V
vierailija
Vieras
Miksi ihmisen odotetaan seurustelevan? Tai miksi heti pidetään outona jos ei ole koskaan seurustellut?
V
vierailija565
Vieras
V
vierailija
Vieras
Minusta se ei oo lainkaan outoo, jos ei oo koskaan seurustellu. Parempi se, että seurustelee sit kun löytyy hyvä kohdalle, kuin se että seurustelee kun muutkin. Itse en parisuhteeseen alkas tai ees painetta tuntis seurustelemattomuudesta, ellen olis nykyisen kumppanini kanssa. Nou panik, ei oo mitään outoo siinä, ettei oo koskaan seurustellu. Seurustele sit kun se oikee sattuu kohalle<3
Nimin. 10-Vuotta seurustellut
Nimin. 10-Vuotta seurustellut
V
vierailija
Vieras
Minusta se on nuorelle paha asia jos ei ole koskaan saanut seurustella. Ei tiedä kelpaako kellekään ja miksi en löydä ketään ja olenko huonompi kuin ne, joihin rakastutaan ja vieläpä sellaiset ihanat rakastuu, jonka itsekin haluaisi, mutta ei saa. En yhtään ymmärrä sellaista lässytystä, että ei haittaa, ettei ole seurustellut. Sehän tarkoittaa sitä, ettei ole rakastettava tai itsellä on jotain vaikeuksia, koska jos on rakastettava, mutta ei silti kykene seurustelemaan, niin ei sekään ihan terve merkki ole.
Mutta eihän sille mitään mahda, jos ei ketään hyvää löydä tai ei kelpaa, silloin on vain oltava joko yksin tai otettava kuka tahansa itsestä kiinnostunut ja toivottava, että oma taso ajan kanssa paranee ja saa sitten joskus itseään oikeasti kiinnostavankin tyypin kainaloonsa.
Itse seurustelin vasta 25-vuotiaana ja se oli ihan hirveää, koska kaikki ihanat vaiheet oli elämässä jo ohitettu hyljeksittynä ja varmuus siitä, etten viehätä ketään seksuaalisesti oli syntynyt. Vihasin ensimmäistä poikaystävääni enkä turhaan, koska hän oli aivan minun tasoni alapuolella, säälittävä runkkari, sittemmin istunut jopa vankilassa. Muitakaan saamiani miehiä en ole rakastanut. Mutta halusin näyttää muille, etten ole aivan niin hylkiö, kuin mille vaikutti.
Vasta 42-vuotiaana rakastuin, mutta luuseri-idioottiin, jolle ei kelpaa kukaan kun ei se "pysty" tai "kykene" olemaan naisten kanssa.
Mutta eihän sille mitään mahda, jos ei ketään hyvää löydä tai ei kelpaa, silloin on vain oltava joko yksin tai otettava kuka tahansa itsestä kiinnostunut ja toivottava, että oma taso ajan kanssa paranee ja saa sitten joskus itseään oikeasti kiinnostavankin tyypin kainaloonsa.
Itse seurustelin vasta 25-vuotiaana ja se oli ihan hirveää, koska kaikki ihanat vaiheet oli elämässä jo ohitettu hyljeksittynä ja varmuus siitä, etten viehätä ketään seksuaalisesti oli syntynyt. Vihasin ensimmäistä poikaystävääni enkä turhaan, koska hän oli aivan minun tasoni alapuolella, säälittävä runkkari, sittemmin istunut jopa vankilassa. Muitakaan saamiani miehiä en ole rakastanut. Mutta halusin näyttää muille, etten ole aivan niin hylkiö, kuin mille vaikutti.
Vasta 42-vuotiaana rakastuin, mutta luuseri-idioottiin, jolle ei kelpaa kukaan kun ei se "pysty" tai "kykene" olemaan naisten kanssa.
V
vierailija
Vieras
V
