EEG

Mulle itselleni tehtiin ollessani jo vanhempi lapsi. Tutkittiin lapsuusiän epilepsiaa, mikä minulle todettiinkin. Nyt tauti ollut jo hyvin pitkään oireeton enkä lääkitystä ole tarvinnut enää n. pariinkymmeneen vuoteen.
Hereillä kun otettiin käyrä, oli ok. Mutta yhteen käyrään piti valvoa liki koko yö ja ensin otettiin hereillä käyrä, jonka jälkeen tarkoitus ottaa syvässä unessa oleva käyrä. Äidillä oli täysi työ pitää mut hereillä väkisin.
Miksi teillä tehdään? Suurin ongelma varmaan olla paikallaan mutten ole varma, onko se ihan välttämätöntä. Kerro pojalle etukäteen mahdollisimman tarkasti (mutta lapsen kielellä) mitä tehdään ja miksi.
 
Meidän poika sai tuossa viikko sitten jonkun kohtauksen. Meni ihan kalpeaksi ja veltoksi ja silmät pyöri päässä :/ Käytiin silloin lastenklinikalla tutkimuksissa, lastenlääkäri ja neurologi tutki, otettiin verikokeita ja Ekg, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Tai ekg:ssä oli joku pienen pieni muutos, mutta lääkäreiden mukaan ei olisi ollut siitä johtuvaa. Infektion aikaan ovat kuulemma ihan yleisiä nuo pienet muutokset. Poika oli siis ollut juuri flunssassa, kun tuo kohtaus tuli.
Ihan reipas poika oli noissa tutkimuksissa, että toivottavasti menisi hyvin tuo eeg:kin =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:
Meidän pojalle tehtiin 4-vuotiaana puheenkehityksen viivästymän takia. Ihan hyvin meni, pillimehun mukana otti sen lääkkeen ja tutkimus meni ihan hyvin.
Löydettiinkö teidän pojalta jotain muutoksia? Meillä poika myös puhuu tosi vähän, joten olen sitäkin alkanut miettimään, että voisiko jouhtua jostain neurologisesta syystä tuo puhumattomuus :(
 
Mun poika, 2 v 1 kk, menee uni-eeg tutkimukseen kuun puolessavälissä. Ainoa mikä arveluttaa on se, että lasta täytyy valvottaa edellisenä yönä. Ja nimenomaan puheen kehityksen viivästymän vuoksi menee hänkin.

Tytölle, joka on saanut kuumekouristuksia sekä yhden massiivisen epileptisen kohtauksen, ei ole tehty eeg:tä eikä muutakaan :/ . Turha kuulemma tutkia vielä, vasta jos epileptisiä kohtauksia (eli rajua toispuolista kouristelua ja sen jälkeen syvää tajuttomuutta) tulee lisää niin tutkitaan. Ajattelin kyllä viedä hänet yksityiselle, onhan meillä vakuutukset. Lähiaikoina pitäisi tulla lähete Tyksiin lasten kardiologille, sydämestä kun on jo kauan kuulunut sivuääni, joka viime kerralla oli lääkärin mukaan kummallisen voimakkaan tuntuinen. Jee... :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja Chloe:
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:
Meidän pojalle tehtiin 4-vuotiaana puheenkehityksen viivästymän takia. Ihan hyvin meni, pillimehun mukana otti sen lääkkeen ja tutkimus meni ihan hyvin.
Löydettiinkö teidän pojalta jotain muutoksia? Meillä poika myös puhuu tosi vähän, joten olen sitäkin alkanut miettimään, että voisiko jouhtua jostain neurologisesta syystä tuo puhumattomuus :(
Ei löydetty tuosta aivosähkökäyrästä mitään, mutta muiden tutkimusten perusteella sai dysfasia diagnoosin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Mun poika, 2 v 1 kk, menee uni-eeg tutkimukseen kuun puolessavälissä. Ainoa mikä arveluttaa on se, että lasta täytyy valvottaa edellisenä yönä. Ja nimenomaan puheen kehityksen viivästymän vuoksi menee hänkin.
Meidänkin ois pitänyt valvottaa, mutta ei se oikein onnistunut :ashamed: Hyvin tutkimus onnistui kuitenkin, lapsi nukahti lääkkeen vaikutukseta ja tutkimus saatiin hyvin tehtyä =)
 
JONSERED Karhunkantaja

Valvottaminen on inhaa. seuraava päiväkin on ihan risana. Meillä tehtiin esikoiselle migreenin vuoksi, minullekin tehty lapsena.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Mun poika, 2 v 1 kk, menee uni-eeg tutkimukseen kuun puolessavälissä. Ainoa mikä arveluttaa on se, että lasta täytyy valvottaa edellisenä yönä. Ja nimenomaan puheen kehityksen viivästymän vuoksi menee hänkin.
Meidänkin ois pitänyt valvottaa, mutta ei se oikein onnistunut :ashamed: Hyvin tutkimus onnistui kuitenkin, lapsi nukahti lääkkeen vaikutukseta ja tutkimus saatiin hyvin tehtyä =)
Hassua, lääkeuni ei ole samanlaista, kuin "normaali" uni. Pääasia, että onnistui.
 
Joo, meillä kans ohjeessa oli, että pitää valvottaa 2-3 h pidempään illalla ja herättää klo 6. Meillä tutkimus on klo 13. Täytyy vaan yrittää saada poika pysymään hereillä automatkalla sairaalaan. Tosin mietin sitäkin, nukahtaako poika sitten siellä tutkimuksessa, kun välillä sitä ei saa millään kotonakaan päiväunille.

Åboriginal, puhuuko teidän poika vielä yhtään? Onko muita syitä, miksi tuo eeg tehdään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Mun poika, 2 v 1 kk, menee uni-eeg tutkimukseen kuun puolessavälissä. Ainoa mikä arveluttaa on se, että lasta täytyy valvottaa edellisenä yönä. Ja nimenomaan puheen kehityksen viivästymän vuoksi menee hänkin.
Meidänkin ois pitänyt valvottaa, mutta ei se oikein onnistunut :ashamed: Hyvin tutkimus onnistui kuitenkin, lapsi nukahti lääkkeen vaikutukseta ja tutkimus saatiin hyvin tehtyä =)
Ohjeissa lukee että lapsi saa nukkua 23-04 ja kofeiinipitoisia juomia ei saa antaa sinä aamuna. Pojalla jää siis aamukahvi väliin :D . Hän juo ihan oikeasti aamukahvit iskän kanssa lähes joka aamu :snotty: .
Ajattelin ostaa ison kasan karkkia ja muutaman uuden autolelun, niiden avulla sälli pysyy hereillä, mutta automatka tulee olemaan tuskallinen...saan varmaan tökkiä ja kutitella poikaa koko ajan, ettei simahda.
 
JONSERED Karhunkantaja
Äitini muistaa vieläkin, kuinka piti minua autossa hereillä, kun mentiin tutkimuksiin :D Ja paluumatkalla minä rääkkäsin häntä.

Stasi pääsi illalla osastolle (ikää jo 9v) ja hoitajat pitivät hereillä ja pelasivat Pleikkaa ja sen sellaista.

Adhd saattaa näkyä theta-aaltojen hidastuneisuutena EEG:ssä.... Kun vain saisi omat ja Stasin tulokset asiantuntijalle uudelleen tulkittaviksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Chloe:
Joo, meillä kans ohjeessa oli, että pitää valvottaa 2-3 h pidempään illalla ja herättää klo 6. Meillä tutkimus on klo 13. Täytyy vaan yrittää saada poika pysymään hereillä automatkalla sairaalaan. Tosin mietin sitäkin, nukahtaako poika sitten siellä tutkimuksessa, kun välillä sitä ei saa millään kotonakaan päiväunille.

Åboriginal, puhuuko teidän poika vielä yhtään? Onko muita syitä, miksi tuo eeg tehdään?
Poika puhuu vähän: anna, auva (hauva), titi (Ti-Ti Nalle), nanna (karkki), koka (cokis, me kutsutaan koko perhe cokista kokaksi :xmas: ), mamma, äiti, auto, maami (muumi, joskus muumit on myös pappoja = Muumipappa), ei...nuo ovat käytössä, osa useamman kerran päivässä, osa harvemmin. Toistaa jonkin verran sanoja perässä, mutta hieman hassusti: kenkä on känkä, puu on hieman puhaltaen sanottu "puuh". Kynttilä on kynttikynttikyntti =). Ollaan kaksikielinen perhe: isän kielellä poika sanoo mum (kynttilä ), baba (isä ) ja lamba (lamppu), ymmärtää sekä suomea että turkkia oikeastaan täydellisesti. Vielä pari viikkoa sitten häneltä ei tullut välttämättä yhtään järkevää sanaa päivässä, nyt on alkanut kuulumaan 10-15 sanaa päivittäin, joskus enemmänkin. Eilen tuli uusi sana: tuhma. Poika pissasi lattialle, heristi sormeaan, sanoi "tuhma!" ja meni potalle :D.
Pojalla oli aikaisemmin joitain sanoja, joita ei enää käytä, ja jo opitun puheen/sanojen unohtuminen voi neurologin mielestä olla merkki tietyntyyppisestä lasten epilepsiasta, joten siinä on toinen syy miksi pojalle tuo uni-eeg tehdään.
Meillä on tutkimus aamulla kello 8, ja edellisenä yönä poika saa nukkua klo 23-04.
 
JONSERED Karhunkantaja
Siskollani on myös kaksikielisiä lapsia... Nuoremmalla kesti keskimääräistä kauemmin alkaa puhua, mutta ymmärtämisessä ei ole ongelmia. Molemmat puhuvat suomea ja turkkia, nuorempi suomea paremmin. Lisäksi molemmat ovat englantilaisessa leikkikoulussa.

Eli pointtini on se, että kaksi kieltä rinnan saattaa alussa hidastaa puheenkehitystä, mutta kumpikin kieli edistyy yhdellä rykäisyllä huippunopeasti.
 
Åboriginal, Meidän pojalla on ehkä noin 50 sanaa. Lähes kaikista puuttuu eka konsonantti, eli vauva=auva, rikki=ikki jne. Poika on kyllä ymmärtänyt jo pitkään kaikki mitä hänelle puhutaan. Neuvolassa ei 2v. puututtu mitenkään siihen, että pojalla oli vain pari sanaa käytössä. No hyvä, että nyt tutkitaan.

Onpas teillä tylsään aikaan tuo tutkimus :/ Toivottavasti teilläkin kaikki menee hyvin =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jonsered:
Siskollani on myös kaksikielisiä lapsia... Nuoremmalla kesti keskimääräistä kauemmin alkaa puhua, mutta ymmärtämisessä ei ole ongelmia. Molemmat puhuvat suomea ja turkkia, nuorempi suomea paremmin. Lisäksi molemmat ovat englantilaisessa leikkikoulussa.

Eli pointtini on se, että kaksi kieltä rinnan saattaa alussa hidastaa puheenkehitystä, mutta kumpikin kieli edistyy yhdellä rykäisyllä huippunopeasti.
Mä olen koko ajan ollut sitä mieltä, että kaksikielisyys hidastaa meidän pojan puheenkehitystä. Esikoinen tosin puhui jo vuoden iässä vaikka mitä, mutta hän onkin äitiinsä tullut :D. Eikä sitäpaitsi ole vieläkään kehittynyt varsinaisesti kaksikieliseksi: turkiksi vastaa vain kyllä tai ei, lisäksi 2-3 sanan lauseita tulee jonkin verran, mutta ymmärtää kyllä kieltä ihan hyvin halutessaan.
Mutta koska päiväkodissa ollaan oltu niin kummissaan poitsun puhumattomuudesta, niin käydään sitten kaikki tutkimukset läpi, ihan vaan varmuuden vuoksi. Jos jotain on vialla, niin mitä aikaisemmin se todetaan, sen parempi. Kuten neurologi sanoi: kaksikielisyys antaa 6-12 kk lisäaikaa, mutta mikään ei poissulje sitä etteikö kaksikielisellä lapsellakin voisi dysfasiaa olla.
Itse en vaan osaa vielä olla kamalan huolissani. Tunnen monia yksikielisiäkin lapsia, jotka eivät vielä pojan iässä puhuneet mitään, ja nyt puhua pälpättävät taukoamatta =).
 
Noin järkevä asenne saisi muillakin ihmisillä olla! Eli tutkitaan ja katsotaan, jos jotain löytyy, osataan auttaa, jos ei löydy, asia selvä.
 
vieras
Meillä poika kävi aikoinaan juuri puheen viivästymän vuoksi eeg:ssä. Olis pitänyt nukkuessa ottaa, mutta kun meidän poika oli jo tuolloin päälle 2 veenä sellainen että ei nuku jos ei nuku, niin ei onnistunut unitutkimuksena. Mutta sen mitä tutkivat niin ei mitään syytä löytynyt.

Puheen ymmärsi oikein hyvin, sanat vaan alkoivat tipahdella hissukseen, ja äännevirheitä sekä kirjaimen korvaamista toisella helpommalla äänteellä oli paljon. Enemmän puheterapeutti epäili asian liittyvän siihen, että poika vaan kuuli äänteet jotenkin huonosti ellei niitä selkeästi sanottu. Pojalla on ollut myös toistuvasti korvatulehduksia, putkitusta liimakorvaa....eli todennäköisesti tämä osaltaan on vaikuttanut.

Ekalla luokalla oppi viimeiset kirjaimet sitten, ja ärrän kanssa vielä askartelee. Puhetta kun alkoi tulla, niin sitä on tullut sitten niin että hartaudella välillä muistelee sitä, kun oli välillä hiljaakin...Vaikka positiivinen kehitys tietty ollut meillä.
 
Niin meillä tosiaan ei tutkimusta tehdä puheen vähyyden vuoksi, vaan tuon kohtauksen. Lääkärissäkään eivät olleet kyselleet puheesta mitään, kun poika oli siellä isänsä kanssa. Itse en tähän asti tuosta puhumattomuudesta ole ollut kovinkaan huolissani, mutta nyt kun luin, että voisi liittyä epilepsiaan ja tuo kohtauskin oli, niin enemmän mietityttää asia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Enemmän puheterapeutti epäili asian liittyvän siihen, että poika vaan kuuli äänteet jotenkin huonosti ellei niitä selkeästi sanottu. Pojalla on ollut myös toistuvasti korvatulehduksia, putkitusta liimakorvaa....eli todennäköisesti tämä osaltaan on vaikuttanut.
Meidän pojalla on myös ollut useita korvatulehduksia peräkkäin. Liimakorvaa ei ole, ja kuulotestit tehtiin Tyksissä alkuvuodesta, niiden tulokset olivat ikätasoon nähden normaalit, mutta testi toistetaan kuitenkin vielä heinäkuussa.
 
Yhteistyössä