:'( Ei löydy sanoja tälle tuskalle, on vain tyhjä syli ja tyhjät unelmat. Raastava tuska. Odotin ensinmäistä lastani. Kun tein testin, koko mailma muuttui. Niin onni täytti koko sydämeni. Kannoin pientä mahassani. Muistan sen hetken kuin eilisen päivän. Katsoin tikkua, ja siihen ilmestyi 2punaista viivaa. Soitin seuraavana päivänä neuvolaan, ihana neuvolan nainen lupasi jo seuraavalle päivälle neuvolan, kun oli tyhjää aikaa. Menin neuvolaan. Olin niin suunnattoman onnellinen. Neuvolasta lähtiessäni minulla oli pieni kassillinen ihania vauvakirjoja,oppaita syömiseen ja dvd. Muutamien päivien päästä kävin ostamassa raskausvitamiinit. Olo oli vellovan huono, ja oksentelinkin.. Ruoka ei kunnolla maistunut ja rinnat turposivat.. Olin äitini luona 2viikkoa sitten ja menin normaalisti vessaan. Katsoin paperia, siinä oli verta. Äitini miesystävä soitti ambulanssin. Menin makaamaan sohvalle. Tuntui sillä hetkellä että kuolin sisältä. :'( Ambulanssi tuli, ja koska verta ei tullut kuin aivan pikkuisen he eivät vieneet minua sairaalaan. Aloin rauhottua itsekkin, ja mietimme olisiko se sitä, kun kuukautisten olisi normaalisti pitänyt alkaa niinäpäivinä. Seuraavana päivänä tilasin heti aamulla sairaalaan ajan tutkimuksiin. Siellä tutkittiin kohdunsuu ja se oli kiinni. Ultraa ei ollut käytössä. Ja lääkärikin oli sitä mieltä että se voisi olla niukkaa vuotoa jollaista joskus tulee alkuraskaudesta. Uskoin. Olin niin onnellinen, että pienellä nupulla oli kaikki hyvin. Enkä olisi koskaan voinut uskoa että näin kävisi. Menin viikko sitten ensinmäiseen ultraan 13+3. Kynekologi katsoi vatsan päältä ensin ultralla. Totesi siinä ettei kaikki ole hyvin. Silloin vain silmäni katsoivat monitoria. Seuraavaksi lääkäri katsoi ultralla sisältä. Sikiötä ei löytynyt. Nousin ylös, puin päälleni. Olin aivan shokissa. En muista muutakuin, että lääkäri sanoi "olen pahoillani". Lähdin juoksemaan sairaalan rappusia ylös. :'( Itkin, itkin niin suurta itkua.. Niin suurta tuskaa.. Sain tietää että nuppu oli kuollut jo 8.lla viikolla. En voi vieläkään uskoa että tässä kävi näin. Enää en osaa itkeä. Välillä hieman. Lääkäri määräsi minullediapamia, joudun syömään diapamia välillä 50mg päivässä. Koska saan jonkinlaisia ahdistuskohtauksia. Pahimmillaan olen hakannut ovea ja itkenyt tuskaa ulos.. Minulla on niin kova ikävä nuppua. Kumpa saisin nupun takaisin kasvamaan kohtuuni, kumpa voisin tehdä jotain toisin.. Kumpa olisin ennemmin itse kuollut.. Aika parantaa. Toivottavasti viellä minutkin. :'(