Donald Trumpin murhaa yrittänyt vasemmistolainen ammuttiin kuoliaaksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei mikään vasemmistolainen, kuten aloittaja heti päätteli.

Mutta mieli horjunut pahan kerran, päässä Epsteinia, Trumpin kannatusta ja kristinuskoa..

"Pakkomielle Epsteiniin​

Yhdysvaltalaismediat ovat uutisoineet epäillyn olevan 21-vuotias mies nimeltään Austin Tucker Martin. Miami Herald ja ABC News kertovat hänen työskennelleen golfkerhossa.

Heraldin tietojen mukaan mies ei ollut rekisteröitynyt minkään puolueen kannattajaksi. Martin oli äänestänyt viimeksi vuoden 2024 vaaleissa.


Viihdeuutissivusto TMZ:n haastattelemien nimettömien golfkerhon työntekijöiden mukaan Martinille oli lähiaikoina muodostunut "pakkomielle" kuolleeseen seksuaalirikolliseen Jeffrey Epsteiniin liittyvistä asiakirjoista. Lähteiden mukaan Martin uskoi hallituksen piilottelevan tietoja.

Samojen lähteiden mukaan Martin oli useasti ilmaissut tukevansa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia ja kertonut viime vuonna pitävänsä tätä vahvana johtajana. Martin oli puhunut avoimesti myös kristillisestä uskostaan."

 

Yhteistyössä