H
hiivatti
Vieras
Läheisriippuvat ovat kokeneet traumaattisella tavalla tyhjän lapsuuden. Heidän nykyiset suhteensa ovat tyhjiä. Yrittäessään palauttaa lapsuuden emotionaaliset menetykset, he yrittävät käyttää muita - puolisoaan, ystäviään ja lapsiaan - identiteettinsä, omanarvontunteensa, arvonsa ja hyvinvointinsa lähteinä. Useimmat läheisriippuvat eivät ole selvillä siitä, että he tekevät niin. Kun läheisriippuvat ovat rakentaneet idyllisen olemassaolon tarinansa, he ovat usein täysin tietämättömiä siitä, että heidän lapsuutensa oli tuskallinen!
Seuraavat väittämät kuvaavat ihmissuhderiippuvia ihmisiä:
Me olemme lähtöisin vahingollisesta kodista, joka ei täyttänyt emotionaalisia tarpeitamme.
Koska olemme itse saaneet vain vähän todellista huolenpitoa, yritämme täyttää tämän tarpeen epäsuorasti huolehtimalla muista, erityisesti niistä, jotka tuntuvat olevan jollakin lailla puutteenalaisia.
Koska emme koskaan onnistuneet muuttamaan vanhempiamme niiksi lämpimiksi ja rakastavaksi huolehtijoiksi, joita me kaipasimme, me reagoimme voimakkaasti emotionaalisesti saavuttamattomiin ihmisiin, jotka tuntuvat tutuilta. Rakkautemme kautta me yritämme muuttaa heitä (antamaan meille sen mitä tarvitsemme).
Koska pelkäämme hylkäämistä, me teemme mitä tahansa pysyäksemme suhteessa ja välttääksemme tuskallisia hylätyksi tulemisen tunteita. Me koimme nämä tunteet ensi kerran asuessamme niiden ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan olleet meille emotionaalisesti saatavilla. Usein me emme edes huomaa, että me emme saa sitä, mitä me tarvitsemme!
Oikeastaan mikään ei ole liian suuri vaiva, vie liikaa aikaa, tai ole liian kallista, jos se "auttaa" sitä ihmistä, jonka kanssa olemme tekemisissä. Ajatuksemme ovat keskittyneet toiseen ihmiseen eivätkä meihin itseemme.
Koska olemme suhteissamme tottuneet rakkauden puutteeseen, me olemme halukkaita odottamaan, toivomaan ja yrittämään miellyttää entistä kovemmin.
Missä tahansa suhteessa me olemme valmiita ottamaan paljon enemmän kuin 50 prosenttia vastuusta, syyllisyydestä ja haukuista.
Itsetuntomme on huolestuttavan heikko. Syvällä sisällämme me emme usko olevamme onnellisuuden arvoisia. Pikemminkin me uskomme, että meidän on ansaittava oikeutemme nauttia elämästä. Me unohdamme, että sama luoja on tehnyt meidät kaikki samanarvoisiksi.
Koska olemme eläneet epävarman lapsuuden, meillä on epätoivoinen tarve kontrolloida muita ihmisiä, lopputuloksia ja suhteita. Me piilotamme kontrollointimme "avuksi olemiseen".
Missä tahansa suhteessa me olemme enemmän kiinni unelmassamme siitä, mitä se voisi olla, kuin todellisuudessa siitä, millainen se on. Me emme halua kuunnella sitä hiljaista sisäistä ääntä, joka kertoo mikä on!
Me olemme addiktoituneet henkilöön, henkilöihin ja/tai emotionaaliseen tuskaan. Ei siksi, että nauttisimme tuskasta, vaan siksi, että se on tuttua; me ymmärrämme sen; se on kaikki, minkä me tiedämme.
Saatamme olla emotionaalisesti tai biokemiallisesti taipuvaisia riippuvuuteen aineista, ruuasta, pelaamisesta, seksistä, jne.
Kiinnittämällä huomiomme ongelmaihmisiin tai kaoottisiin, epävarmoihin tai emotionaalisesti tuskallisiin tilanteisiin, me vältämme itsemme kohtaamista ja vastuun ottamista itsestämme: toteuttaa kaikki ne mahdollisuudet jotka meille on annettu!
Koska vastuuntuntomme on ylikehittynyt, on helpompaa olla huolissamme muista kuin itsestämme. Tämä estää meitä katsomasta itseämme. Me annamme oman henkilökohtaisen voimamme pois!
Me pyrimme kohti masentavia ja/tai levottomuutta synnyttäviä tilanteita. Me yritämme ehkäistä näiden tilanteiden aikaansaamia tunteita emotionaalisesti epästabiilin suhteen tai addiktiivisten käyttäytymismuotojen avulla.
Ihmiset jotka ovat ystävällisiä, stabiileja, luotettavia ja meistä kiinnostuneita, eivät houkuttele meitä. "Mukavat" ihmiset ovat meistä pitkästyttäviä tai epämiellyttäviä.
Me "tukahdutamme" tunteemme ja olemme kadottaneet kykymme tunnistaa tai ilmaista sitä, mitä me koemme.
Me pyrimme eristäytymään muista ihmisistä ja pelkäämme auktoriteettihahmoja.
Meistä tulee hyväksynnän etsijöitä, ja kadotamme identiteettimme tässä prosessissa.
Me emme kestä sitä että muut ovat meille vihaisia. Me vihaamme kritiikkiä! Me alamme puolustella ja "selittää" itseämme, yrittäen näyttää toiselle, että hän on väärässä.
Maailmankuvamme on uhrin asema. Me vaistoamme väärinkohtelevat ihmiset, tunnemme vetoa heitä kohtaan, ja annamme heidän sortaa meitä.
Me tuomitsemme itsemme julmasti. Mittaamme muita paljon lempeämmin.
Koemme syyllisyyttä kun otamme oman paikkamme. Välttääksemme syyllisyyttä me annamme muille periksi.
Me sekoitamme rakkauden, empatian ja säälin, ja luulemme "rakastavamme" ihmisiä, joita me voimme sääliä ja pelastaa.
Me reagoimme elämään sen sijaan että loisimme uutta elämää.
L
kauheaa, täytyy myöntää että koen vahvaa empatiaa tälläisiä ihmisiä kohtaan. en ollut aiemmin edes lukenut tietoa läheisriippuvuudesta
Seuraavat väittämät kuvaavat ihmissuhderiippuvia ihmisiä:
Me olemme lähtöisin vahingollisesta kodista, joka ei täyttänyt emotionaalisia tarpeitamme.
Koska olemme itse saaneet vain vähän todellista huolenpitoa, yritämme täyttää tämän tarpeen epäsuorasti huolehtimalla muista, erityisesti niistä, jotka tuntuvat olevan jollakin lailla puutteenalaisia.
Koska emme koskaan onnistuneet muuttamaan vanhempiamme niiksi lämpimiksi ja rakastavaksi huolehtijoiksi, joita me kaipasimme, me reagoimme voimakkaasti emotionaalisesti saavuttamattomiin ihmisiin, jotka tuntuvat tutuilta. Rakkautemme kautta me yritämme muuttaa heitä (antamaan meille sen mitä tarvitsemme).
Koska pelkäämme hylkäämistä, me teemme mitä tahansa pysyäksemme suhteessa ja välttääksemme tuskallisia hylätyksi tulemisen tunteita. Me koimme nämä tunteet ensi kerran asuessamme niiden ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan olleet meille emotionaalisesti saatavilla. Usein me emme edes huomaa, että me emme saa sitä, mitä me tarvitsemme!
Oikeastaan mikään ei ole liian suuri vaiva, vie liikaa aikaa, tai ole liian kallista, jos se "auttaa" sitä ihmistä, jonka kanssa olemme tekemisissä. Ajatuksemme ovat keskittyneet toiseen ihmiseen eivätkä meihin itseemme.
Koska olemme suhteissamme tottuneet rakkauden puutteeseen, me olemme halukkaita odottamaan, toivomaan ja yrittämään miellyttää entistä kovemmin.
Missä tahansa suhteessa me olemme valmiita ottamaan paljon enemmän kuin 50 prosenttia vastuusta, syyllisyydestä ja haukuista.
Itsetuntomme on huolestuttavan heikko. Syvällä sisällämme me emme usko olevamme onnellisuuden arvoisia. Pikemminkin me uskomme, että meidän on ansaittava oikeutemme nauttia elämästä. Me unohdamme, että sama luoja on tehnyt meidät kaikki samanarvoisiksi.
Koska olemme eläneet epävarman lapsuuden, meillä on epätoivoinen tarve kontrolloida muita ihmisiä, lopputuloksia ja suhteita. Me piilotamme kontrollointimme "avuksi olemiseen".
Missä tahansa suhteessa me olemme enemmän kiinni unelmassamme siitä, mitä se voisi olla, kuin todellisuudessa siitä, millainen se on. Me emme halua kuunnella sitä hiljaista sisäistä ääntä, joka kertoo mikä on!
Me olemme addiktoituneet henkilöön, henkilöihin ja/tai emotionaaliseen tuskaan. Ei siksi, että nauttisimme tuskasta, vaan siksi, että se on tuttua; me ymmärrämme sen; se on kaikki, minkä me tiedämme.
Saatamme olla emotionaalisesti tai biokemiallisesti taipuvaisia riippuvuuteen aineista, ruuasta, pelaamisesta, seksistä, jne.
Kiinnittämällä huomiomme ongelmaihmisiin tai kaoottisiin, epävarmoihin tai emotionaalisesti tuskallisiin tilanteisiin, me vältämme itsemme kohtaamista ja vastuun ottamista itsestämme: toteuttaa kaikki ne mahdollisuudet jotka meille on annettu!
Koska vastuuntuntomme on ylikehittynyt, on helpompaa olla huolissamme muista kuin itsestämme. Tämä estää meitä katsomasta itseämme. Me annamme oman henkilökohtaisen voimamme pois!
Me pyrimme kohti masentavia ja/tai levottomuutta synnyttäviä tilanteita. Me yritämme ehkäistä näiden tilanteiden aikaansaamia tunteita emotionaalisesti epästabiilin suhteen tai addiktiivisten käyttäytymismuotojen avulla.
Ihmiset jotka ovat ystävällisiä, stabiileja, luotettavia ja meistä kiinnostuneita, eivät houkuttele meitä. "Mukavat" ihmiset ovat meistä pitkästyttäviä tai epämiellyttäviä.
Me "tukahdutamme" tunteemme ja olemme kadottaneet kykymme tunnistaa tai ilmaista sitä, mitä me koemme.
Me pyrimme eristäytymään muista ihmisistä ja pelkäämme auktoriteettihahmoja.
Meistä tulee hyväksynnän etsijöitä, ja kadotamme identiteettimme tässä prosessissa.
Me emme kestä sitä että muut ovat meille vihaisia. Me vihaamme kritiikkiä! Me alamme puolustella ja "selittää" itseämme, yrittäen näyttää toiselle, että hän on väärässä.
Maailmankuvamme on uhrin asema. Me vaistoamme väärinkohtelevat ihmiset, tunnemme vetoa heitä kohtaan, ja annamme heidän sortaa meitä.
Me tuomitsemme itsemme julmasti. Mittaamme muita paljon lempeämmin.
Koemme syyllisyyttä kun otamme oman paikkamme. Välttääksemme syyllisyyttä me annamme muille periksi.
Me sekoitamme rakkauden, empatian ja säälin, ja luulemme "rakastavamme" ihmisiä, joita me voimme sääliä ja pelastaa.
Me reagoimme elämään sen sijaan että loisimme uutta elämää.
L
kauheaa, täytyy myöntää että koen vahvaa empatiaa tälläisiä ihmisiä kohtaan. en ollut aiemmin edes lukenut tietoa läheisriippuvuudesta
