Demareiden ongelmat.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Qaz
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Ongelma äänestämisen suhteen on siinä, että ihmiset äänestävät jännittäviä henkilöitä, eivätkä välitä puolueen kannoista ja ideologiasta (ja sitä informaatiota ei edes kauheasti levitetä...). Äänestetään siis jotakin "Hyvää tyyppiä" ja sitten nurostaan kun poliitikot ei ajakaan ihmisten asioita. Täälläkin viime vaalien aikaan iso osa a) ei kiinnostunut koko vaaleista b) äänesti henkilöä välittämättä puolueesta

Demokratia on käytännössä toimimaton, mutta siinä on teoreettinenkin ongelma, joskin pienempi. Ensinnäkin se, että äänestäjä joutuu äänestämään ihmistä, joka on ehkä jostakin asiasta samaa mieltä äänestäjän kanssa, ja joistakin ei. Eli sitä häviävän pientä vaikutusmahdollisuuttaan ei voi käyttää siihen mihin haluaa. Lisäksi kansanäänestykset olisivat kansantaloudellista tuhlausta, jos ihmiset oikeasti käyttäisivät aikaa perehtyäkseen kunnolla asioihin. Koska useimmat eivät perehdy, ne jotka perhehtyvät kokevat turhautumista ja epäoleelliset asiat painottuvat.

Siksi puolue onkin se pääasia äänestyspäätöksessä. Ja sitten vasta henkilö. Koksa se henkilö taipuu kuitenkin puolueen mukaan. Tässä systeemissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kas:
Alkuperäinen kirjoittaja Qaz:
Alkuperäinen kirjoittaja kas:
Kyllä, demarit eivät ole vastustaneet mamujen lisäämistä mikä syö peruskannattajien tuensaantimahdollisuuksia, koska mamut vie heidänkin rahat.
Demareiden peruskannattaja on työtä tekevä kansalainen. Tämä ei elä tuilla.
Toisekseen edelleen on tilanne, jossa keskiverto maahanmuuttajasta tulee yhteiskunnan nettomaksaja noin viidessä vuodessa. Suomalaisella siihen pääseminen ottaa neljännesvuosisadan.
Siinä olet kyllä oikeassa, että numeroiden valossa näyttää siltä, että demareiden lasku menee usein äärioikeistolle.
Ei nyt ihan näinkään. Uudet somalit eivät viitsi edes siivota, koska se ei ole miesten hommaa. Siksi kaupungit eivät ota enää pakolaisia vastaan, koska he jäävät kuitenkin sosiaalitoimen maksettavaksi.
Ja kyllä sossujen peruskannattaja on työttömyyskorvauksia nauttiva peruskatkera ihminen, ei sitä tarvitse anteeksipyydellä.

Peesaan vahvasti.

Jos Thorsin märimmät unet toteutuvat, niin nykyisen kaltainen "hyvinvointiyhteiskunta" on menneen talven lumia muutamassa vuodessa. Miettikää sitä te kaikki jotka elätte tulonsiirtojen varassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Hei pysytäänkö tässä hyvässä ideologisessa keskustelussa eikä aleta jauhamaan mamuista? Kerrankin keskustelu oli ns. ylemmällä tasolla.

Ja mamuista ei siis voi keskustella edes ns ylemmällä tasolla??
 
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Hei pysytäänkö tässä hyvässä ideologisessa keskustelussa eikä aleta jauhamaan mamuista? Kerrankin keskustelu oli ns. ylemmällä tasolla.

Ja mamuista ei siis voi keskustella edes ns ylemmällä tasolla??

Voi kokeilla. Harvoin johtaa mihinkään. Onahn se huomattu. Mutta tee ihmeessä aloitus. Tämä demarien (ja yleisestikin politiikan) ongelmat -keskustelu taisi kuolla nyt tähän :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Siksi puolue onkin se pääasia äänestyspäätöksessä. Ja sitten vasta henkilö. Koksa se henkilö taipuu kuitenkin puolueen mukaan. Tässä systeemissä.

Harmi kun en muista, missä lehdessä näin sen janan politikkojen mielipiteistä oikeisto-vasemmisto-akselilla. Vasemmistolaisin demari oli enemmän vasemmalla kuin vasemmistolaisin kokoomuslainen, mutta jakaumat olivat enimmäkseen päällekkäisiä. Eli edes niin keskeisessä asiassa kuin tulonjakokysymyksessä ei ole mahdollista valita sellaista puoluetta, joka jotenkin osuisi oman linjan kohdalle, saati sitten pienemmissä kysymyksissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kokomusta:
Kokoomuksen vaalimainoksessa tänään on mm. Putin, Ahtisaari ja Merkel. Kuka näistä on kokoomuslainen?

Samoin siellä on peace merkkiä ja vihreää maapalloa.

Asiaa mainoksessa ei tietenkään ole, mutta kokeilkaa. Kirjottakaa kokoomukselle kokoomuslaisena jotain todella rankasti kokoomuksen vastaista ja he ovat kanssasi samaa mieltä.

Tuli vilkastua. On siinä mainoksessa Obamakin ja liputetaan YYA:ta. Nuoriakaan ei ole unohdettu, sillä Stubb jonkkaa essosmileyillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Siksi puolue onkin se pääasia äänestyspäätöksessä. Ja sitten vasta henkilö. Koksa se henkilö taipuu kuitenkin puolueen mukaan. Tässä systeemissä.

Harmi kun en muista, missä lehdessä näin sen janan politikkojen mielipiteistä oikeisto-vasemmisto-akselilla. Vasemmistolaisin demari oli enemmän vasemmalla kuin vasemmistolaisin kokoomuslainen, mutta jakaumat olivat enimmäkseen päällekkäisiä. Eli edes niin keskeisessä asiassa kuin tulonjakokysymyksessä ei ole mahdollista valita sellaista puoluetta, joka jotenkin osuisi oman linjan kohdalle, saati sitten pienemmissä kysymyksissä.

Mutta pointtini just oli se, että koska hajontaa puolueen sisällä on niin paljon, niin pitää osata valita se oikea puolue. Sillä puolueilla on tietyt linjaukset, joita ne "erilaisetkin" joutuvat noudattamaan. Eli on mahdollista löytää puolue, joka on samaa mieltä kuin itse on, mutta puolueen sisällä toki on eri tavoin ajattelevia yksilöitä. Pääasia on se puolueen linjaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi:
Keskieuroopassa ei tarvitse syytä niin paljon rahaa siihen, että kuiva ja kivinen maa ensinnäkään kasvattaa jotain syötävää.

Vai miten se nyt menikään? Olisikohan kuitenkin niin, että maan arvo on tuotantoon sidottua pääomaa, joka muokkaa todellisuutta niin, että Suomen tilanne ei enää näytäkään niin pahalta? Vai pitäisikö vain tyytyä toteamaan se, että maataloudella ei ole työn tehostumisesta johtuen niin suurta painoarvoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi:
Onko takaa-ajamasi malli käytössä jossain maassa?

Suomeksi löytyy yksi hyvä teos, jossa vertaillaan Saksan, Suomen ja Yhdysvaltojen sosiaalipoliittisia malleja. Anttonen & Sipilä: Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Mielestäni Suomen tulisi lähestyä keski-eurooppaa. Valitettavasti veturia tähän suuntaan ei ole.
 

Yhteistyössä