Bidenin vaalivoitto rikastuttaa entisestään meitä rikkaita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Maailman rikkaat nyt rikastuu aina oli USA:n pressana kuka tahansa.
USA:n köyhillä menee hieman paremmin, mikäli pressana on demokraatti.
"Alexander Stubb IL:lle: Köyhimmät hyötyivät Donald Trumpista
PERTTU KOISTINEN | 08.11.2020 | 13:19
Ex-pääministerin mukaan USA:n ulkopolitiikan linja ei tule muuttumaan.
Entinen europarlamentaarikko ja pääministeri, professori Alexander Stubb (kok.) arvioi ettei Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja tule muuttumaan Joe Bidenin presidenttikaudella radikaalisti. Maan politiikasta tulee hänen mukaansa kuitenkin ennalta-arvattavampaa, mikä tarkoittaa sitoutumista kansainväliseen yhteistyöhön.
– Mutta Yhdysvaltain peruslinja eli ’America First’ ei tule muuttumaan. Meidän on turha odottaa, että Yhdysvallat tekee paluun George Bushin, Bill Clintonin, George W. Bushin tai osittain (Barack) Obaman linjalle. Emme näe Yhdysvaltoja, joka yksinapaisesti johtaa maailmaa, Stubb sanoo Iltalehdelle.
Hänen mukaansa Yhdysvalloissa nyt käytyihin presidentinvaaleihin vaikutti kaksi suurta tekijää: äänestysprosenttia nostaneen postiäänestyksen mahdollistanut korona ja erittäin vahva vastakkainasettelu.
– Monelle päätös on voinut olla poliitikon ja epäpoliittisen henkilön välillä. Monelle se on voinut olla republikaanin ja demokraatin välillä. Substanssin puolella on ollut aika perinteinen oikeisto-vasemmisto-jako. On ollut vapaus vastaan rajoituspolitiikka, Stubb arvioi.
Hän muistuttaa että Yhdysvalloissa presidentinvaali on lähes aina talousvaali, mikä toi Donald Trumpillekin miljoonia ääniä.
– Tosiasia on se, että sellaisen amerikkalaisen, joka on tienannut hiukkasen yli minimipalkan, palkkataso on Trumpin presidenttikauden aikana kasvanut viisi prosenttia. Niin sanotusti köyhimmät amerikkalaiset ovat hyötyneet hänen presidenttikaudestaan, ollaanpa Trumpista mitä mieltä tahansa."
 
Meikäläinenkin tälläisenä piensijoittajana on tänään jo tähän mennessä rikastunut 4000 euroa ja lisää hunajaa sataa heti kun Usa:n pörssit aukeavat. Kiitos Biden, sinä kapitalistien takuumies. :)
 
"Alexander Stubb IL:lle: Köyhimmät hyötyivät Donald Trumpista
PERTTU KOISTINEN | 08.11.2020 | 13:19
Ex-pääministerin mukaan USA:n ulkopolitiikan linja ei tule muuttumaan.
Entinen europarlamentaarikko ja pääministeri, professori Alexander Stubb (kok.) arvioi ettei Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja tule muuttumaan Joe Bidenin presidenttikaudella radikaalisti. Maan politiikasta tulee hänen mukaansa kuitenkin ennalta-arvattavampaa, mikä tarkoittaa sitoutumista kansainväliseen yhteistyöhön.
– Mutta Yhdysvaltain peruslinja eli ’America First’ ei tule muuttumaan. Meidän on turha odottaa, että Yhdysvallat tekee paluun George Bushin, Bill Clintonin, George W. Bushin tai osittain (Barack) Obaman linjalle. Emme näe Yhdysvaltoja, joka yksinapaisesti johtaa maailmaa, Stubb sanoo Iltalehdelle.
Hänen mukaansa Yhdysvalloissa nyt käytyihin presidentinvaaleihin vaikutti kaksi suurta tekijää: äänestysprosenttia nostaneen postiäänestyksen mahdollistanut korona ja erittäin vahva vastakkainasettelu.
– Monelle päätös on voinut olla poliitikon ja epäpoliittisen henkilön välillä. Monelle se on voinut olla republikaanin ja demokraatin välillä. Substanssin puolella on ollut aika perinteinen oikeisto-vasemmisto-jako. On ollut vapaus vastaan rajoituspolitiikka, Stubb arvioi.
Hän muistuttaa että Yhdysvalloissa presidentinvaali on lähes aina talousvaali, mikä toi Donald Trumpillekin miljoonia ääniä.
– Tosiasia on se, että sellaisen amerikkalaisen, joka on tienannut hiukkasen yli minimipalkan, palkkataso on Trumpin presidenttikauden aikana kasvanut viisi prosenttia. Niin sanotusti köyhimmät amerikkalaiset ovat hyötyneet hänen presidenttikaudestaan, ollaanpa Trumpista mitä mieltä tahansa."
Mites se terveydenhuollon uudistus taas menikään?

Stubb taisi unohtaa sen, että rahaa tarttis lääkärille.
 
Meikäläinenkin tälläisenä piensijoittajana on tänään jo tähän mennessä rikastunut 4000 euroa ja lisää hunajaa sataa heti kun Usa:n pörssit aukeavat. Kiitos Biden, sinä kapitalistien takuumies.
Lisätään nyt sen verran, että viime viikon maanantaista lähtien Bideniä äänestäneet ovat rikastuttaneet minua 25.000 euroa. Päivittäisköhän bemarin uuteen, vai mitä kivaa sitä tekis?
 

Yhteistyössä