A
Agape
Vieras
Olen juuri 31.v nainen ja lapseton. Mutta...kolmen viimesen vuoden aikana on tapahtunut minussa suuri muutos. Oli aika jolloin kaikki vauvat näytti samanlaisilta. Sitten aloin seurata haltioituneena ystävien toukkia, ne oli aivan valloittavia, ihmeellisiä, hämmentäviä ja niin persoonallisia yksilöitä jokaikinen. Nyt viimesen pari vuotta halu saada oma lapsi on aivan käsittämätön! Tuntuu, että naisena ja ihmisenä, mun elämän ainoo ja suurin tarkotus olisi olla äiti. Kun näen ystävien vauvoja, tai äitejä rattaineen kaduilla tulee pahimmillaan itku silmään. Tarve olla itse samassa tilanteessa on käsittämättömän suuri. Yhden ihmissuhteen jo lopetin muutenkin toimimattomana, mutta eritoten siksi, että miehestä ei ollut isäksi. Nyt tämän hetkisessä parisuhteessa käsittämätön tilanne, kun kumppani pelkää etten vaan tule vahingossa raskaaksi, vaikka en sellaista ole edes ikinä suunnitellut. Ja kun ikää on se 31, joka ei ole toki vielä liikaa, mutta...mitäs jos tämäkin parisuhde päättyy pian. Voinko vain ryhtyä etsimään parisuhdetta meiningillä että haluan isän? Tuntuu, että tämä lapsen saamisen tarve menee kaiken edelle, mutta en uskalla tehdä valintoja ja lopettaa taas parisuhdetta vain siksi, että toisen vanhemmuuden tahto on aika heikko. Mitäs sitten, kun ikää on kohta 32, 33...Mun ikä lisääntyy, ystävät saa vain vuosi vuodelta lapsia ja synnyttää esikoisia ja mä pelkään, että multa kulkee elämä ohi jahkaillessa oikeita valintoja. Onko ketään muuta, jotka kamppailisi saman tilanteen kanssa?
