. Monille se ura ja työ on tärkeämpää kuin yhdessä vietetty aika.

Vauvat laitetaan jo päiväkotiin 1v vanhana, kun ei ole varaa enää olla kotona, kun ylisuuret lainat painaa päälle.

 

Minusta on vaarallista, jos köyhyydeksi luokitellaan se, ettei lapselle hommata ensiasuntoa, ajokorttia, ekaa autoa yms. kaikkea valmiiksi.

Kun samalla joku ottaa pikavipin, että saa lapselle antibiootit korvatulehdukseen.

Realiteeteista paljon puhutaan, moni tuntuu tietävän vain oman pienen piirinsä todellisuuden.

 

Ei se köyhä lapsuus itsessään kasvata mutta onhan se sellainen kokemus, mistä ammentaa elämänotetta pitkässä juoksussa.

Kummasti sitä oppii arvostamaan elämää eri tavalla. Asioita, tavaroita, tilanteita, ihmisiä. Seisomaan pystyssä päin, näkemään ihmisen kaiken muun takaa. Arvottamaan ja arvostamaan elämäänsä muutoin kuin rahan kautta.

Huomaamaan elämän rikkauden. En minä ainakaan voi valittaa .

 

Ei kuulu lapsen miettiä voiko koulussa osallistua johonkin, koska ei ole rahaa. Ne koulut toiminnnat eivät kuitenkaan yleensä ole kovin kalliita. Olen todella ylpeä siitä, että vaikka emme olekaan rikkaita niin lapsi ei ole joutunut opettelemaan tuollaiseen.

 

Lähimenneisyydessä kuuntelin julkisella paikalla kahden nuoren (arviolta 14-16 tyttöjä) keskustelua ihmissuhteista. Tytöt arvostelivat kovalla kädellä jotakin kaveria, joka oli ilmaissut olevansa hieman kateellinen näille kahdelle heidän käytettävissä olevista rahoistaan, hienoista vaatteistaan ja harrastuksistaan. Tyttöjen mielestä arvostelu oli kohtuutonta, ja he olivat omasta mielestään hankkineet itse rahansa kotitöillä.

Heräsi lähinnä ajatus, että nämä kaksi olivat eläneet niin erilaisen lapsuuden, että heidän oli vaikea samaistua kaveriinsa, jolla oli ilmeisesti vähemmnä käytettävissä olevia rahoja ja/tai vanhempien resursseja yleensäkin. Toisaalta tämä kaveri ei voinut ymmärtää näiden supermuodikkaasti pukeutuneiden, pinnallisilta vaikuttavien tyttöjen näkökulmaa.

Kaikki tosiaankin kasvattaa, mutta erilainen kasvuympäristö tuo erilaisen kokemusmaailman ja siten voi aiheuttaa törmäyskurssin erilaisten ihmisten kesken.

Elämä kasvattaa, ja jos pääsee turvallisissa oloissa riittävin resurssein kasvamaan ihmisenä ja tarkastelemaan maailmaa monenlaisista näkökulmista, niin on mahdollista oppia ymmärtämään myös muunlaisista oloista tulleita kanssaihmisiä.

Yleensä kapeanäköisyys johtuu siitä, ettei ole ollut syystä tai toisesta mahdollisuutta nähdä erilaisuutta muuten kuin uhkakuvana. Se katkeroittaa, katkeruus väsyttää ja vähäiset voimavarat estävät näkemästä ja oppimasta. Ikävä noidankehä on valmis.

Joskus (henkinen) köyhyys voi johtaa tuohon. Ei se silti sitä tarkoita, että runsas taloudellinen tuki lapsuudessa olisi avain tasapainoisuuteen, parhaaseen mahdolliseen henkiseen kasvuun ja kehitykseen tai oikeastaan lähtökohtaisesti mihinkään muuhunkaan.

Astrolaben viestissä kuvattiin mielestäni hyvin sitä, miten eri tavalla asiat voi järjestää elämässään, eikä se silti vaikuta onnellisuuden määrään, jos resursseja ylipäänsä on riittävästi. Itselläni tuo herätti ajatuksen, että taitamaton rahankäyttö helposti varsinkin nykyään aiheuttaa köyhyyttä ihmisille, joiden tulotaso on oikeastaan ihan hyvä.

Opiskelijabudjetilla kauan eläneenä tuhannen euron kuukausitulot tuntuvat luksukselta, bussikortti on parasta mitä minulle on tapahtunut liikkumisvapauden suhteen koskaan ja kirpputorilta käteen osuneet kelvolliset arkivaatteet ilahduttavat. Nyt jää rahaa säästöönkin, vaikka vaatekaappi huusikin uudistusta (joka ei johtunut muuttuneesta sesongista vaan yleisestä kulumisesta ja työvaatetarpeesta.)

 

Ei se köyhä lapsuus itsessään kasvata mutta onhan se sellainen kokemus, mistä ammentaa elämänotetta pitkässä juoksussa.

Kummasti sitä oppii arvostamaan elämää eri tavalla. Asioita, tavaroita, tilanteita, ihmisiä. Seisomaan pystyssä päin, näkemään ihmisen kaiken muun takaa. Arvottamaan ja arvostamaan elämäänsä muutoin kuin rahan kautta.

Huomaamaan elämän rikkauden. En minä ainakaan voi valittaa .

Ja jos nämä ovat köyhän lapsuuden tulosta niin sehän tarkoittaa sitä, että me hyvätuloisissa perheissä kasvaneet emme osaa arvostaa elämää tai ihmisiä, välitämme vain rahasta emmekä huomaa elämän rikkautta. Kai te nyt kaikki sitten varmistatte, että myös lapsenne saavat köyhä lapsuuden?

Ei se ihan näin taida mennä. Vanhemmat ja lapsen luonne ne ovat niitä asioita, jotka eniten määräävät sen minkälainen aikuinen lapsesta kasvaa.

 

Tunnen useampia köyhän lapsuuden eläneitä ja heidän vanhempiaan ja olen huomannut, että köyhyydestä voidaan tosiaan ajatella aivan päinvastaisilla tavoilla. Katkerat vanhemmat kasvattavat katkeria lapsia, olivatpa rikkaita tai köyhiä. Tyytymättömät vanhemmat kasvattavat tyytymättömiä lapsia olivatpa rikkaita tai köyhiä. Tyytyväiset vanhemmat kasvattavat tyytyväisiä lapsia olivatpa rikkaita tai köyhiä. Tämä näyttää olevan pääsääntö.
Jos ihminen on päässyt ahneudesta, saattaa hän olla tyytyväinen mitä köyhimmissä olosuhteissa. Ahneelle taas ei riitä mikään.
Itse en ajattele, että köyhyys kasvattaisi ketään. Mielestäni köyhyys on joillekin välttämättömyys ja harvemmassa ovat ne, jotka tietoisesti köyhyyden valitsevat.

 

Tunnen useampia köyhän lapsuuden eläneitä ja heidän vanhempiaan ja olen huomannut, että köyhyydestä voidaan tosiaan ajatella aivan päinvastaisilla tavoilla. Katkerat vanhemmat kasvattavat katkeria lapsia, olivatpa rikkaita tai köyhiä. Tyytymättömät vanhemmat kasvattavat tyytymättömiä lapsia olivatpa rikkaita tai köyhiä. Tyytyväiset vanhemmat kasvattavat tyytyväisiä lapsia olivatpa rikkaita tai köyhiä. Tämä näyttää olevan pääsääntö.
Jos ihminen on päässyt ahneudesta, saattaa hän olla tyytyväinen mitä köyhimmissä olosuhteissa. Ahneelle taas ei riitä mikään.
Itse en ajattele, että köyhyys kasvattaisi ketään. Mielestäni köyhyys on joillekin välttämättömyys ja harvemmassa ovat ne, jotka tietoisesti köyhyyden valitsevat.

Kaavaani on pakko lisätä se lisähuomio, että kyllä se rahantulo yleensä kasvattaa riskiä tulla ahneeksi tai pysyä ahneeksi, että kyllä rikkailla lähtökohtaisesti on vaikeampaa.

 

Klisee tai ei; "Rahalla ei voi ostaa rakkautta"

Olen köyhempi kuin koskaan (alle tt-tukirajan), mutta onnellisempi kuin ikinä nykyisen mieheni kanssa.
Hän on aiheuttanut minulle 'suuren taloudellisen tappion' ja velat, mutten vaihtaisi tätä kaikkea mihinkään.. ....

 

[QUOTE="aloittaja";29191136]Pienellä paikkakunnalla sitä kaikki tiesi kuka oli köyhän lapsi ja joutui todellakin silmätikuksi,lisäksi kun vaatteet oli kirppikseltä jossa ei siihen aikaan hyvää tavaraa ollut,sukset,luistimet yms vanhoja malleja niin kyllä se kärsimystä oli. En nähnyt mitään hienoa että äitini oli kotiäiti koska kenenkään muun äiti luokallani ei ollut kotiäitinä vaan kaikki olivat työelämässä kyllä siitäkin nälvittiin eli ei se läsnäolo kaikkeen riitä paljon enemmin olisin ottanut työssäkäyvän äidin.[/QUOTE]

Jollain toisella luonteella varustettu ihminen ei olisi kokenut olevansa silmätikkuna, olisi pitänyt siitä että äiti oli aina kotona ja saatavilla, ja ehkä ymmärtäisi jälkeen päin miksi elämä oli mitä oli.

 

Klisee tai ei; "Rahalla ei voi ostaa rakkautta"

Mutta ei se rahattomuus myöskään tuo rakkautta. Jos perheessä on lapsella muuten huonot oltavat ja sen LISÄKSI köyhyyttä, niin totta hemmetissa olot ovat huonommat kuin vastaavan perheen lapsella joka ei kaiken lisäksi joudu kärsimään köyhyydestä. Köyhyyttä ei mitenkään voi nähdä parantavana tekijänä mihinkään tilanteeseen, vaan se joko ei juuri vaikuta (jos on fiksut vanhemmat jotka eivät kaada rahaongelmia lapsen kannettavaksi) tai sitten se voi vaikuttaa todella paljon, negatiivisesti.

 

[QUOTE="vieras";29191231]Ei kuulu lapsen miettiä voiko koulussa osallistua johonkin, koska ei ole rahaa. Ne koulut toiminnnat eivät kuitenkaan yleensä ole kovin kalliita. Olen todella ylpeä siitä, että vaikka emme olekaan rikkaita niin lapsi ei ole joutunut opettelemaan tuollaiseen.[/QUOTE]

Meille ilmoitettu, että lapsen leirikoulu nyt nelosella maksaa 400 euroa. En tiedä onko kaikilla varaa tuollaiseen, luokka vasta muodostettu, joten eivät ole voineet varoja hankkia luokan kassaan.

 

Klisee tai ei; "Rahalla ei voi ostaa rakkautta"

Olen köyhempi kuin koskaan (alle tt-tukirajan), mutta onnellisempi kuin ikinä nykyisen mieheni kanssa.
Hän on aiheuttanut minulle 'suuren taloudellisen tappion' ja velat, mutten vaihtaisi tätä kaikkea mihinkään.. ....

Rahalla ei voi ostaa rakkautta, mutta se voi kyllä tehdä elämästä huomattavasti helpompaa ja mukavampaa.

 

Meille ilmoitettu, että lapsen leirikoulu nyt nelosella maksaa 400 euroa. En tiedä onko kaikilla varaa tuollaiseen, luokka vasta muodostettu, joten eivät ole voineet varoja hankkia luokan kassaan.

Onkos teillä rahaa siihen? ettehän tekään rikkaita ole.

 

[QUOTE="viola";29191154]Ei kasvata, ei ainakaan hyvään suuntaan. Köyhäkin lapsuus voi olla ihan hyvä, mutta mitään keskiverto- tai varakkaan elämää parempaa siinä ei ole.[/QUOTE]
Monesti köyhän lapsuuden kokeneet ovat hyvin itsekkäitä ja materialistisia. Jos aikuisina pääsevät kiipeämään korkeammalle oksalle, ovat usein hyvinkin jyrkkiä ja empatiakyvyttömiä niitä kohtaan, jotka eivät ole kyenneet samanlaiseen elintason nostoon. He käyttävät kuitenkin köyhää ja kurjaa lapsuuttaan perusteluna omalle käyttäytymiselleen aina, kun mitään todellista syytä jollekin asialle ei ole. Köyhä ja kurja lapsuus on valttikortti, jolla he voivat tukkia suun niiltä, jotka mussuttavat jotain vastaan.

 

Mielestäni tämä keskustelu on aika turha, vaikka hyviä pointteja onkin tullut esille.

Köyhyys kyllä voi kasvattaa henkisesti, mutta tätä ei tapahdu kaikkien kohdalla. Toiset eivät löydä ulospääsyä ja päätyvät elämään yhtä kurjaa elämää loppuun asti, mutta kyllä osa saa ammennettua todella paljon hyvää omaan elämäänsä siitä kurjuudesta. Varsinkin jos mukana on vielä vanhempien alkoholismia, masennusta ja/tai väkivaltaa, niin kyllä se vaan voi kasvattaa (tai tuhota).

Olen itse lähtöisin perheestä, jossa oli köyhyyttä, masennusta, väkivaltaa ja alkoholismia ja siitä on ollut aivan valtavasti hyötyä näin jälkikäteen ajatellen. Meillä siis oli oikeasti köyhää ja sen takia olin myös koulukiusattu. Onneksi minut huostaanotettiin, kun olin teini ja lastenkodissa sain oikean suunnan, mitä varmaankaan en olisi saanut ilman apua.

Ilman noita kokemuksia en olisi minä, joten kyllä voin sanoa köyhyyden auttaneen henkisessä kasvussa. Toiset kasvaa ja toiset katkeroituu.

 

[QUOTE="viola";29191154]Ei kasvata, ei ainakaan hyvään suuntaan. Köyhäkin lapsuus voi olla ihan hyvä, mutta mitään keskiverto- tai varakkaan elämää parempaa siinä ei ole.[/QUOTE]

Voi kasvattaa ihan hyväänkin suuntaan. Ei kaikista köyhän lapsuuden eläneistä tule narkkareita tai sossun asiakkaita.

Kyllä se köyhyydessä eläminen auttaa näkemään sen, mitä virheitä elämässä ei kannata tehdä ja miltä pitää omia lapsia suojella. Siksi olen absolutisti.

 

Voi kasvattaa ihan hyväänkin suuntaan. Ei kaikista köyhän lapsuuden eläneistä tule narkkareita tai sossun asiakkaita.

Kyllä se köyhyydessä eläminen auttaa näkemään sen, mitä virheitä elämässä ei kannata tehdä ja miltä pitää omia lapsia suojella. Siksi olen absolutisti.

Sä puhut nyt kyllä täysin eri asiasta. Tässä oli kyse vain rahallisesta köyhyydestä, vanhemmat voivat silti olla hyviä vanhempia ja vaikka absolutisteja.

 

Ei se köyhä lapsuus itsessään kasvata mutta onhan se sellainen kokemus, mistä ammentaa elämänotetta pitkässä juoksussa.

Kummasti sitä oppii arvostamaan elämää eri tavalla. Asioita, tavaroita, tilanteita, ihmisiä. Seisomaan pystyssä päin, näkemään ihmisen kaiken muun takaa. Arvottamaan ja arvostamaan elämäänsä muutoin kuin rahan kautta.

Huomaamaan elämän rikkauden. En minä ainakaan voi valittaa .

Kumman paljon olen kuitenkin törmännyt ihmisiin, joiden pään on köyhyys painanut alas. Hyvä, että sinä osaat kohdata köyhyyden pystyssäpäin.