Ei ihme ettei lapset osaa käytöstapoja kun ei osaa vanhemmatkaan - sanoisitteko tällaisessa tilanteessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Kun eikös se "sääntö" päde kaikkiin tilanteisiin että: ensin tulee ne jotka tulossa ulos/pois jostain tilasta, Oli se mikä tahansa. Tosin täälläpäin se ei näköjään päde missään (ollaan muutettu muualta), varmaan ei edes pätis bussissa jossa vain olisi se yksi ovi.

Siis lapsen harrastuksessa viime kerralla tapahtui kaksi kertaa että työnnytään väkisin samasta oviaukosta. Me lapsen kanssa tulossa pois, ensin naulakkotilasta luokkaan, niin eikös koko ed.ryhmän lapset VANHEMPINEEN tunkeneet naulakoille niin ettei lapsi uskaltanut mennä ja vedin sitten pois alta. Sanoin vain että antaa sitten hätäsimpien tulla eka. Ja lapsi joutui juoksemaan luokkatilaan ettei "myöhästynyt".

Sitten kun oltiin ulko-ovella menossa niin oltiin jo ottamassa askelta (kaksi ovea) siihen väliin eli selvästi aiemmin - niin n. 10v lapsi äitineen änkäsi tulla sisälle yhtäaikaa ja jouduttiin ihan litistymään että mahdutaan ulos ja ne sisään.

Nyt kyllä aattelin kovaan ääneen seuraavan kerran pamauttaa että "josko sais ensin tulla ulos/pois!"

Sanoisitteko muut? Ja ette kai opeta samoja typeriä tapoja että siitä vaan yhtäaikaa, viis muista...
 
Mä en kyllä nyt oikein käsittänyt... Siis te olitte menossa naulakoilta luokkaan, ja luokasta oli edellinen ryhmä ryntäämässä ensin ulos? Eikös juuri noin pitänmytkin olla? Ensin ne, jotka olivat tulossa pois (=edellinen ryhmä), ja sitten vasta te (=seuraavat sisäänmenijät)?
 
Niin jos tässä oltiin tulossa ulos naulakkotilasta. Päteekö tämä pelkästään ulkotiloista sisätiloihin ja toisinpäin. Mitäs jos mennään huoneesta huoneeseen ja jokainen on tulossa ulos eikä sisään?
 
[QUOTE="vieras";27178826]Me lapsen kanssa tulossa pois, ensin naulakkotilasta luokkaan, niin eikös koko ed.ryhmän lapset VANHEMPINEEN tunkeneet naulakoille niin ettei lapsi uskaltanut mennä ja vedin sitten pois alta.[/QUOTE]
Edellinen ryhmä aina ensin pois luokasta ennen kuin uusi ryhmä voi tulla luokkaan. Tuohon sääntöön minut on opetettu ja sitä olen nähnyt seurattavan muissakin maissa.
[QUOTE="vieras";27178826]Sitten kun oltiin ulko-ovella menossa niin oltiin jo ottamassa askelta (kaksi ovea) siihen väliin eli selvästi aiemmin - niin n. 10v lapsi äitineen änkäsi tulla sisälle yhtäaikaa ja jouduttiin ihan litistymään että mahdutaan ulos ja ne sisään.[/QUOTE]
Tällaisessa välitilassa on kahta käytäntöä. Se, joka ensinnä ehtii välitilaan, menee ensimmäisenä ovista. Toinen on taas siten että se, jonka puolelle ovet avautuvat, jää odottamaan ja antamaan ovea tulevalle.

Hyvä muistisääntö on myös se että pienemmästä, umpinaisesta tilasta tulevat kulkevat ovesta ensin. Tämä pätee ajoneuvoihin kuin myös rakennuksiin.
 
Juu, ihan normaalita tapakulttuuristamme turiset ja saa vetää ruxin seinään, jos vastaan kerrankin kävelee saman asian oivaltanut kuin sinäkin. Joten ymmärrän sinua oikein hyvin.

Omalla kohdalllani pätee sanominen suoraan. "Anteeksi, voimmeko tulle ensin ulos, niin pääsette sitten ihan heti sen jälkeen puolestanne sisälle". Ei siinä oikeasti tartte olla hillitysti hiljaa ja odotella, koska kiukkumalja täyttyy, vaan ottaa ohjat käsiisi.

Jos nyt on aivan onnetonta tyyppiä vastassa voi levittää itsensä oviaukkoon ja tukkia tulijoiden tien samoin tein. Ei kukaan sinua kaataakaan uskalla :D
 
Siis naulakot ovat täysin erillisessä "tilassa. Ja se "luokka"huone, no iso sali oikeestaan omansa ja näiden välillä varmaan 10 metriä avointa tilaa, ikäänkuin sali sekin.
Naulakoilta tulossa siis yksi lapsi, minä vain saattelin (siinäkin oviaukkoja kaksi) ja muuten sinne purkautui pukemaan parikymmentä lasta vanhempineen. Ja todellakin ne vanhemmat "käveli pienen yli", tönivät ja rynnivät sisään.

Eli kyllä me tavallaan oltiin tulossa ulos (sieltä naulakoilta) ja ne sisään kun niin avara toi tila. Ja vain yksi lapsi tulossa pois... Eriasia jos olis perinteinen koulunkäytävä jossa naulakot käytävällä jne. Sillon tietty odotetaan toiset ulos enneku mennään siään. Tosin toisessa kerhossa näki sitäkin että heti kun ovet aukes, seuraava ryhmä rynni samasta yhtäaikaa kun suurinosa vasta poistumassa...ja äipät katto vaan penkillä...
 
No kumpi tossa teki väärin mä ja mun lapsi (naulakkotila)? vai ne muut? Ja toi ovijuttu on musta kyllä saletisti niin että ulko-ovesta tullaan eka pihalle. Mä jään odottamaan jo nään että joku on just tulossa, vaikka oisin ite jo ripaan tarttunut.
Onko se niin vaikeeta käyttäytyä!?
Sama kun täällä on eräässä parkkihallissa tosi ahtaat rappiukäytävät aina seuraavalle tasolle, ni eikö vaan rynnitä yhtäaikaa vaikka pienen lapsen kanssa oot jo puolivälissä (lapsi edellä), niin että pakko on itse pysähtyä ja vetäytyä ihan seinään kiinni ettei törmätä. Ja nää rynnijät on joko nuoria miehiä tai naisia (ja vielä vanhempia)!
 
Oululaiset/Oulun seutu on pahimpien törppöjen aluetta. Nyrkkiä heiliutellaan ja sadatellaan autoissa, vaikka itse töppäilis. Eivät osaa ryhmittyä ja jos yrität ohittaa, kyllä sillon se kaasupoljin löytyy vaikka ensin on madeltu seittemääkymppiä motarilla.
 

Yhteistyössä