Onko kenelläkään sellaista tilannetta, ettei mies halua yhteisiä lapsia? Meillä molemmilla on kaksi lasta edellisestä liitosta, eikä mies enää enempää halua. Minäkään en periaatteessa halua, mutta haluaisin, että mies haluais... Siis tarkoitan, että tuntui todella pahalta kun mies tyrmäsi jyrkin sanon lasten hankkimisen kun siitä vaivihkaa kyselin. En minäkään halua niitä lapsia enempää, mutta kun mies sanoi, ettei hän missään nimessä halua enää lapsia, tuli sellainen tunne, ettei hän halua mun kanssa perustaa perhettä. Exänsä kanssa kyllä halusi lapsia, omakotitalon ja normaalin perhe-elämän, mutta mun kanssa ei mitään tuollaista. Me eletään kahden aikuisen elämää (lapset eivät asu meillä), eli matkustellaan jne., mikä on kyllä omalla tavallaan ihanaa. Mutta ollaanko me mikään perhe?
Entä onko mulla oikeus loukkaantua, kun mies ei halua mun kans lasta? Syy tähän ei oo kyllä minussa vaan miehen menneisyydessä: oli kuulemma niin helvetillistä perhe-elämää, ettei hän sellaista enää ikinä halua. No, mun kans vois olla ihan erilaista, mutta mies ei halua edes puhua asiasta.
Joskus tuntuu, etten ikinä yllä miehen exän tasolle, heillä kun on ne yhteiset lapset, jotka yhdistää heidät ikuisesti toisiinsa. Meillä ei ole mitään yhteistä... Siis samanlaista yhteyttä kuin miehellä ja exällä. Kyllä, olen hieman mustasukkainen siitä...
Ymmärsikö kukaan?
Entä onko mulla oikeus loukkaantua, kun mies ei halua mun kans lasta? Syy tähän ei oo kyllä minussa vaan miehen menneisyydessä: oli kuulemma niin helvetillistä perhe-elämää, ettei hän sellaista enää ikinä halua. No, mun kans vois olla ihan erilaista, mutta mies ei halua edes puhua asiasta.
Joskus tuntuu, etten ikinä yllä miehen exän tasolle, heillä kun on ne yhteiset lapset, jotka yhdistää heidät ikuisesti toisiinsa. Meillä ei ole mitään yhteistä... Siis samanlaista yhteyttä kuin miehellä ja exällä. Kyllä, olen hieman mustasukkainen siitä...
Ymmärsikö kukaan?