Dignitas itsemurhaklinikka Sveitsissä

[viimeinen matka]

Tiedättekö ketään kuka olisi lähtenyt viimeiselle matkalle kyseisen klinikan avulla? Itse olen ollut yhteydessä klinikkaan ja saanut hyvin vastauksia kysymyksiini, minulle lähetetty hyvin tietoa mitä lääkettä he käyttävät, mitä kustantaa ja muutenkin miten homma etenee. Omassa tapauksessani en saa kuolinapua klinikalta tässä vaiheessa, koska en ole vielä kokeillut kaikkia hoitomuotoja Suomessa. Mutta olen aloittanut prosessin jonka päämäärä on päästä joku päivä klinikalle ja lähteä sitä kautta lopullisesti. Valitettavasti mielenterveysongelmissa vajaa 40v se ei ole helppoa mutta vaatii tosiaan minulta nyt hurjasti aktiivisuutta täällä päässä eli hakeutua hoitoon ja ottaa kaikki mahdollienn apu vastaan. Kun todetaan ettei mikään auta ja kaikki on kokeiltu ja elämä edelleen sietämätöntä kaikkien hoitoyritysten jälkeen, silloin Dignitas voi antaa kuolinapua. Pitkä matka vielä siihen mutta jostain tämä prosessi on aloitettava ja minulla se on alkanut. Hirveintähän tässä vaiheessa on se että ne pari läheistä ihmistä, jotka ovat enää elämässäni, vähättelevät ongelmiani ja kun olen ottanut puheeksi tämän eutanasia-asian, minulle suoraan nauretaan päin naamaa ja todetaan ettö olenko ihan tyhmä, miski pitää lähteä ulkomaille kuolemaan kun sen voi tehdä Suomessakin. Ottaa vaan yliannostuksen lääkkeitä ti hyppää junan alle. Niin mitä lääkkeitä? Mitä ne lääkkeet ovat mitkä tappaa varmuudella ja nopeasti? Tai tiedänhän minä jotain mutta valitettavasti en tunne "alamaailman" porukkaa josta niitä saisin hankittua tai mistä saisi eläinten lopetuslääkkeitä. Ei ole helppoa kuoleminen täällä. Valitettavasti olen niin arka etten uskalla päättää elämääni hirttäytymällä tai vaikka kerrostalon katolta alas hyppäämällä. Haluan vain nukahtaa rauhallisesti ja sitten kaikki vaan loppuu. Dignitas tarjoaa tätä mutta on pitkä ja kivinen tie päästä sinne.

 

[Lispetti]

Voi ei, kuulostaa pahalta!

Ihmiselämän lopettaminen noin keskeneräisenä on eritoten erittäin kamalaa!

Oletko koittanut saada mielenterveyspalveluja muualta kuin Suomesta?
Tee irtiotto, muuta toiseen maahan ja aloita alusta? Jos siis diagnoosisi? antaa myöden…

 

[vierailija]

Kannattaa kokeilla tuota uudelleen alusta aloittamista kokonaan uudessa ympäristössä. Ei siinä mitään menetäkään. Menolippu jonnekin kokonaan uuteen ympäristöön. Aivot saa uusia virikkeitä jne.

 

[vierailija]

Voi ei, kuulostaa pahalta!

Ihmiselämän lopettaminen noin keskeneräisenä on eritoten erittäin kamalaa!

Oletko koittanut saada mielenterveyspalveluja muualta kuin Suomesta?
Tee irtiotto, muuta toiseen maahan ja aloita alusta? Jos siis diagnoosisi? antaa myöden…

Minusta siinä ei ole mitään kamalaa. Kun elämä ei anna enää mitään ja tietää ettei se siitä enää tule paremmaksi muuttumaan, miksi täällä pitäisi kärsiä. Minusta se on ihan selvä ettei kaikilla yksinkertaisesti ole halua katsoa elämää loppuun asti. Suvussamme on useita itsemurhan tehneitä ja lähteneet vähemmän kauniilla tavalla ja heidän läytäneille on jäänyt traumat siitä näystä. Itseäni tuo nyt ei erityisemmin kiinnosta vaikka löytäjilleni jäisikin traumat, mutta tappavien lääkkeiden saanti on äärimmäisen vaikeaa. En tiedä mistä lähtisin niitä etsimään, raha ei ongelma. Omassakin tapauksessa tätä kärsimystä on ollut jo teini-iästä saakka eli yli 20v, varsinaisesti hoidon piiriin pääsin 21 vuotiaana ja tässä on nyt kärsitty ja kärvistelty 17v, lukuisia lääkityksiä, terapioita, sairaalajaksoja, itsemurhayrityksiä jotka johtaneet sairaalaan (ne ovat olleet huimatkaa minuta hätähuuto, iso ero nykyiseen mikä on taas pitkän tähtäimen suunnittelua jossa päämäärä), kärsimystä, työkyvyttömyyttä. Nyt minä olen työtön koska olen liian terve työkyvyttömyyseläkkeelle. Saurauteni ns.vauhtijaksojen aikana olen pilannut elämäni ja viimeisimmät teot johti nyt siihen että kaikelta lähti pohja. En oikein nää syytä miksii hakisin ulkomailta apua. Tosiasiassa en halua edes yrittää enää parantua koska lähes kaikki on kokeiltu. Minun on vain pakko ottaa kaikki tarjottu apu vastaan että pääsen tavoitteessani eteenpäin eli pääsen ns.toivottomana tapauksena klinikalle ja heidän avulla viimeiselle matkalle.

 

[vierailija]

Kannattaa kokeilla tuota uudelleen alusta aloittamista kokonaan uudessa ympäristössä. Ei siinä mitään menetäkään. Menolippu jonnekin kokonaan uuteen ympäristöön. Aivot saa uusia virikkeitä jne.

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka taloudellinen tilanne ihan kohtalainen näin työttömäksi (oma velaton asunto, ei velkaa mihinkään), minulla ei ole varaa tuhlata säästöjäni jotka on varattu elämäni lopettamiseen klinikalla. Se ei kuitenkaan ole ilmaista. Asuntoa en voi myydä puolisoni vuoksi, hän ei siihen suostu. Eikä pk seudulla näin halvalla asu missään, tai välttämättä muuallakaan.

 

[Lispetti]

Minusta siinä ei ole mitään kamalaa. Kun elämä ei anna enää mitään ja tietää ettei se siitä enää tule paremmaksi muuttumaan, miksi täällä pitäisi kärsiä. Minusta se on ihan selvä ettei kaikilla yksinkertaisesti ole halua katsoa elämää loppuun asti. Suvussamme on useita itsemurhan tehneitä ja lähteneet vähemmän kauniilla tavalla ja heidän läytäneille on jäänyt traumat siitä näystä. Itseäni tuo nyt ei erityisemmin kiinnosta vaikka löytäjilleni jäisikin traumat, mutta tappavien lääkkeiden saanti on äärimmäisen vaikeaa. En tiedä mistä lähtisin niitä etsimään, raha ei ongelma. Omassakin tapauksessa tätä kärsimystä on ollut jo teini-iästä saakka eli yli 20v, varsinaisesti hoidon piiriin pääsin 21 vuotiaana ja tässä on nyt kärsitty ja kärvistelty 17v, lukuisia lääkityksiä, terapioita, sairaalajaksoja, itsemurhayrityksiä jotka johtaneet sairaalaan (ne ovat olleet huimatkaa minuta hätähuuto, iso ero nykyiseen mikä on taas pitkän tähtäimen suunnittelua jossa päämäärä), kärsimystä, työkyvyttömyyttä. Nyt minä olen työtön koska olen liian terve työkyvyttömyyseläkkeelle. Saurauteni ns.vauhtijaksojen aikana olen pilannut elämäni ja viimeisimmät teot johti nyt siihen että kaikelta lähti pohja. En oikein nää syytä miksii hakisin ulkomailta apua. Tosiasiassa en halua edes yrittää enää parantua koska lähes kaikki on kokeiltu. Minun on vain pakko ottaa kaikki tarjottu apu vastaan että pääsen tavoitteessani eteenpäin eli pääsen ns.toivottomana tapauksena klinikalle ja heidän avulla viimeiselle matkalle.

Pibolaarinen siis kyseessä?
Miten tuohon ei ole tänä päivänä saatu osuvia lääkkeitä? Eikö tuon hoitoon ole vaikka mitä? Kaikkihan rakastavat maniaa kun se on päällä, mutta eikö ole sellaista lääkettä joka lisäisi dopamiinia, mutta muuten olisi tasaista?

 

[vierailija]

Pibolaarinen siis kyseessä?
Miten tuohon ei ole tänä päivänä saatu osuvia lääkkeitä? Eikö tuon hoitoon ole vaikka mitä? Kaikkihan rakastavat maniaa kun se on päällä, mutta eikö ole sellaista lääkettä joka lisäisi dopamiinia, mutta muuten olisi tasaista?

Epävakaapersoonallisuus ja masennus. En osaa sanoa miksi ei ole löytynyt sopivia lääkkeitä, lukuisia lääkekokeiluja on ollut tässä 17v aikana. Keväällä aloitan DKT terapian ja ilmeisesti myös psykoterapian. Sähköhoitoa en ole saanut pyynnöistä huolimatta, ilmeisesti ei palvele minua.

 

[Lispetti]

Epävakaapersoonallisuus ja masennus. En osaa sanoa miksi ei ole löytynyt sopivia lääkkeitä, lukuisia lääkekokeiluja on ollut tässä 17v aikana. Keväällä aloitan DKT terapian ja ilmeisesti myös psykoterapian. Sähköhoitoa en ole saanut pyynnöistä huolimatta, ilmeisesti ei palvele minua.

Oletko kuulunut johonkin kansainväliseen ryhmään ja tiedustellut sieltä lääkinnästä/hoidoista?

Kuulutko johonkin vertaistukiryhmään?
Oletko koko ajan kuitenkin käynyt terapiassa/psykiatrilla?

 

[Lispetti]

Jäi mietityttämään tuo kun kirjoitit, että suvussasi on mielenterveysongelmia ja moni on päättänyt päivänsä.
Tämä tieto ei kyllä yhtään varmasti helpota tilannettasi. Ajaisiko ed. main. tieto sinua ajatuksen tasolla siihen, että päivän päättäminen on jollan tapaa ”normaali vaihtoehto” ja ”luonnollisempi lopputulema” koska muutkin suvussa ovat toimineet näin?
En yhtään vähättele ongelmaasi, elämäsi on varmasti helvettiä aika ajoin. Ei tuollaisiin toimiin (maksullinen eutanasia) muuten ala.

 

[vierailija]

No ompa kerrassaan uskomattomia läheisiä! Kannattaisiko lähiseurue vaihtaa rehellisempään ja inhimillisempään?

 

[Lispetti]

No ompa kerrassaan uskomattomia läheisiä! Kannattaisiko lähiseurue vaihtaa rehellisempään ja inhimillisempään?

Kuulostivat tosiaan todella epäempaattisilta!
Suoraan sanottuna ihan hirveää paskasakkia!

 

[Lispetti]

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka taloudellinen tilanne ihan kohtalainen näin työttömäksi (oma velaton asunto, ei velkaa mihinkään), minulla ei ole varaa tuhlata säästöjäni jotka on varattu elämäni lopettamiseen klinikalla. Se ei kuitenkaan ole ilmaista. Asuntoa en voi myydä puolisoni vuoksi, hän ei siihen suostu. Eikä pk seudulla näin halvalla asu missään, tai välttämättä muuallakaan.

Se mihin puolisosi suostuu, tai ei suostu, ei ole prioriteetti.
Sinun henkesi tulee ensin! SINÄ olet tärkeä - raha ei koskaan ole ihmishengen veroista!

 

[vierailija]

No ompa kerrassaan uskomattomia läheisiä! Kannattaisiko lähiseurue vaihtaa rehellisempään ja inhimillisempään?

Kyllä. Mikä hirveintä, toinen näistä on oma äiti. Hän on aina sanonut minulle että itsemurha on jokaisen oma asia ja jos elämänhalu katoaa, niin silloinhan itsemurha on ratkaisu ja se on jokaisen oma asia. Itsemurhia on juurikin äitini suvun puolella useita, menettänyt mm. oman sisarensa joka lähti oman käden kautta. Hän on yli 80v, tunteita ei näytetä ja minä olen vain hankala ihminen, kuulemma edes terapeutit ei jaksa minua, sairauttani ei hyväksy, keksin kuulemma kaiken ja valehtelen kun olen sanonut että pääosin tämä kaikki johtuu traumaattisesta ja tunneköyhästä lapsuudesta. Tämä on hänen mielipide, kuulemma valehtelen että olen sairas. Se, miksi olen edelleen tekemisissä äitini kanssa, on se että nyt vasta olen tajunnut tämän miten kylmä äitini on ja välien katkaisu on todella vaikeaa. Ne lonkerot on kietoutunut niin vahvasti ympärilleni koska tunneköyhyydestä huolimatta jonkin asteinen välittäminen on näytetty taloudellisella tuella josta minulle on elämäni kolhuissa ollut suunnaton apu. Mutta samaan aikaan korostettu sisarukseni erinomaisuutta joka on menestynyt elämässään, on hyvin varakas, äitini ylpeyden aihe ja minua on lapsesta saakka verrattu häneen ja syytelty miksi olen niin erilainen kuin hän vaikka samoissa olosuhteissa olemme kasvaneet. Ensimmäisen kerran elämässäni kysyin äidiltäni viime kesänä että kerro joku hyvä asia minusta kun aina muistaa kehua minulle miten sisarukseni on hoitanut asiansa mallikkaasti, mietti pitkään ja ei keksinyt mitään. Ei osannut kertoa mitään hyvää minusta. Niin sairaalta kun tämä kuulostaakin, niin saan suurta mielihyvää ajatuksesta että äitini saisi vielä ennen omaa kuolemaansa kokea minun itsemurhan ja itsesyytökset. Nähdä sen että kyllä se vaan uskalsi lähteä oman käden kautta, vuosia kestäneiden uhkailujen jälkeen.

 

[vierailija]

Paljon tuollainen sitten maksaa?

 

[vierailija]

Paljon tuollainen sitten maksaa?

Reilu 10.000 frangia eli suunnilleen sama euroissa. Sisältää hautajaisjärjestelyt klinikan puolesta. Mutta toki matkat pitää itse maksaa ja saahan tohon varmasti lisätä vielä hotelliöitä ym kuluja Sveitsin päässä. Myös klinikan jäseneksi pitää liittyä, aloitushinta on 200frangia ja sen jälkeen vuosittain 80frangia.

 

[vierailija]

Reilu 10.000 frangia eli suunnilleen sama euroissa. Sisältää hautajaisjärjestelyt klinikan puolesta. Mutta toki matkat pitää itse maksaa ja saahan tohon varmasti lisätä vielä hotelliöitä ym kuluja Sveitsin päässä. Myös klinikan jäseneksi pitää liittyä, aloitushinta on 200frangia ja sen jälkeen vuosittain 80frangia.

Vuosimaksu? Täh? Kuinka kauan se tappaminen kestää?

 

[vierailija]

Vuosimaksu? Täh? Kuinka kauan se tappaminen kestää?

Mun pitää tarkistaa saamistani liitteistä vielä, oliko tämä liittymienn ns.pakollinen jos kuolinapua haluaa sieltä saada tulevaisuudessa. Luettavaa tuli tosiaan niin paljon etten ole vielä ehtinyt käydä kaikkea ajatuksella läpi. Mutta mielestäni tuo on jäseneksi liittyminen on hyvä asia, en tiedä saako sinne liittyä myös ns.kannattajajäseneksi ilman aikomusta käyttää heidän palveluitaan.

 

[vierailija]

Onpas kallista kuolemista! Niiden hommaan käyttämät mömmöt maksaa ehkä 10 euroa! Ne on ihan peruskamaa, kyllä sellaset pystyy itsekin hankkimaan!

 

[vierailija]

Ymmärrän aika hyvin ajatuksesi. Tekstistäsi luen, että elät elämääsi hengaillen sivustakatsojana, eikä sulla ole sopivia virikkeitä. Tuollainen sairaudesta vuosikymmeniä toipuminen kuulostaa tylsältä. Et olis kiva, kun olis muutakin tekemistä.
En taas ymmärrä, miksi tunnekylmä äitisi välittäisi sinun poismenostasi jos ei välittänyt siskonsa poismenosta. Onko äitilläsi mielenterveysdiagnoosi, kuulostaa, että äitisi ei ole vapaa tästä sukusi sairaudesta. Silloin poismenosi ei ole mikään kosto.
Lisäksi, mitä ihmettä funtsit, että rinnastat elämäsi onnellisuuden sen mukaan, mitä äitisi (ja siskosi) on. Heidän elämänsä ei ole sinun elämääsi.
Et teet, mitä teet, mut mieti kerran läpi, et meneekö kosto perille, vai uhraudutko turhaan. Et kelle tässä näytetään. Tämmösessä asiassa saa olla vähän itsekäs.

 

[Lispetti]

Kyllä. Mikä hirveintä, toinen näistä on oma äiti. Hän on aina sanonut minulle että itsemurha on jokaisen oma asia ja jos elämänhalu katoaa, niin silloinhan itsemurha on ratkaisu ja se on jokaisen oma asia. Itsemurhia on juurikin äitini suvun puolella useita, menettänyt mm. oman sisarensa joka lähti oman käden kautta. Hän on yli 80v, tunteita ei näytetä ja minä olen vain hankala ihminen, kuulemma edes terapeutit ei jaksa minua, sairauttani ei hyväksy, keksin kuulemma kaiken ja valehtelen kun olen sanonut että pääosin tämä kaikki johtuu traumaattisesta ja tunneköyhästä lapsuudesta. Tämä on hänen mielipide, kuulemma valehtelen että olen sairas. Se, miksi olen edelleen tekemisissä äitini kanssa, on se että nyt vasta olen tajunnut tämän miten kylmä äitini on ja välien katkaisu on todella vaikeaa. Ne lonkerot on kietoutunut niin vahvasti ympärilleni koska tunneköyhyydestä huolimatta jonkin asteinen välittäminen on näytetty taloudellisella tuella josta minulle on elämäni kolhuissa ollut suunnaton apu. Mutta samaan aikaan korostettu sisarukseni erinomaisuutta joka on menestynyt elämässään, on hyvin varakas, äitini ylpeyden aihe ja minua on lapsesta saakka verrattu häneen ja syytelty miksi olen niin erilainen kuin hän vaikka samoissa olosuhteissa olemme kasvaneet. Ensimmäisen kerran elämässäni kysyin äidiltäni viime kesänä että kerro joku hyvä asia minusta kun aina muistaa kehua minulle miten sisarukseni on hoitanut asiansa mallikkaasti, mietti pitkään ja ei keksinyt mitään. Ei osannut kertoa mitään hyvää minusta. Niin sairaalta kun tämä kuulostaakin, niin saan suurta mielihyvää ajatuksesta että äitini saisi vielä ennen omaa kuolemaansa kokea minun itsemurhan ja itsesyytökset. Nähdä sen että kyllä se vaan uskalsi lähteä oman käden kautta, vuosia kestäneiden uhkailujen jälkeen.

Karmivaa luettavaa.
Ymmärrettävistä syistä tilanteesi on hankala.
Sinun pitäisi kyetä ottamaan vastuu omasta elämästäsi ja omista tunteistasi, vaikka et ole saanut tarvittavia eväitä elämään.
Lohdutuksena voin sanoa, että ei kuitenkaan ole tavatonta, että ihmiset ovat kyenneet tekemään nousun huonoista lähtökohdista huolimatta, mutta se on varmasti kova haaste.
Olet katkera ja kostonhaluinen ihan syystä. Olisi varmaan ollut parempi kun et olisi koskaan saanut latiakaan äidiltäsi - olisit ottanut irtioton jo nuorena ja rakentanut itse oman elämäsi, ja mahdollisesti terveemmän itsetunnon. Näin sinusta olisi saattanut tulla vahvempi. Nyt sinulla on ollut katkera ja itsetuntoa alaspainava taloudellinen riippuvuussuhde äitiisi.
Vieläkään ei ole liian myöhäistä!!!!

Oletko hengellinen ihminen? Kun sinulla ei ole mitään menetettävää niin mitäs jos antaisit elämäsi Jeesukselle? Tämä suhde olisi terve ja kannattelisi sinua. Eivät ihmiset pärjää yksin, etenkään me, jotka olemme saaneet huonot eväät elämään. Riittävä tuki on erittäin tarpeen.

Voi kuulostaa ihmeelliseltä, koska miten voi auttaa muita kun ei pärjää edes itsensä kanssa, mutta toisten ihmisten auttaminen tuo suunnatonta iloa myös auttajalle itselleen ja terveellisiä tunteita ja oloa. Oletko kokenut tällaista?

Onko sinulla jotakin elämään liittyviä haaveita?

 

[vierailija]

Ymmärrän aika hyvin ajatuksesi. Tekstistäsi luen, että elät elämääsi hengaillen sivustakatsojana, eikä sulla ole sopivia virikkeitä. Tuollainen sairaudesta vuosikymmeniä toipuminen kuulostaa tylsältä. Et olis kiva, kun olis muutakin tekemistä.
En taas ymmärrä, miksi tunnekylmä äitisi välittäisi sinun poismenostasi jos ei välittänyt siskonsa poismenosta. Onko äitilläsi mielenterveysdiagnoosi, kuulostaa, että äitisi ei ole vapaa tästä sukusi sairaudesta. Silloin poismenosi ei ole mikään kosto.
Lisäksi, mitä ihmettä funtsit, että rinnastat elämäsi onnellisuuden sen mukaan, mitä äitisi (ja siskosi) on. Heidän elämänsä ei ole sinun elämääsi.
Et teet, mitä teet, mut mieti kerran läpi, et meneekö kosto perille, vai uhraudutko turhaan. Et kelle tässä näytetään. Tämmösessä asiassa saa olla vähän itsekäs.

Kyllä äidilläni on varmasti mielenterveyshäiriöitä mutta kuten sanoin, on kyse sota-ajan lapsesta ja tunteista ei puhuta. Hyvin tilanteeni voi johtua myös siitä että äitini on saanut minut hyvin iäkkäänä ja iäkkäänä saatu lapsi on alttiimpi mielenterveysongelmille. olen pitkään jo etsinyt syitä tälle tuskalle ja aina päädyn toteamanaa että tasapainoisemmassa perheessä, jossa olisi tuettu ja kasvuympäristö olisi ollut normaali, olisi minusta varmasti kasvanut ihan erilainen itsevarma eteenpäin pyrkivä ihminen. Minähän olen arka, en uskalla aloittaa mitään uutta koska uskon etten osaa kuitenkaan tai pärjää tai mokaan, ei ole itseluottamusta toteuttaa asioita elämässä. Viimeksi eilen äitini sanoi että miksen opiskellut niinkuin sisarukseni, niin pärjää elämässä kun ottaa siitä vastuun. Hienoa toki että tämä minua huomattavasti vanhempi sisarus on tähän pystynyt erinomaisuudellaan, minä en ole. Ja kyllä, en ole missään väleissä ollut koskaan sisarukseeni ja tätäkään ei äitini ymmärrä että hän on itse aiheuttanut tämän tilanteen kohtelemalla eriarvoisesti lapsiaan. Hyvin normaali tapa tuon ikäluokan ihmisille varmasti mutta tuhoisaa heidän jälkeläisilleen. Moitti vaan eilen minua siitä että ei minun sisarukseni hauku häntä eikä hänen kanssaan ole koskaan ollut koskaan ongelmia. Minullehan ei koskaan kerrottu kuukautisista, ei murrosiästä, ei seksuaalielämästä, kaikesta on täytynyt selvitä itse. Kun olen kysynyt, miksi näin, niin ei ole äitini asia kuulemma, niistä asioista huolehtii koulu. Eli ulkoistanut nämäkin normaalisti äidille opetettavaksi kuuluvat asiat muille koska itse ei ole saanut niihin opetusta, ei hänkään niitä sitten kykene antamaan omalle lapselleen. Eli varmaan selkeästi huomaa kirjoituksistani missä on ongelma eli äitisuhteessa mikä ajanut minut umpikujaan nyt keski-ikään mennessä. Vai etsinkö turhaan syytä lapsuudesta ja syy onkin ihan jossain muualla. Näin ainakin äitini mielestä, minä olen viallinen. Se tunne, mikä oli pari kuukautta sitten, kun katsoin ja kuuntelin äitiäni metrin päästä hänen vähätellessä sairauttani, kädet alkoi tärisemään ja näin jo mielessäni miten tartun hänen kurkkuunsa kiinni ja kuristan hänet hengiltä. Siinä vaiheessa vain lähdin pois, kävelin kotiin ja hakeuduin seuraavana aamuna päivystykseen jossa sitten ensi avuksi määrättiin rauhoittavia koska väkivaltaisia agressiivisia ajatuksia jo tätä ennen oli ollut ja on ollut myös sen jälkeen, myös muita ihmisiä kohtaan.

 

[vierailija]

Karmivaa luettavaa.
Ymmärrettävistä syistä tilanteesi on hankala.
Sinun pitäisi kyetä ottamaan vastuu omasta elämästäsi ja omista tunteistasi, vaikka et ole saanut tarvittavia eväitä elämään.
Lohdutuksena voin sanoa, että ei kuitenkaan ole tavatonta, että ihmiset ovat kyenneet tekemään nousun huonoista lähtökohdista huolimatta, mutta se on varmasti kova haaste.
Olet katkera ja kostonhaluinen ihan syystä. Olisi varmaan ollut parempi kun et olisi koskaan saanut latiakaan äidiltäsi - olisit ottanut irtioton jo nuorena ja rakentanut itse oman elämäsi, ja mahdollisesti terveemmän itsetunnon. Näin sinusta olisi saattanut tulla vahvempi. Nyt sinulla on ollut katkera ja itsetuntoa alaspainava taloudellinen riippuvuussuhde äitiisi.
Vieläkään ei ole liian myöhäistä!!!!

Oletko hengellinen ihminen? Kun sinulla ei ole mitään menetettävää niin mitäs jos antaisit elämäsi Jeesukselle? Tämä suhde olisi terve ja kannattelisi sinua. Eivät ihmiset pärjää yksin, etenkään me, jotka olemme saaneet huonot eväät elämään. Riittävä tuki on erittäin tarpeen.

Voi kuulostaa ihmeelliseltä, koska miten voi auttaa muita kun ei pärjää edes itsensä kanssa, mutta toisten ihmisten auttaminen tuo suunnatonta iloa myös auttajalle itselleen ja terveellisiä tunteita ja oloa. Oletko kokenut tällaista?

Onko sinulla jotakin elämään liittyviä haaveita?

Kiitos ajatuksistasi mutta valitettavasti en ole uskossa enkä kuulu edes kirkkoon. En ole koskaan nöhnyt uskon asioita omana juttuna.

 

[vierailija]

Onpas kallista kuolemista! Niiden hommaan käyttämät mömmöt maksaa ehkä 10 euroa! Ne on ihan peruskamaa, kyllä sellaset pystyy itsekin hankkimaan!

Näin varmasti on, bisneshän tuo kuoleminen myös on. Mutta kerro sinä mistä tälläistä varmuudella ihmiselämän lopettavaa myrkkyö, joka ihan peruskamaa, saa tälläienn tavallinen tallaaja ostettua?

 

[Lispetti]

Kiitos ajatuksistasi mutta valitettavasti en ole uskossa enkä kuulu edes kirkkoon. En ole koskaan nöhnyt uskon asioita omana juttuna.

En minäkään, mutta jotenkin ajattelen, että toisi voimaa ja lohtua tilanteessasi.
Eikö kannattaisi kääntää uusia kiviä - tiedä vaikka se voima ja halu jatkaa löytyisi asiasta jota et ole osannut ajatella vaihtoehtona?

 

[Lispetti]

Näin varmasti on, bisneshän tuo kuoleminen myös on. Mutta kerro sinä mistä tälläistä varmuudella ihmiselämän lopettavaa myrkkyö, joka ihan peruskamaa, saa tälläienn tavallinen tallaaja ostettua?

Jos tunget itseesi mitä tahansa niin pahimmassa tapauksessa koet erittäin tuskallisen kuoleman tai jäät hengaamaan vajakkina tänne parhaasta yrityksestäsi huolimatta…