O
onko
Vieras
Kertoisitteko miten lapsen sairastuminen on muuttanut/vaikuttanut elämäänne? Meillä vasta hiljattain tofdettu diabetes lapsella ja olisi kiva kuulla miten elämä on lähtenyt jatkumaan diagnoosin jälkeen...
Voin isosiskona kertoa meidän tarinan:
Pikkuveli täytti 9.11.02 12vee ja seuraavana päivänä huomattiin äidin kanssa vähän ennen salkkareita että poika ravaa koko ajan jääkaapilla. Oli mennyt sen illan aikana 4litraa maitoa, ´muistaakseni melkein 10viiliä.
Äippä sai 5lapsen kohdalla raskausdiabeteksen ja siksi meillä oli jo mittari kotona ja pojalta mitattiin, tulos näytti 'haita'. Ei muuta kuin soitto päivystykseen ja sieltä sanottiin että taksilla ( joo ei saa tilata ambulanssia vaikka poika huonossa kunnossa ) no joka tapauksessa taxissa takapenkillä maaten sairaalaan ja siellä mitattiin sokerit uudestaan ja sanottiin että miksei ole tultu aikaisemmin tai ambulanssilla poikahan on todella huonossa jamassa. Äitiä syytettiin siitä, tietenkin ketäs muuta. No aluesairaalasta toisen kaupungun keskus-sairaalaan ja siellä lastenosastolle, 2viikko oli tipassa ja seurannassa. Pääsi kotiin kunnes tasan 2viikon päästä joutui uudestaan sairaalaan, umpilisäke tulehtunut ja leikattiin. Oli umpparilisäke tehnyt sellaisen mutkan ettei sitä meinattu löytää ja leikkaus kesti normaalia pidempään. Siitä 3viikkoa tiputuksessa ja tulehdusarvot viiletti 400 jo toista viikkoa. Estolääkitys joku 2litraa päivässä meni..
Kunnes siitä toivuttiin niin kotona se oli aikamoista laskemista mitä pistetään ja jne. Poika halusi itse pistää ja itse laskea. Ensimmäinen puoli vuotta meni tosi hienosti kunnes alkoi alamäki ja poikaa ei kiinnostanut laskeminen, ei pistäminen, arvot heitteli 2,2-26 välissä.
Puolen vuoden välein oli sairaalassa tiputuksessa n2viikkoa. Ja tätä jatkui n3v eli 15veeksi asti. 14v masentui todella pahasti ja oli itsetuhoisia ajatuksia. Ei myöntänyt että hänellä on sairaus jota on hoidettava säännöllisesti joka päivä. Asiat meni niin huonosti että joutui lasten psykiatrisen sairaalaan suljetulle osastolle jonkun 3kk jakson jälkeen pääsi kotiin ja sitten takas, sitten kotiin jne.. Alkuun ei saanut kukaan muu kuin vanhemmat mennä visiitille. Jätkä on tällä hetkellä 17v ja ei millään edelleenkään halua tiedostaa että on sairas ja sairautta täytyy hoitaa. Arvot heittelee edelleen 2,4-HI. Lääkärit sanoneet viimeksi että se on kohta munuaisten / silmän menoa jos et ala hoitamaan itsesäsi. Aina sairaalareissun jälkeen vannotti kaikille ketkä oli huolissaan että nyt hän tajuaa ja alkaa hoitamaan itseään. Vaan toisin käy. Jätkä on asunut perhekodissa 14,5v lähtien. Joka toinen vkonloppu saa tulla kotilomalle. Valehtelee kaikesta ja kaikille. Vitut välittää arvoista ja siitä mitä pahaa tekee omalle elimistölleen kun antaa arvojen huidella missä vaan. Lomilla jääkaappi tyhjenee, saattaa mennä viikonlopun aikana 6litraa maitoa siis kaikki mitä jääkaapista löytyy, ja kaikki syömiset ja juomiset tapahtuu yöaikaan milloin muut nukkuu. Tarkoitus varmaankin: se mitä muut ei näe ei ole tapahtunut. :/
En halua pelotella tekstilläni mutta näinkin voi käydä, olen kuullut vielä pahempia tarinoita kuin meidän perheen.
Meillä jätkä kumminkin ollut todella positiivinen ja energinen luonne vauvasta lähtien aina sairastumiseen saakka. Koskaan ei koskaan ole kiukkuillut, helppo lapsi siis. Sairastuminen toi kaiken negan tullessaan ja kadotti positiivisen pikkuveljen.
Mutta valitettavasti häpesi mahdottomasti diabeettestä.
Minkä ikäinen lapsi teillä on sairastunut? Tarkoitan sitä että ymmärtääkö mistä on kysymys? Pistääkö itse? Miten lapsi suhtautuu pistämiseen, verensokerin mittaamiseen?
Toivon kaikkea hyvää koko sydämestäni! Teillä voi olla jopa 'helppoa' elää diabeteksen kanssa. Kuuntele lasta ja kerro hänelle totuus kaikesta jos mieltä painaa. Tukea lapsi tarvitsee kaikesta eniten. Mutta ei sellaista missä koko ajan kysytään: oletko syönyt, oletko pistänyt, paljonko arvot, paljonko pistit.
Pikkuveli täytti 9.11.02 12vee ja seuraavana päivänä huomattiin äidin kanssa vähän ennen salkkareita että poika ravaa koko ajan jääkaapilla. Oli mennyt sen illan aikana 4litraa maitoa, ´muistaakseni melkein 10viiliä.
Äippä sai 5lapsen kohdalla raskausdiabeteksen ja siksi meillä oli jo mittari kotona ja pojalta mitattiin, tulos näytti 'haita'. Ei muuta kuin soitto päivystykseen ja sieltä sanottiin että taksilla ( joo ei saa tilata ambulanssia vaikka poika huonossa kunnossa ) no joka tapauksessa taxissa takapenkillä maaten sairaalaan ja siellä mitattiin sokerit uudestaan ja sanottiin että miksei ole tultu aikaisemmin tai ambulanssilla poikahan on todella huonossa jamassa. Äitiä syytettiin siitä, tietenkin ketäs muuta. No aluesairaalasta toisen kaupungun keskus-sairaalaan ja siellä lastenosastolle, 2viikko oli tipassa ja seurannassa. Pääsi kotiin kunnes tasan 2viikon päästä joutui uudestaan sairaalaan, umpilisäke tulehtunut ja leikattiin. Oli umpparilisäke tehnyt sellaisen mutkan ettei sitä meinattu löytää ja leikkaus kesti normaalia pidempään. Siitä 3viikkoa tiputuksessa ja tulehdusarvot viiletti 400 jo toista viikkoa. Estolääkitys joku 2litraa päivässä meni..
Kunnes siitä toivuttiin niin kotona se oli aikamoista laskemista mitä pistetään ja jne. Poika halusi itse pistää ja itse laskea. Ensimmäinen puoli vuotta meni tosi hienosti kunnes alkoi alamäki ja poikaa ei kiinnostanut laskeminen, ei pistäminen, arvot heitteli 2,2-26 välissä.
Puolen vuoden välein oli sairaalassa tiputuksessa n2viikkoa. Ja tätä jatkui n3v eli 15veeksi asti. 14v masentui todella pahasti ja oli itsetuhoisia ajatuksia. Ei myöntänyt että hänellä on sairaus jota on hoidettava säännöllisesti joka päivä. Asiat meni niin huonosti että joutui lasten psykiatrisen sairaalaan suljetulle osastolle jonkun 3kk jakson jälkeen pääsi kotiin ja sitten takas, sitten kotiin jne.. Alkuun ei saanut kukaan muu kuin vanhemmat mennä visiitille. Jätkä on tällä hetkellä 17v ja ei millään edelleenkään halua tiedostaa että on sairas ja sairautta täytyy hoitaa. Arvot heittelee edelleen 2,4-HI. Lääkärit sanoneet viimeksi että se on kohta munuaisten / silmän menoa jos et ala hoitamaan itsesäsi. Aina sairaalareissun jälkeen vannotti kaikille ketkä oli huolissaan että nyt hän tajuaa ja alkaa hoitamaan itseään. Vaan toisin käy. Jätkä on asunut perhekodissa 14,5v lähtien. Joka toinen vkonloppu saa tulla kotilomalle. Valehtelee kaikesta ja kaikille. Vitut välittää arvoista ja siitä mitä pahaa tekee omalle elimistölleen kun antaa arvojen huidella missä vaan. Lomilla jääkaappi tyhjenee, saattaa mennä viikonlopun aikana 6litraa maitoa siis kaikki mitä jääkaapista löytyy, ja kaikki syömiset ja juomiset tapahtuu yöaikaan milloin muut nukkuu. Tarkoitus varmaankin: se mitä muut ei näe ei ole tapahtunut. :/
En halua pelotella tekstilläni mutta näinkin voi käydä, olen kuullut vielä pahempia tarinoita kuin meidän perheen.
Meillä jätkä kumminkin ollut todella positiivinen ja energinen luonne vauvasta lähtien aina sairastumiseen saakka. Koskaan ei koskaan ole kiukkuillut, helppo lapsi siis. Sairastuminen toi kaiken negan tullessaan ja kadotti positiivisen pikkuveljen.
Mutta valitettavasti häpesi mahdottomasti diabeettestä.
Minkä ikäinen lapsi teillä on sairastunut? Tarkoitan sitä että ymmärtääkö mistä on kysymys? Pistääkö itse? Miten lapsi suhtautuu pistämiseen, verensokerin mittaamiseen?
Toivon kaikkea hyvää koko sydämestäni! Teillä voi olla jopa 'helppoa' elää diabeteksen kanssa. Kuuntele lasta ja kerro hänelle totuus kaikesta jos mieltä painaa. Tukea lapsi tarvitsee kaikesta eniten. Mutta ei sellaista missä koko ajan kysytään: oletko syönyt, oletko pistänyt, paljonko arvot, paljonko pistit.
Meillä on kuopus. Voin laittaa vaikka yv;nä lisää.
Mut kyl siihen äkkiä tottuu, vaikka se isku onkin. :hug: =) :/
Mut kyl siihen äkkiä tottuu, vaikka se isku onkin. :hug: =) :/
V
vieras
Vieras
Poikani sairastui 12 vuotiaana, on nyt 30. Ihmeen hyvin on mennyt joitakin alhaisia sokereita on ollut, mutta aina on apu ollut lähellä. Kertaakaan ei ole viety sairaalaan. Viime kesänä oli kaupassa isänsä kanssa ja sai siellä kun oli ollut joku hämminki. Kaupasta sitten soittivat ambulanssin, jossa tarkkailtiin. Sai kyllä jo ensiapua siellä kaupassa, mutta jos tuo olisi kotona tapahtunut niin itse olisi kyllä hoidettu.