Ei löydy sanoja.

:'( Ei löydy sanoja tälle tuskalle, on vain tyhjä syli ja tyhjät unelmat. Raastava tuska. Odotin ensinmäistä lastani. Kun tein testin, koko mailma muuttui. Niin onni täytti koko sydämeni. Kannoin pientä mahassani. Muistan sen hetken kuin eilisen päivän. Katsoin tikkua, ja siihen ilmestyi 2punaista viivaa. Soitin seuraavana päivänä neuvolaan, ihana neuvolan nainen lupasi jo seuraavalle päivälle neuvolan, kun oli tyhjää aikaa. Menin neuvolaan. Olin niin suunnattoman onnellinen. Neuvolasta lähtiessäni minulla oli pieni kassillinen ihania vauvakirjoja,oppaita syömiseen ja dvd. Muutamien päivien päästä kävin ostamassa raskausvitamiinit. Olo oli vellovan huono, ja oksentelinkin.. Ruoka ei kunnolla maistunut ja rinnat turposivat.. Olin äitini luona 2viikkoa sitten ja menin normaalisti vessaan. Katsoin paperia, siinä oli verta. Äitini miesystävä soitti ambulanssin. Menin makaamaan sohvalle. Tuntui sillä hetkellä että kuolin sisältä. :'( Ambulanssi tuli, ja koska verta ei tullut kuin aivan pikkuisen he eivät vieneet minua sairaalaan. Aloin rauhottua itsekkin, ja mietimme olisiko se sitä, kun kuukautisten olisi normaalisti pitänyt alkaa niinäpäivinä. Seuraavana päivänä tilasin heti aamulla sairaalaan ajan tutkimuksiin. Siellä tutkittiin kohdunsuu ja se oli kiinni. Ultraa ei ollut käytössä. Ja lääkärikin oli sitä mieltä että se voisi olla niukkaa vuotoa jollaista joskus tulee alkuraskaudesta. Uskoin. Olin niin onnellinen, että pienellä nupulla oli kaikki hyvin. Enkä olisi koskaan voinut uskoa että näin kävisi. Menin viikko sitten ensinmäiseen ultraan 13+3. Kynekologi katsoi vatsan päältä ensin ultralla. Totesi siinä ettei kaikki ole hyvin. Silloin vain silmäni katsoivat monitoria. Seuraavaksi lääkäri katsoi ultralla sisältä. Sikiötä ei löytynyt. Nousin ylös, puin päälleni. Olin aivan shokissa. En muista muutakuin, että lääkäri sanoi "olen pahoillani". Lähdin juoksemaan sairaalan rappusia ylös. :'( Itkin, itkin niin suurta itkua.. Niin suurta tuskaa.. Sain tietää että nuppu oli kuollut jo 8.lla viikolla. En voi vieläkään uskoa että tässä kävi näin. Enää en osaa itkeä. Välillä hieman. Lääkäri määräsi minullediapamia, joudun syömään diapamia välillä 50mg päivässä. Koska saan jonkinlaisia ahdistuskohtauksia. Pahimmillaan olen hakannut ovea ja itkenyt tuskaa ulos.. Minulla on niin kova ikävä nuppua. Kumpa saisin nupun takaisin kasvamaan kohtuuni, kumpa voisin tehdä jotain toisin.. Kumpa olisin ennemmin itse kuollut.. Aika parantaa. Toivottavasti viellä minutkin. :'(

 

Tuntuu että mailma kaatuu päälle, siskoni ihana 10kuinen poika tuli käymään ja oli niin ihana nähdä hänet heti ovella.. Olin ottamassa vaatteita pois hänen päältään jakyyneleet alkoivat valua.. Tulin istumaan veljeni huoneeseen, kun olen äitini luona vierailulla. Siskoni tuli lohduttamaan. Ja taas sain sen kohtauksen. Alkaa niin ahdistaa ja on niin ikävä pientä nuppua, kuinka jaksan selvitä.. :'( :'( :'( :'( Ei löydy sanoja. Auttakkaa joku? :'( :'( :'(

 

Voi, kuinka osaisin sinua auttaa??? Itseäni aon auttanut puhuminen ja sitä kautta surun työstäminen.

Itse koin ensimmäisen keskenmenoni kohta kaksi vuotta sitten ja vieläkin suru valtaa mieleni hetkittäin, suru on muuttanut muotoaan ajan kuluessa, aluksi on rankempaa.

Koeta vain muistaa, että vika ei ole sinussa, ei kenessäkään ja aina on huominen :hug:

 

:hug: En tiedä mikä auttaa...

Itsellä vastaavaa kokemusta keväältä 2004, rv12 ultrassa huomattiin sikiön menehtyneen jo joitain viikkoja aiemmin. Loppukesästä sitten raskaustesti näytti uudestaan plussaa ja seuraavana keväänä meille syntyi pieni poika. Reilua vuotta myöhemmin tämä sai vielä pikkusiskon kaverikseen.

Vaikkei se tämän hetken tuskaa varmaan helpotakaan, keskenmenot ovat kuitenkin surullisen yleisiä mutta niiden jälkeen seuraavat raskaudet voivat onneksi mennä hyvin loppuun asti.

Voimia sinulle ja toivottavasti tekin saatte pian oman pienokaisen!

 

Niin jaksan uskoa huomiseen kyllä. Oli pakko ottaa lääkettä. En meinannut pystyä edes kirjoittamaan ensin. Ei kukaan voi tietenkään auttaa, eikä sellaista voi keltään vaatia.. hain vain keskustelua.. Harmi että kaikki ei voi ymmärtää kun juttelin toisella sivulla, mutta ymmärrän myös että kaikki tuntee sen niin erilailla. Itse olen niin herkkä muutenkin.

 

:hug: vastasinkin sinulle jo tuonne toiselle puolelle!
kirjoittaminen on hyvää lääkettä.. onko sinulla ympärillä läheisiä kenelle voit puhua ja purkaa tunteitasi! Kerkesit käydä jo neuvolassa, ni mietin, että mitä jos ottaisit neuvolan th:n yhteyttä ja pyytäisit saada käydä keskustelemassa!
Jokainen päivä on lähempänä sitä päivää, kun elämä on helpompaa. Tuska ei unohtu eikä komemaansa tarvitse unohtaa, sen kans on vain opittava elämään!
Miten sinun mies jaksaa?

 

Kiitos. :'( Äsken taas sain jonkinlaisen kohtauksen.. Olin syömässä kun eräs ihminen "valitti" jostain kun on kyläilemässä äitini luona, ja sanoin sitten että älä viitsi.. Niin hän vastasi ettei ole syypää suruuni.. en tietenkään sellaista edes tarkoittanut.. Tuntuu että olen aivan kuollut sisältä.. Ei ole oikein enää tunteita.. Tai sitten olen masentunut.. Syön nytten jo masennus ja rauhottavaa lääkettä ja olen sairaalahoidossa.. En tiedä mikä tähän tuskaan enää auttaisi.. En haluaisi rauhottavilla viedä viimeisiäkin tunteita, mutta välillä on pakko kun meinaa tulla niin synkkiä ajatuksia! :'( :'( :'( Uskon että aika parantaa..Kenties.. En oikein osaa muuta ajatella edes.. Tunteeni on aivan sekaisin.. Välillä ahdistuksissani olen oveakin hakannut raivoitkun vallassa.. :ashamed: En tiedä.. http://www.youtube.com/watch?v=bNvrhwsVeIk

 

=)

 

jos sinusta tuntuu ettet jaksa taakan alla.. pyydä äitiä/siskoasi, että veisi sinut päivystykseen.. minä olen huolissani sinusta!! :hug:
Mukava että olet jaksanu hoitaa siskon poikaa, lapset ovat hyvä terapeutteja! Onko sinulla mitään harrastusta (musiikki, lenkkeily) minkä parissa voit purkaa aggressiotasi ulos?

 

Mulla on ollut kaksi keskenmenoo vuoden sisään, rv.13 ja 8. Alku tuntu siltä ettei mitenkään pääse ylitse, mutta ajan kanssa alkaa helpottamaan. Pääsee miettimään uutta raskautta ja tulevaisuutta. Voimia sulle ja kyllä se olo helpottaa. :hug:

 

:hug: :hug: :hug: Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa. Mulla oli kolmas keskenmeno (tai se yks ei ollut keskenmeno, kun oli kohdunulkoinen) viitisen viikkoa sitten. Ne on valitettavan yleisiä. Toivottavasti jaksat jo kohta suunnata katseesi tulevaan ja seuraavaan raskauteen :hug: :hug: :hug:

Tervetuloa vauvakuumepuolelle keskenmenon jälkeen kuumeilevien pinoon!

 

Olen pahoillani menetyksestäsi :hug: Itsellänikin on ollut kaksi keskenmenoa ja minua ainakin on niiden jälkeen hurjasti auttanut tuo Happihypynkin mainitsema pino keskenmenon jälkeen kuumeilevat, sitten kun olen ollut valmis uuteen yritykseen.
Siellä kun kaikki ovat kokeneet saman.

 

Voi, kyyneleet tulivat silmiini lukiessasi kirjoituksiasi. Ei kokemaasi voi ymmärtää sellainen ihminen joka sitä ei ole itse kokenut. Tuli mieleen elävästi oman enkelivauvan menetys huhtikuussa... Niinkuin muiden kirjoituksissa on neuvottu, puhu, kirjoita, jatka elämistä muisto enkelivauvasta sydämessäsi.. Elämä kuitenkin kantaa, vaikka se ei aina siltä tunnukkaan. Itse tulin uudelleen raskaaksi yhtien menkkojen jälkeen ja nyt olen rv 16. Sydän sykkyrällä sitä ollaan tätä pienokaista odotettu, kun keskenmeno takana ni ei uskalla luottaa täysillä että kaikki menee hyvin. Toivon sinulle paljon voimia elämääsi!

 

En osaa nykyään olla kuin kiukkuinen, muiden ihmisten kanssa kommunikointikin on alkanut olla vaikeaa.. Nytkin tulin moikkaamaan siskojani ja äitiäni mutta vetäydyin tänne kirjottelemaan. On niin sairaan vaikeaa olla. Yöllä ei saa kunnolla enää nukuttua juuri jajuuri lääkkeiden avulla. Mikään ei kiinnosta. Kaikki ärsyttää ja kiukuttaa. :/ :headwall: :headwall: :headwall: Olen jo hoidossa osastolla, mutta ei sielläkään oikeen voida auttaa.. Se että keskustelen ja syön lääkkeitä auttaa jonkin verran.. Olen yrittänyt kirjoittaa, käydä ulkona lenkillä, piirtää, maalata, puhua jne jne.. Mutta silti tämä pahaolo sisällä kalvaa.. Ainut joka auttaa on aika.. Toivottavasti pian, alkaa olla aika vaikeaa kestää.. :/ Ja ei todella ole ketään tarkoitus masentaa näillä puheilla, ja jotka olette päässeet yli nopeammin km.sta, niin olette onnekkaita. Tämä tuska ja paha olo alkaa olla liian raastavaa... :'(

 

yrittää uudestaan lasta, mutta tilanne on se että aviomieheni asuu niin kaukana, ettemme pysty eikä yrittämään. Ja joudun selkäleikkaukseen kenties tässä jossakin vaiheessa. Tiedän, että se että saisin pienen ihmeen kasvamaan masuuni auttaisi minua pääsemään tästä yli. Mutta, se ei ole edes mahdollista... :'( :|

 

Onneksi olkoon pienokaisesi johdosta, uskon ja toivon että kaikki menee hyvin :flower: :heart: